Kaikki paperille saatu oli tuhoutunut toimituksen palossa. Nauhojen litteraatioiden lisäksi. Eki ei heti jaksanut aloittaa litterointia alusta, vaan halusi tuulettaa ajatuksiaan musiikin autuaassa maailmassa.
Eki nauhoitti vanhoja biisejään uusiksi demoiksi. Jospa joskus sais tehtyä sen CD:n. LP-levyjen aika oli ja meni. Toisaalta, areenalle oli astunut myös uusi media, World Wide Web, joka tarjosi tuhansia uusia mahdollisuuksia tehdä asioita. Teosto, ei vain ollut pysynyt ajassa mukana. Se pelkäsi Webbiä kuin ruttoa ja kampitti kaikki näytemusiikin lataamiset omalla törkeyttä hipovalla "mainosmusiikki"-sekuntti pohjaisella hinnoittelullaan. Levykaupoilla oli huomattavasti edullisemmat kausisopimukset. Ei musiikin myynnin estäminen voinut olla musiikintekijöiden intressissä mitenkään. Miksi "etujärjestö" ei tällaista asiaa ymmärtänyt? Sen ikääntynyt johto putosi kelkasta silloin, kun Teostolla olisi vielä ollut mahdollisuus vaikuttaa asioihin.
Ile tunsi Ekin tuotantoa, ainakin vanhimmalta osin. Niistä biiseistä aloitettiin. Ile nakutti kuulokkeet korvilla introt, rumpuriffit, outrot ja kompit, ilmiömäisen hyvästä muististaan.
- Ootsa funannu edelleen ton Lennonin tuotannon viestejä?
- E'. Mut eikse ite oo just sanonu, et mitään viestii ei oo?
- Joo. Saatto sanoo. En silti voi olla kaivelematta. Kuuntel tota "Woman" biisin sanotusta esim. "...my life is in your hands...", mun elämä on sun käsissäs.
Ton voi ilkeesti kääntää tarkottamaan vaik jonkun uhkauksen jälkitilannetta. Tai sit se olisi luvannu vaik Onolle, et se saa päättää tosta, tilatun "murhan" ajankohdasta. John ei halunnu tietää siitä. Sehän tarkotti, Johnin kohdalla, luopumista musiikista kaikissa tapauksissa. Sille musiikki oli elämä. Real love, toistaa samaa teemaa. ". I don't expect you to understand. The kingdom of Heaven is in your hands. I don't expect you to wake…" Ihan suoraan sanottuna, sä saat säätää mun elinajan.
Ja Starting over rivit: "Let's take a chance and fly away"."It'll be just like starting over"."It's time to spread our wings and fly"."Take a trip somewhere far, far away...". Stand By Me. Sehä ei oo Johnin oma biisi mutta "When the night, has come, and the land is dark". Eihän Ono ollu murhan yhteydessä, mekessä, kun sen muutaman minsan, ennen ku nappitakit vei Johnin poliisiautolla, muka sairaalaan. Ono ties, et John viedään suorinta tietä lentokentälle ja veks maasta. Mitä se mukana olis tehny. Korkeintaan olis aiheuttanu mahdollisesti juonen paljatumisen?
- Funaat likaa. Mä otan noi biisit ihan vaan hyvinä biiseinä ja kuuntelen Johnin sanahelinää loistavana lyriikkana. Toi Revolution 9. Sehän kuulostaa vaan höpinältä. Jos haluat etsiä Lennonin sanoista viestejä, toss olis sulle hommia.
- NSA on se instanssi USAssa, joka varmaan on totaki biisiä sahannu nauhoillaan etuperin ja takaperin, hitaasti ja nopeesti. Lieneekö löytänyt siitä päätä eli häntää. Epäilen. Jos mä Johnina olisin todella koodannut jotain teksteihini, se ei olis ainakaan noin koodilta kuulostavaa. Nokkelampi koodi avataan tavallisesta tekstistä jollakin sovitulla avaimella. Viestin löytäminen pelkästä tekstistä on hankalinta. Mahdollisuuksia on liian monta. Riippuu tietysti julkaisun koosta. Biisien sanoja ei ole niinkään paljon mutta notaation voisi ottaa avuksi. Mieti sitten vaikka, vaikka jotain kokonaista kirjaa.
- Ai nii. Onhan John tehny kirjojaki.
- No joo. Niistä en kauheesti perusta. John varmaan nauroi partaansa, jos sillä parta silloin jo oli, kun sai myytyä ne kirjat kustantajalle. Niihin aikoihin se ei tainnu olla ees mitenkään radikalisoitunu viellä.
- Eniten sillä oli sanomaa tolla 1971 Imagine LP:llä. Nimibiisi oli kannanotto rauhan puolesta ja kuulostaa paikoin jopa kommunismilta. Entä toi Gimme some truth: "By neurotic psychotic pigheaded politicians All I want is the truth, just give me some truth". Puhukaa ny helvetin psykoottiset porsaanpäiset poliitikot kerranki totta.
John oli kerrassaan kyllästyny poliittiseen kieroiluun. Sehän tuskin nuorisoidolin suusta, oli kovin mukavaa kuunneltavaa poliitikkojen korvissa. Äänet ropisee. Plastic Ono Band LP:ltä toi Working Class Hero oli kans vahva kannanotto päähän potkitun duunarinuorison puolesta ja ilkeä piikki systeemin lihaan. "...When they've tortured and scared you for twenty odd years. Then they expect you to pick a career. When you can't really function, you're so full of fear. A working class hero is something to be ..." . Työväenluokan sankari. Toi on just tota systeemin prässiä. Me kutsutaan teitä sankareiks, koska ilman työvoimaa ei meidän hiilikaivos pyöri, ku eihän me ite sinne paskaseen persläpeen mennä. Me potkitaan päähän jotta ette nousis sieltä silmille hyppimään. Duunari polot ootte sontaa, pitäkää päät alhaalla, et me voidaan kävellä teidän yli, ettei omat lakerikengät likaannu.
Entäs The War is Ower, suoraan Vietnaminsodan vastainen biisi?
Kylhä se kerjäs verta nenästä. On jonkin verran lähikokemusta CIAn ja FBIn toiminnasta. Ku joku napapoliitikko saa päähänsä, et joku pitää raivata veks häiritsemästä isojen poikien bisneksiä, nää sankarit juoksee pikamarssia paikalle.
- Mitä sä tolla tarkotit?
- Parempi, ettet tiedä.
- Hei, takas päivän sanaan. Miten me näiden biisien kanssa edetään?
- Mun tarttee editoida nää oikeilla balannseilla yhteen. Katon sit viel tarviiko kertolauluja johoinki. Bassokuvion mä saan tosta skitasta. Pudotan vaan editoidessa korkeutta tarpeeks ja bassokorostusta kehiin.
Voidaa sit kuvata vaik kännyllä jotaan video-otoksia meistä pokoilemassa. Ihan missä vaan pyöritään. Mitä kreisimpää, sitä parempi. Sit mä ympään ne videoeditoriin ja jonku biisi ääniraidaks. Hyvä tulee. Työnnän biisivideon sit tonne VideoTuuttiin. Katotaan, saaks tykkäyksii eli ei.
- Sul on muuten nykyään aika paljon ton Lennonin äänensävyä. Varsinki ku laulat noita sen joitaki tiettyi biisei kamojen kautta.
- Voisi olla hyvä veto tehdä tommonen Lennon feikki? Vedän mustan mopin päähän ja hankin pyöreet rillit. Lennon Tribute Band? Ile Star rummuissa.
- Lennon is back.
- Joo ja mullahan on noita Lennon sävytteisiä omiaki stygejä: Good Girl, Yesterday Eve, ... mieti. Lennon tekee uutta tuotantoo, haudan tuolta puolen. Kova juttu. Ainaki se sais taas FBI:n poitsuille paskat housuun.
Ehkä ei tehä. Se saatanan toimituksenpolttaja saapuu taas palopommeineen.
- Voisit hieman valottaa noita sun juttuja. Kuulostaa oudolta. Oks nää taas jotaa sun fantasioita.
- Totuus on tarua ihmeellisempi. Et sä oo lukenu siitä IltaUutisen tuhopoltosta?
- No mut oliks se joku CIA vai vai joku lehteen, tai sen juttuihin vittuuntunu hörhö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ainoastaan asialliset ja aiheeseen liittyvät kommentit hyväksytään