KAHDEN JULKUN LOUKUSSA

- Pena lähti istunnosta suhteellisen rauhallisin mielin. Istunnon loppuaika oli ollut mieltä rauhoittava, suorastaan "terapeuttinen" kokemus. Kotimatkalla, mielessä pyöri muistikuvat hypnoosinaikaisista tapahtumista. Mistähän lähteestä tämä kaikki oikein pulppuaa?

- Pirteänä tänään?
- Joo. Paras möötti pitkästä aikaa.
- Muistiko käydä kaupassa?
- Ai hitto. Oon niin sekasin tosta terapiasta, että ei tullu mieleenkään. Meen saman tien.
- Anna olla. Kyllä me pärjätään. Mikko ei tuu tänään syömään. Sill'on joku oma meno.
- Rauhallinen koti-ilta tiedossa.
Juttelin tossa Ilen kanssa aikaisemmin päivällä, et pitäiskö sitä John Lennon-ilmiötä koittaa jotenki selvitellä?
- Mitä meinaat?
- Jos sais jostain USAn matkaan fyrkat kasaan, vois käydä Nykissä tutustumassa muutamaan keltaisen lehdistön toimittajaan ja kysellä mielipiteitä, sellaisesta mahiksesta, että John voisi piilotella jossain.
- Hullu. Tosta tulikin mieleen, et sulle on tullu kirje USA:sta.
- Älä. Anna se mulle.
- Mitä Ilelle kuulu?
- No joo, ihan vaan juteltiin. Onhan ne kaivellut Elviksenkin kuolemaa, ja Kennedyn ja ties kenen.
- Et varmaan lähe minnekkään. Tarvitaan elämiseen ihan joka ropo mitä nyt duunista irtoo. Tommonen on täysin turhaa vouhotusta. Sull on taas joku helvetin salaliittohöpöhöpöpinttymä.
- Annetaan olla. Katotaan mitä elämä tuo. Mut hei, jos mä saan ne fyrkat raavittua jostain kasaan ja jotain päälle, ni eks voitais tehä vaik yhessä yks uus ulkomaanmatka Nykkiin? Liitytään vaikka taas ystävyysseuraan, niill o kuulemma edullisia lentoja ja majapaikkoja.
- Sulla menee taas vähän liian lujaa. Ootsä ottanu jotain?
- Heti käyt epäilee, ku vähän kelaan. Tää kirje liittyy siihen kans. Mulle olisi siellä nyt kämppäki tarjolla. Ei menis asumiseen fyrkkaa.

Pena ei maininnut, että kyseessä oli maksumuistutus sovitusta korvauksesta. Tuskan hiki pusertui pelkästä avuttomuudesta. Hän ei ollut saanut kerättyä pennin hyrrää ja sen vähän, mitä sai kitarastaan, hän oli hassannut Kreikan matkaan. Perintörahat jumitti pankissa jonkun paperisotkun takia. Kunniavelka oli onnellisesti unohtunut.

Seuraavan istunnon aikana Pena otti esille terapeuttinsa kanssa John Lennonin kohtaamisen. Terapeutti oli yhtä ihmeissään, kun kaikki muutkin ja suositteli miettimään asiaa ihan rauhassa ja perusteellisesti, ennen kuin ryhtyisi mihinkään toimintaan sen kanssa. Olihan kyseessä voinut olla ihan sattumalta saman näköisistä ihmisistä. Esimerkiksi mahdollisuus kohdata itsensä näköinen henkilö jossain päin maailmaa on toki täysin mahdollista. Tosin mahdollisuus on eritäin pieni, vähemmän kuin yksi biljoonasta. Lähes samannäköisiä alkaakin jo löytyä paljon enemmän. Se, että sinä olisit nähnyt samannäköisiä julkisuuden henkilöitä, kaksi hyvin lyhyen ajan sisällä, ei välttämättä poista sattuman osuutta tapauksessa. Satunnaislukumatematiikka osoittaa, että sattumilla on tapana klusteroitua, eli sattumat tapahtuvat myös ryhminä. Se on helposti järkeen käypää, kun seuraa esimerkiksi TV ruudun kohinaa. Näet kohinan ryhmittyminä, etkä suinkaan tasaisesti jakautuvana pintana.

Pena keskeyttää luennon sattumakohinasta ja kysyy...
- Onks sulla jotaan sitä vastaan, et mä myyn noi mun istuntonauhat jollekin toimittajalle?
- No sinunhan se sisältö tavallaan on ja sinä siitä viimekädessä päätät, kunhan minun nimeni ei tule siinä mitenkään esille, eikä ne osuudet, joissa minä olen äänessä. Maksat vain nauhojen kopiointikulut ja materiaalin. Voin samalla pyytää kopioijaa poistamaan omat osuuteni nauhoista.
- Mitä toi homma maksaa?
- Voisin neuvotella kopioijan kanssa. Ehkä pari sataa?
- Hyvä. Koska voisin tulla ne hakemaan?
- Se vie pari viikkoa varmaankin, riippuen miten saan tuon kopiointiajan varattua. Ehkä käymme läpi kuitenkin ensin tämän kertaisen istunnon. Saat yhden nauhan lisää. En edes tällä hetkellä osaa kuvitella, koska tarinasi ehtyy, tai siis loppuu. Sitä tuskin kannattaa jäädä odottamaan, vaiko?
- Antaa palaa. Nyt tää homma alkaa jo kiinnostaa.

- ...kaksi, yksi, nolla.. ...olet nyt syvässä unessa. Kerro mitä näet...

Kävelen Oriakin, Aegyptuksen maan pääkaupungin katuja. Minua vastaan tulee pappi kaavussaan. Tervehdin häntä kohteliaasti. Koska olen saanut pappisvihkimyksen ja osaan hieman maan kieltä ja kohteliaisuuksia, rohkenen tehdä tämän.
Pappi nostaa katseensa. Näen vanhat ystävälliset, iänuurtamat kasvot. Hänen silmissään välähtää ystävällinen hymyn kare. Pappi kysyy:
- Miten voisin palvella Allon herraa?

Sydämeni melkein pysähtyy. Miten pappi saattaa tuntea minut. Tulinhan satamaan vasta muutaman hetki sitten.

- Etkö tunne minua Allon?
- Miten voisin tuntea teitä pyhyys, koska olen kaupungissa ensimmäistä kertaa ja saavuin satamaan aamupäivällä?
- Olen opettajasi Onur Azlanin Akatemiasta.
- Miten voit olla Onur, olenhan itse sinut roviolle ja hautaan saattanut murhasi jälkeen.
- Sinä luulit niin tapahtuneen ja halusit uskoa niin. Et sinä minusta niin helpolla pääse.
- Salli minun rutistaa sinua, että voin tuntea sinun elävän jälleen.
- Malta voimiasi nuorimies, rusennat vanhat luuni.
- Joudut kertomaan minulle, mitä tämä oikein merkitsee.
- Meillä on aikaa toistaiseksi, mutta mikäli olen oikeassa, perässänne on kohta joukko Kronoksen kätyreitä. Azlanilla tiedetään jo, miten kohtelitte heidän sotalaivaansa matkalla tänne. Nyt meidän on ajateltava, miten kadotan sinut tänne Ogygiaan.
- Olen myös itse sitä miettinyt. En uskonut voivani jäädä tänne lainkaan.
- Esittelen sinut pappiskollegiolle ammattiveljenä. Olethan saanut jo alustavaa koulutusta ja papeille ominaisen "ruumiin merkin" Azlanissa, joten tuskin tulemme kohtaamaan vastustusta, saada sinut temppeleihimme ja suojaamme. Pappiskaapu on hyvä naamio. Olen itse selvinnyt täällä mainiosti vuosia, äläkä kuvittele, etteikö Kronos olisi halunnut minunkin päätäni vadille. Siksi järjestin tuon katomisen. Kuninkaan neuvonantaja auttoi siinä hieman. Hän oli viisaana miehenä ymmärtänyt henkeni olevan vaarassa.
Varoituksen sana. Kronoksen agentit eivät ole sotilaita, vaan tavallisen näköisiä azlantteja tai jopa muun kansan edustajia. Sinun tulee varoa kaikkea kanssakäymistä täällä, kunnes toisin ilmoitan.
- Varmasti kuuntelen neuvojasi.
- Minun on ensin saatava kapteenisi lähtövarustelu kuntoon satamassa. Hänellä on täällä yhtä vähän ystäviä, kuin sinulla ja jos mahdollista, matkan varrella ystävät vähenevät entisestää. Sinullehan on tuosta matkasta jo kokemusta kertynyt.
- Hän tarvitsee aseita ja vankkoja taisteluun kykeneviä täydennysmiehiä paluumatkalleen.
- Katselen sen aikaa kaupunkia ja näemmekö tässä? Koska luulet olevasi valmis?
- Tapaamme kun aurinko on kauriin huoneen ensimmäisellä hetkellä, täällä satamassa. Muista varoitukseni.

Lähden kaupungille keventynein mielin. Yksi murhe oli vähemmän ja minulla on puolellani ainakin yksi luotettava ystävä tässä vieraassa kaupungissa. Miten hän järjesteli murhansa? No, ystävämme Saskuil on varsinainen velho mieheksi.

Kaupungissa on useita temppeleitä. Monet niistä muistuttavat hieman ulkomuodoltaan Poseidonin Kleiton temppeliä mutta ne eivät ole läheskään yhtä koristeellisia. Pikemminkin vaatimattomia jos ei peräti karuja. Katon muoto on saman kaltainen. Jotkut kattoulokkeet ikään kuin jäljittelivät alkuperäänsä. Kauempana näkyy suuri rakennus, jonka tunnistan silhuetistaan kuninkaan linnaksi. Täällä kuningasta kutsutaan Ylä- ja Ala-Ogygian herraksi ja linnaa asumuksen koon mukaan PerAaksi, suureksi taloksi. Kaikki julkiset rakennukset muodostavat karkean kontrastin tavallisen kansan asuntoihin. Kansalaisten asunnot ovat pahaisia savimajoja. Vain Azlanin köyhälistökorttelit ovat yhtä onnettomia, vaikka niiden tienoot olivat paljon siistimpiä kuin täällä. Paikoin kujat löyhkäävät ulosteille ja jätteille. Sateet olisivat tervetulleet siivoamaan tämän kammottavan sotkun. Kadut toimivat kloakeina, siksi ne päättyvät rantaan tai merelle vieviin kanaviin.

Tulee väkisinkin ikävä Inno ystävääni. Sitä jättimäistä, hyväntahtoista hölmöä, jonka hyväsydämisyyttä jokainen pyrki käyttämään hyödykseen. Hänen asumuksensa oli köyhälistökaupunginosassa. Ei kaikkein kurjimmassa mutta tavallisen kansan keskellä. Sinne hän mieleltään kuuluikin, vaikka kansan rikkaimmat häneltä taiteellisia palveluksia ostivat. Mieleen muistuu jälleen hänen Jaman temppelin pääkalloräystäistä kopioimansa dekoraatio erään rikkaan kauppiaan talossa. Mahdoton työurakka mutta luulen, että hän nautti tästä rinnastuksestaan suunnattomasti. Oi Inno, olisitpa kanssani täällä.

Helle hieman vaivaa. Auriko on lakikorkeudella, oinaan-härän huoneessa ja suojaa ei ole.
Vastaan kävelee nainen. Tukka musta kuin eebenpuu. Ruusunpunaiset huulet, kuin veri. Tummat, kastanjasilmät. Hän hymyilee minulle. Vartalo on notkea ja se keinahtelee askelten tahdissa. En voi, kun kääntyä katsomaan hänen jälkeensä. Nainenkin kääntää päätään. Hän tietää vartalonsa vaikutuksen miehiin.

- Onko muukalainen eksynyt?
- En tiedä, kun en edes tiedä minne olisin menossa. Nyt en taida tietää enää senkään vertaa.
- En kai hämmennä vierasta suorasukaisuudellani mutta voisin tarjota herralle paikallista juomaa majassani, jos kuumuus on haittana?
- Kiitos se sopii vallan mainiosti. Onko majallesi pitkäkin matka?
- Muutaman kadunkulman verran. Varmaankin jaksat vielä sinne asti.
- Ilman muuta. Kiitos kutsusta. Kovin ystävällistä.

Seuraan naista ja hänen viittansa alla kiemurtelevaa upeaa vartaloa. Olen selvästikin ollut liian kauan erossa Sisnarista. Hänen oli jäätävä Gadeiroksen kaupunkiin, turvaan vaaralliseksi tiedetyltä merimatkalta. Lupasin hänet hakea heti kun tilanne rauhoittuu. Sellaista suvantoa ei aivan heti olisi näkyvissä, eikä mieleni ainakaan tällä hetkellä soutele suvannoissa. Nivusiani pakottaa. Jokainen naisen askel saa hormoonini kuohahtelemaan.

- Asun tässä. Käykää peremmälle. Laitan heti viileää juomaa herralle. Millä nimellä herraa kutsutaan.
- Al... nielaisin. ... Minua kutsutaan Ozeriksi.
- Kas tässä herra Ozer. Antakaa viileän juoman helpottaa oloanne.

Nainen laskee kätensä reidelleni, kuin vahingossa. Se oli liikaa ja siemeneni purkautuu niin voimakkaasti, että viitta alkaa kastua läpi.
- Ei hätää herra. Voin puhdistaa vaatteesi. Se oli kokonaan minun syytäni.

Nainen riisuu viittani ja olen hänen edessään ilman rihman kiertämää. Virran lootus siirtyy syliini ja avaa oman kietaisumekkonsa. Hän painaa tuoksuvat rintansa vasten ihoani ja antaa luonnon tehdä tehtävän uudelleen liikkuvien reisiensä välissä.
- Makaan divaanilla raukeana ja odottelen valtiattareni saapumista. Häntä ei kuulu. Viittani puhdistus vie kovin kauan...
Lähden hänen peräänsä viereiseen huoneeseen, minne hän oli kadonnut. Siellä ei ole ketään. Huoneen takaovi on auki. Viitta on lattialla mutta rahapussi on kadonnut. Tämäkö oli hänen hintansa? Olinpa hölmö. Niinpä tietenkin. Toisesta huoneesta alkaa kuulua ääniä. Taloon on tullut, ilmeisesti talon oikea omistaja. Mies ilmestyy huoneeseen, jossa seison hölmistyneenä sotkuinen viittaa käsissä, ilkosen alastomana.

- Varkaita! Poliisi! Sotilaat! Täällä on varkaita, minun huoneessani.

En jää selittelemään, vaan juoksen ulos samasta takaovesta, josta kaunis lumoojattareni oli kadonnut hetkeä aikaisemmin. En ehdi pukeutua. Juoksen sokkeloisia kujia minkä kintuista lähtee, kunnes kuvittelen olevan riittävän kaukana tapahtumapaikalta. Puen ja jatkan matkaa. Nyt olen todella eksynyt.

- heräät jälleen tähän aikaan.. yhdekän, kymmenen...

Vaikutit kovin kiihtyneeltä. Tarinasi on nyt saanut seksuaalisia piirteitä. Sinänsä ihan tervettä. Ehkä se on tervehtymisen merkki. En aio sensuroida tarinaasi, saat sen sitten tehdä itse, jos niin parhaaksi katsot. On hyvä käydä koko tunneskaala läpi.
Tuossa Onurin tarinassa taisi tulla nyt esille tuon sinun kertomasi Lennon fantasian alkulähde sielusi syövereistä, tai ehkä pikemminkin todellisuus oli muuntautunut sinun kertomukseesi sopivaksi? Tämä on ihan tavallista. Noin unissa juuri tapahtuu. Joskus selkeämmin ja joskus kryptisemmin.
Tuletko parin viikon kuluttua hakemaan nauhasi. Mihin lehteen olet ajatellut näitä kaupata?
- Katsotan nyt, ketä sitten kiinnostaa ja paljonko mikin lehti on valmis maksamaan. Tarvitsen kipeesti fyrkkaa juuri nyt. Nää nauhat voi olla mun pelastus.
Nähdään.

- Mieshän ihan rallattelee. Elämä mallillaan?
- Joo. Paremmalla mallilla ei vois olla.
- Onksull heittää vitosta. Tarttis ottaa pienet snubut ja oon ihan poikki. Kaikil ei mee nääs hyvin.
- No kaverii pitää jeesata. Tos on femma. Pärjäätsä?
- Ku on pakko. Et lähe messiin?
- E. Mullon nyt ihan maata kaatavia suunnitelmia. Ei oo aikaa rillutteluun. Tsöpaan tosta kiskalta muutaman juorulehden ja meen himaan.

- Mikä helevetin lehtinippu sull oikee o?
- Tää on lähdeaineistoo.
- Häh? Ruvetaaks me nyt syömää paperia?
- Täältä löytyy toimitusten osoitteet, puhelinnumerot ja toimittajien nimet. Nää on kuumimmat juorulehdet ja noi keskenään kisaavat iltapäivälehdet. Joku varmaan ui haaviin. Homma täytyy huolella valmistella. Eka mä tutustun näiden lehtien nykyiseen sisältöö ja sit mä kerron niille toimittajan plantuille, millanen niiden lehti pitäis oikeesti olla.
- Siis opetat lehdistöä ja ammattitoimittajia?
- No jotaan sinne päin. Ehkä vaan konsultoin, ettei ne loukkaanu.
- Ehkä sut ois pitäny pitää siellä suljetulla osastolla.
- Rakkaani on jälleen niin mahdottoman soman näkönen kun suuttuu. Raivon puna niin pukee poskia.
- Mä meen goisii, jonkun pitää aamulla lähteä duuniin, ku joku voi jäädä tänne lukemaan sensaatiolehtiä.

Pena käy läpi ostamansa lehdet ja tekee muistiinpanoja eri artikkeleista ja nii­den sisältötyypeistä ja kirjoittajista. Löytyy oikeastaan vain kaksi julkaisua, joilla voi olla kiinnostusta "ufojutusta" tai kuvitteellisesta seikkailukertomuksesta.

Molempiin aiheisiin nauhojen tarinat saisi taipumaan oikeella toimitustavalla. Ufojutussa Penan pitäis olla haastateltuna siellä täällä eri jutun kohdissa. Pitäisi kertoa, kuinka hirveetä on, ku päässä pyörii merkillistä stooria aamusta iltaan ja elämä on yhtä helvettiä. Duuni meni, ystävät jätti, vaimo rähjää ja lääkärit ei pysty auttamaan. Kukaan ei tiedä mikä vaivaa mut joku mato vaan syö miestä.
Seikkailukertomuksena, ei tartte muuta, ku tehdä nauhoista litteraatio. Se kyl olis sit enempi jotenki nuorisokirjallisuutta jatkokertomuksena. Ei mee ihan joka lehteen. Jos sen jotenki höystäis musiikilla ni sit alkais kenties purra nuorisoonkin. Musaahan olis myös joku kassullinen, ku se LP hommeliki kusi.

Pena saa sovittua kahden ja puolen viikon päähän kaksi neuvottelua toi­mituksiin. Ihan hyvin, koska hän ei ollut suinkaan toimittaja mutta jotain mielenkiintoista hän ilmeisesti osasi toimittajille kertoa.

- Päivää, Pentti Pitkänen
- Toimituspäällikkö Karhi. Istu alas. Minkä formaatin nauhoja sulla on?
- Nää on ihan noita tavis C-kassuja.
- OK. Pyydän sihteerin tuomaan soittimen tänne neukkariin. Ota kahvia.
- Tänks. Sopiiks, et otan tosta vissyä alle?
- Kaikin mokomin. Vatsahaavako vaivaa?
- No ei se sentään.
- Mitä sä voit kertoa tosta sun sairaudesta?
- No sen lisäks mitä puhelimessa tuli kerrottua?
- Lähetään siitä.
- No kuten kerroin siinä on tollasia kummallisia tajuttomuuskohtauksii, joiden aikana alkaa filmi pyörii nupissa. Se on sikäliki mystiikkaa, et seuraava kohtaus ikäänku aina jatkuu. Joo. No alussa ei ehkä ihan noin suoraan. Se oli enemmän loikkimista jotenkin ajasta toiseen. Hypnoosissa ne alko jotenki jäsentyy.
- Miten sä voit paikallistaa noi ajat, eli mihin maailman aikaan. Nykyaikaa vaiko mitä?
- Taisin jo puhelimessa kertoo, et se on jotai historiaa. En ite ois siitä tienny, mut yks yliopiston proffa mainitsi Platonin kertomukset ja Solonin tarinan.
- Sehän on yks varsinainen legenda.
- Nii seki sano, et on olemassa tollanen Atlantistaru.
- Se on nii helvetin kaluttu juttu. Satoja, varmaan tuhansia versioita.
- Mut ku sei ei oo ihan sen mukasta se stoori. Se vaan liippaa sitä jotenki. Se proffa totes, et ei sitä voi siihen oikeen verrata, ku ajallisesti ja jotain nimiä siellä vilisee ja joitakin katkelemia. En oo kuitenkaan koskaan sitä stooria mistään lukenu tai nähny missään. En harrasta hissaa.
- Ne ei kait auta, ku kuunnella sitä juttua. Ei tosta oikee selvii ilman kuuntelematta. Paa kassu toho nauhuriin ja anna rallattaa.
- Oho, tuli vahingossa meidän harkkanauha. Mut eiks ollu ihan hyvää menoa?
- No joo mut paa se stoori nyt sinne nauhuriin, pliis.
- Just, just. Noniin...

Toimituspäällikkö kuuntelee ja kuuntelee. Minuutti minuutilta. Hän taitaa uppoutua tarinaan. Ehkä hän näkee samaa unta? Ainakin kuuntelee ihan hiljaa.
Nauha loppuu ja mies kysyy...
- Montaks tuntii sull on näitä nauhoja?
- Emmä oikee ees tiiä. Uuttaki stoorii pukka joka istunnolla. Nyt kait näit on joku parikyt nauhaa, eli jos noi on 30 minsaa nauha ni 10 tuntii, tai... jotain...
- Joo. Niillä main. Riippuu mitä formaattia ja miten täynnä asiaa nauhat on.
- Mitä sä pyydät näistä, jos me oltais kiinnostuttu?
- Toi on just tasan vaikee kysymys. Mä oon jotain juttupalkkioita kyselly.
- Mut näähän pitää ensin litteroida ja sit vielä toimittaa johonki järjelliseen muotoon.
- Miten vaan mut, kyl mä jotaan tollasta kymppitonnia ajattelin...
- Oho. Melkoiset haaveet jätkällä. Ei meillä huipputoimittajakaan saa sel­laisia liksoja.
- Ota huomioon, et se olis yksinoikeudella ja voisin tulla haastateltavaks ton lisäks. Surullinen tarina miehestä, jonka elämän on sairaus tuhonnu. Potkittiin duunista, musiikki jäi. Surkea kohtalo. Lukijat itkeä pillittäis ja ostais taas teidän seuraavan lehden, ett pääsis taas uikuttaa.
- Sullon visioita ainaki mies. Sirkkeliin kompastunu orpo puuttu.
- Auttasko se mitään? Anna förskottia, ni ostan sirkkelin. Oon ainaki melkeen orpo. Faija katos ja mutsi kuoli.
- No, tota oikeesti. Me voitas funata tätä vähän täällä toimituksen paltsussa. Sopiiks et otan suhun yhteyttä vaik viikon kuluttua.
- Viikko on pitkä aika. Joku muuki lehti saattaa soitella.
- Pidä tässä nyt vaan meille holdia. Jos rupeet levittää tätä juttua, ni sopimus raukee, ennenku se on edes syntyny. Ei me huutokauppaan ruveta.

- Toi toimituspäällikkö kävi mun voimille. Oon henkisesti aika kuitti. Pelotti ja piti olla skarppina ja jotenki tuntu, et se halus kusettaa mua, vaik ei se mitää oikee sanonukkaa...