LEDA KUIN JOUTSEN

Olen pieni poika korkeaa heinää kasvavalla niityllä. Taivaalla on täysikuu. Yö ei ole vielä pimentänyt maisemaa. Metsän reuna näkyy oikealla puolellani. Katselen kuuta, joka käyttäytyy mielestäni jotenkin omituisesti. Se kulkee pilvien lomassa nopeasti... liian nopeasti ja peittyy välillä niihin. Nyt sen kohdalle pilveen ilmestyy kuun kokoinen aukko... aivan pyöreä reikä pilvessä. Kuu on sininen ja siinä on erivärisiä tummempia laikkuja. Kuin merta ja mantereita niin kuin maapalloa esittävissä kuvissa karttakirjassa. Nyt se tulee kokonaan esiin... sen pinnalla tapahtuu jotakin... sen pintaan ilmestyy renkaita... ihan kuin joku olisi heittänyt kiven veteen. Renkaat sykkivät. Niitten keskustasta irtoaa jotakin... se lentää taivaalle... se tulee kohti. Se on pitkulainen... ammuksen kaltainen tai raketti...

-Herään kauhun tunteeseen. On pilkkopimeää.
Jokin kojootin kaltainen eläin nuolee kasvoja. Pomppaan vuoteelta ja tempaisen huovan suojaksi, valmiina kamppailemaan sisareni ja itseni puolesta viimeiseen hengen vetoon.

Huoneen raollaan olevan oven takaa kuuluu raikuva naurunremakka. Veljekset olivat päästäneet huoneeseen jonkun kesyn lemmikkieläimen.
Kun tilanne valkenee minulle, rauhoitun mutta en kykene täysin luottamaan huoneessa vallattomana hyppelehtivään elukkaan, vaan odotan, että lapset, pilaansa kyllästyneinä, kutsuvat otuksen pois.

Sama pyylevä naisihminen, joka illalla toi meidät huoneeseen, hakee meidät ja vie suoraan pyöreälle rakennukselle pihan keskelle. Sinne meille on laitettu valmiiksi kylmää vettä astiaan peseytymistä varten.
Mielestäni jumalten maan puhtausintoilu on verrattoman liiallista mutta emme haraa vastaan.

Alastomina, kuten olimme elämämme tähänkin mennessä viettäneet, ennen tähän maahan tuloa, peseydymme kaivolla. Talon tyttäret ja pojat tulevat tirskumaan ja katsomaan peseytymistämme.
Puemme lopuksi vaatteet kuitenkin yllemme koska meistä se näyttää olevan täällä päin tapana.
Lihava nainen puuskuttaa talosta kaivolle ja miltei repii vaatteet päältämme. Hän työntää tilalle karkeakankaiset, pitkät paidat.

Kun olemme pukeutuneet, nainen johdattaa meidät takaisin taloon ja huoneeseen, jossa on suuri pöytä, joksi tällaista puulevyä olin kuullut jumalten kielellä kutsuttavan. Pöydällä on kupilliset puuroa kummallekin, ja koska sisareni ei jaksa syödä kaikkea, syön myös hänenkin astiansa tyhjäksi. Näin olen tehnyt aina. Nainen katselee minua jotenkin kummasti ja sanoo jotain. Lapset remahtavat nauramaan.

Päivän kuluessa kuljen Kastehelmen kanssa ympäri pihapiiriä lasten seuratessa meitä sopivan välimatkan päästä. Kurkistan piharakennukseen ja näen sisällä pari sarvipäistä eläintä.
Eräs talon naisista vetelee toisen eläimen vatsan alla olevista ulokkeista. Valkoista, pähkinämaidon näköistä ainetta suihkuaa ruukkuun, joka on naisen polvien välissä.
Tilanne laukaisee ilmassa roikkuneen vihamielisyyden. Talon nuorimmaisen pojan mielestä, en olisi saanut tunkeutua luvatta piharakennukseen ja saan hänet kimppuuni nyrkiniskuin ja potkuin.
Vanhempi veli rientää apuun ja nostaa minut maasta puhdistaen mekkoni roskista.

Tämä hetken tilanne muuttaa lasten suhtautumisen meihin. Lapset alkavat puhua ja opettaa talon ympäristön esineitten ja rakennusten nimiä. He kilpailevat keskenään huomiostamme ja iltaan mennessä meistä tuntuu koko talo siinä häärivine ihmisineen jo tutulta ja kotoisalta.

Talon ihmisiin kuuluu isännän ja emännän lisäksi kaksi nais- ja kaksi mieshen­kilöä, jotka auttavat talon töissä. Kaksi talon tyttölapsista kuuluu luullakseni toiselle naisista.
Miehet ovat isännän kanssa pelloilla tai hedelmätarhassa ja naiset avustavat emäntää taloustöissä ja eläinten hoidossa.
Jumalilla on merkillinen tapa pitää eläimiä harminaan.
Mielestäni omassa kylässäni viisaasti, haettiin metsästä tarvittava riista. Luonto oli sen lihottanut vaivatta valmiiksi.

Seuraavana aamuna herään oudon linnun ääneen. Ryntään pihalle, koska se oli kuulunut aivan läheltä.
Ulkona rikkakasan päällä seisoo yhdellä jalalla koristeelliseen pyrstöön sonnustautunut lintu, laulaen raikuvasti. Päätän, että tässä on minun tilaisuuteni antaa oiva näyttö metsästäjän taidoistani.

Ryömin tuulen alapuolelta linnun taakse hiljaa, kuin metsäkissa, risun ääntämättä. Se on niin varma turvallisuudestaan, että ei ehdi tajuta tilannetta edes kaakaisun vertaa, kun se saa kuolettavan iskun kädestäni singonneesta kivestä.
Kastehelmi oli juossut perässäni ulos ja näyttää pöllämystyneeltä. Näytän hänelle kädessäni roikkuvaa, vielä sätkyttelevää lintua.

Vien sen voitonvarmasti hymyillen taloon, jossa vastaanotto on yhtä yllättävä, kuin kaikki muukin täällä oudossa jumalten maassa. Saan raikuvan korvapuusti ja kepakosta pitkin paljasta selkää.

Löylytyksestä toivuttuani menemme yhdessä Kastehelmen kanssa kaivolle. Nostan meille vettä laitteella, jonka käyttöä olin edellisenä päivänä tarkkaan seuraillut ja se käy tosi kevyesti. Vesiastia miltei lentää ylös kaivosta. Olin varautunut suureen voimanponnistukseen.

Minut edellisenä aamuna herättänyt eläin, joka oli päivemmällä nimetty koiraksi, tuli häntä heiluen juomaan pesuvettämme. Se näytti nyt aivan ystävälliseltä ja ihmettelinkin kuinka olin saattanut pelätä sitä eilen. Se kyhnää kylkeään minuun. Halaan sen lämmintä karvaista poskea ja se vastaa märällä nuolaisulla.

Tämä päivä näyttää kääntyvän aurinkoisemmaksi ja ystävällisemmäksi. Meistä on kasvamassa osa tätä paikkaa ja se tuntuu rauhoittavan mieltä.
Aamutoimien jälkeen tulee luokseni talon vanhin poika, jonka nimi on Nitsidon nuorempi. Nimi oli annettu hänelle hänen isänsä mukaan ja jälkiosa erotti hänet isästään Nitsidonista Vanhaa isäntää, mikäli hän olisi ollut elossa, olisi kuulemma kutsuttu Nitsidon vanhimmaksi. Asumusta kutsuttiin isännän mukaan Nitsidonin kartanoksi.

Nitsidon nuorempi vie minut katsomaan ympäröiviä maita. Kastehelmi jätetään tyttöjen kanssa leikkimään talolle.
Kuljemme kapeaa mutaista tietä, jossa näkyy tuoreet, metsäpeuran jälkiä muistuttavat jäljet. Ne olivat kyllä huomattavasti isommat. Isäni oli eläessään piirrellyt minulle hiekkaan erilaisia riistaeläimen jälkiä ja muistan niistä monia, sillä olihan minusta pitänyt tulla metsästäjä.

Tie kulkee aluksi suurten puitten katveessa. Sitten puut alkavat madaltua ja niitten kasvutapa on säännöllisempi. Samoin niitten oksistoissa näkyy paljon kasvamassa olevia hedelmän alkuja. Nitsidon kertoo, että niitä kutsutaan hedelmätarhoiksi.

Tie jatkuu puiden välistä pelloille.
Ennen pelloille saapumista joudumme ylittämään puusiltaa myöten pienen joen. Kysyn Nitsidonilta miksi se on niin suora.
En tiedä ymmärtääkö hän mitä kysyn, hän kuitenkin vastaa, että se on kanava. Ehkä sekin asia joskus selviää minulle. Jos joki on suora, se on kanava.

Nitsidon osoittaa minulle ylpeänä kasvustoa, joka mielestäni näytti sankalta kaislikolta. Kasvit ovat paljon yli miehen mittaisia ja niitten latvoissa ja yläosan lehtihangoissa heiluu tuulessa kaislan kukkaa muistuttava huiskilo. Nitsidon sanoo sitä maissipelloksi. Saisimme varmaan jonakin aamuna maissipeltopuuroa.

Seuraavan kanavan jälkeen tulemme matalammalle viljelykselle, joka kuulemma on vehnäpelto.
Seuraavalla pellolla ovat talon miehet työssä. Pelto on punaisella mullalla ja yksi miehistä kulkee jotakin laitetta vetävän eläimen perässä. Mies kepittää välillä elikkoa, jos se ei meinaa kulkea hänen tahtonsa mukaan.

Pellolla on myös toinen eläin, joka on toisen, pyöreillä kilvillä kulkevan laitteen edessä. Laitteesta heitetään pellolle jotakin eläimen kulkiessa laiskasti eteenpäin.

Isäntä, niin kuin talonväki Nitsidonia kutsuu, seisoo yksinäisen puun varjossa pellon laidalla ja huutelee miehilleen. Laiskasti kulkeva eläin, joka vetää pyöreitten kilpien laitetta, keksii pellon laidassa kasvavan mehevän ruohotuppaan. Se nykäisee innoissaan laitteen pellon reunaan ja mukana ollut mies putoaa multaan ankarasti puhuen.

Isäntää ja Nitsidon nuorempaa naurattaa kovasti. Katson hetken hölmistyneenä ja koska naurusta ei tule loppua liityn mukaan, sillä olihan se näyttänyt hieman hassulta. Olen kuitenkin pikemminkin huolestunut, maahan pudonneen miehen terveyden puolesta, niin pahasti hän oli äännellyt.

Olemme pellolla apuna keskipäivään asti, jolloin väki lähtee laiskasti kohti taloa. Sitten syömme tukevasti, juomme ja lepäämme puiden varjossa.

Eräänä päivänä pihamaalle ilmestyy tyttö, jonka kerrotaan asuvan viereisessä kartanossa. Sen isäntä on Nitsidonin veljenpoika, niin kuin asian ymmärsin. Kartano on, Nitsidon nuoremman mukaan, alustalo. Siellä viljellyt vilja, hedelmät ja muut tuotteet, kulkevat Nitsidonin varastojen kautta kaupunkiin (tämä minulle selviää vasta myöhemmin).

Tyttö kutsuu minut kanssaan tutustumaan kotiinsa ja vanhempiinsa. Lähden mielelläni.
Käymme tytön kanssa kysymässä talon emännältä luvan, kuten hän oli kehottanut aina tilalta poistuessani tekemään ja lähdemme matkaan.

Kuljemme tietä, joka vie meitä auringon kulkusuuntaan, metsän keskellä. Ylitämme puusillan, jonka toisella puolella metsä harvenee ja puut pienenevät, päästäen ruohon kasvamaan juurilleen korkeana.

Olin heti kiinnittänyt huomioni tytön hauskaan ulkonäköön ja koitan esiintyä edukseni hänen läheisyydessään. Teen kaislasta pillin, jolla puhaltelen erilaisia lintujen ääniä. Tyttöä hymyilyttää.

Tytön nimi on Leda. Näin ymmärsin. Hän kertoo jotakin itsestään tai kodistaan koko matkan ajan. En ymmärrä siitä paljonkaan mutta nyökyttelen hymyillen aina, kun hän suuntaa aurinkoiset kasvonsa minuun.

Ledan koti putkahtaa näkyviin suurten puitten takaa, joita kasvaa sen ympärillä metsänä. Leda juoksee edellä sisälle.
Ledan äiti ottaa minut sydämellisesti vastaan ja tarjoaa heti meille pöydällä olevasta ruukusta maukasta hedelmäjuomaa.
Tuskin olemme saaneet juoduksi, kun Leda jo kiskoo minua mekon liepeestä. Mikäli ymmärsin oikein, hän on viemässä minua isänsä luo, joka on toimissaan jossain pihapiirissä.

Juoksemme peräkkäin pihalla olevalle rakennukselle, josta kuuluu kalkutus. Sisällä takoo mies vasaralla jotain työvälinettä. Hän laskee vasaran kädestä, kun huomaa meidät.
Leda esittelee minut isälleen ja hän nyökkää hymyillen.
Leda ja hänen isänsä keskustelevat hetken jostakin, joka saa isän mietteliääksi. Hän katselee meitä kasvoihin ja hymyilee entistä leveämmin. Siten kun isät hymyilevät, kun niillä on jotain mukavaa mielessä lapsille.

Leda hyppii iloissan, kun isä nousee työnsä ääreltä ja viittoilee meitä mukaan.

Kävelemme peräkkäin kapeaa polkua, joka vie korkean ruohikon ja pensaikon läpi kanavan rannalle. Siellä odottaa rannalle vedetty, oudon mallinen kanootti. Ledan isä sanoo sitä veneeksi Azteekkien kielellä.
Kapuamme kaikki veneeseen ja isä työntää veneen vesille hypäten taitavasti itse jalkojaan kastamatta mukaan.
Hän meloo ylävirtaan ja jonkin ajan kuluttua alitamme leveän sillan, joka pimentää hetkeksi taivaan yläpuoleltamme.

Sillan jälkeen kanava alkaa muistuttaa enemmän jokea, koska se mutkittelee. Sen rantaviivat kaartuvat luontevammin maaston mukaan ja puitten juurakot ja oksistot työntyvät vapaammin veden ylle. Kaislikkoa alkaa myös ilmestyä rannoille.

Poikkeamme päävirrasta erääseen sivuhaaraan ja jatkamme sitä yhä ylemmäs. Joki mataloituu ja kaislikko valtaa yhä enemmän tilaa rannoilla ja kurottautuu venettämme kohti paikoin niin, että joudumme kulkemaan sen läpi.
Vihdoin joki aukeaa laajaksi järveksi. Kovin suuri ei järvi ole ja se rajoittuu joka suunnasta kaislikkoon.

Jostain vastarannalta kuuluu lintujen ääntelyä ja näemme vaaleita, pitkä kaulaisia lintuja seisoskelemassa, tai verkkaasti kahlaten rantavedessä. Lauma on varmaan suurempi, kun mitä silmämme pystyvät näkemään, koska kaislikon seassa liikkuu vaaleita pisteitä, näkyvillä olevan joukon takana.

Vene saa lipua itsekseen, me ihailemme lintuja. Ledan isä nostaa veneen pohjalta jonkin pitkän kepin, jonka päässä on ohut vaalea lanka. Langan päässä oli värikäs kuollut perhonen.
Isä heittää langan perhosineen veteen ja vetää sitä hiljalleen veden pintaa pitkin. Hän ei ehdi montaakaan kertaa toistaa liikettä, kun jokin valtava kala hyökkää hyönteisen kimppuun ja katoaa se suussaan veden alle.

Nyt alkaa isän ja kalan välinen kamppailu. Ledan Isä loikkaa veteen puuk­ko hampaissa ja lanka tukevasti kädessä. Säikähdän tapausta, koska en ollut kiinnittänyt huomiota allamme olevan veden syvyyteen. Hän kykenee vaivatta kahlaamaan.

Kala vetää lankaa, Ledan isä kiertäessä sitä hitaasti kätensä ympärille, myötäillen kalan riuhtaisuja. Nyt lähestyy lanka loppuaan ja kala nostattaa vedessä valtavat pärskeet kamppaillen henkensä edestä.
Isä vapauttaa toisen kätensä, ottaa puukon hampaistaan ja iskee sen kalan ilmassa välkähtävään kylkeen.
Olemme nousseet jännityksestä seisaalleen ja kun Ledan isä kahlaa valtava kala olkapäällään veneelle hän kehottaa meitä istuutumaan, ja näyttää leikkisän vihaiselta. Venehän olisi saattanut vaikka, kaatua.

Soutelemme hetken järvellä ihaillen sen runsasta linnustoa.
Kerran ohitamme vedessä uivan käärmeen, jonka Ledan isä nostaa taitavasti hännästä ihailtavaksemme. Hän varoittaa, ettemme yrittäisi samaa. Käärme on nimittäin tappavan myrkyllinen. Tai niin ainakin ymmärsin.
Palaamme talolle. Isä halkaisee ja suolistaa kalan sujuvin kädenliikkein.Heittää sen sisälle suolaa, jotakin ruskeita papanoita ja vihreitä yrtin lehtiä. Hän selittää ymmärrettävin käden liikkein auttaen, että huomenna auringon noustua minun on tultava maistamaan yhteistä saalistamme.