KIVEN ELÄVÄKSI TEKIJÄ

Kasvojeni edessä on seinä... se on kallellaan... se kallistuu lisää. Koitan tukea sitä käsin mutta se kallistuu yhä... se katuu päälleni... huudan apua mutta en saa ääntä kurkustani.

Yksin jäätyäni mietin kuumeisesti kaikkea kokemaani. Minua lämmittää Aekoksen uhrautuva ystävyys. Hän on ollut toki myös poissa Akatemian luennoilta joutuessaan hoitamaan minua. Eihän lääkäreillä riitä aikaa potilailleen vuorokausi tolkulla.
Kuolleistapelastaja... lääkäreitä kutsuttiin sillä nimellä kansan keskuudessa, enkä yhtään ihmettele miksi. Kotikylässäni hoiti lääkärin virkaa poppamies, joka sekoitteli myös rohtoja. Hänen rohtojensa ansiosta olisi sairastunut, ellei olisi jo valmiiksi ollut sairas tai kuollut. Oli hän toki tehnyt parannustekojakin. Jopa merkillisissä tapauksissa. Hän pystyi lähdettämään hulluuden ihmisestä.
Muistan erään naisen, joka oli ollut, niin kauan kuin itse olin nuoresta iästäni häntä tuntenut, äkillisten riivauskohtausten vaivaama ja hänen tilansa paheni päivä päivältä. Poppamies oli silloin kutsunut hänet majalleen jossa oli hänen lisäkseen joukko heimon vanhimpia. He muodostivat jonkinlaisen taikapiirin ja lauloivat loitsuja koko yön ja osin seuraavan päivän. Nainen palasi majalta terveenä, eikä hänellä sen koommin ollut hulluuskohtauksiaan.
Poppamies tunsi luonnon kuin oman majansa nurkat. Hän jutteli aina metsälle siellä ollessaan ja puhutteli eläimiä. Olin nähnyt hänet keskustelemassa metsäkauriin kanssa, joka tavallisen ihmisen nähdessään tai haistaessaan, pakeni jo pitkän matkan päästä. Kuolletkin hän tavoitti, polttaen piipussaan jotakin mietiskelyainetta. Kuten hän sitä nimitti. Olihan hän keskustellut isänikin kassa.

Aekos palaa, höyryävää keittoruukkua kantaen. Syön keittoa hyvällä ruokahalulla.
- Lääkäri varoitti syömästä liikaa ensimmäisellä kerralla. Sinulla on ollut niin pitkä paasto, että vatsasi ei kykene sulattamaan yhtäkkiä raskasta ruokaa.
- Pilaat minulta ainoan iloni. Minulla on huutava nälkä.
- Se on vain terveydeksesi. Haen sinulle lisää ruokaa jonkin ajan kuluttua. Käyn vain välillä luennolla, jotta voit sillä aikaa nukkua. Sinun tulee nukkua paljon. Se edistää parantumista, sanoi lääkäri.

Toivun huimaa vauhtia.
Eräänä päivänä saan kirjeen. Se oli ystävättäreltäni. Hän oli kuullut sairastumisestani ja käsittänyt olevansa itse jotenkin siihen syypää. Hän pyysi mitä syvimmin anteeksi käytöstään ja toivoi, että voisimme olla ainakin ystäviä, jos en muutoin enää haluaisi häntä lähelleni hyväksyä. Itkin ilosta ja mielenliikutuksesta. Naiset ovat merkillisiä. Kuinka kukaan koskaan voisi heidän ajatuksiaan tulkita tai niitä selittää. Itse olen lukenut rakkauden olemuksesta teorioita kirja kaupalla, mutta se ei ole selittänyt koskaan rakkautta todellisen elämän kannalta ja tilanteissa. Vielä vähemmän olen löytänyt viittauksia siihen, miten nainen reagoi rakkauden eri olemuksiin. Käyn nyt sitä koulua ja minun tulee olla tässäkin asiassa tarkkaavainen oppilas.
Elämänvoimani palaavat päivä päivältä ennalleen.
En kiirehdi tapaamaan ystävätärtäni, vaikka tunteeni sitä vaativat. Minusta on nyt hyvä pitää pientä jännitystä yllä myös hänen suuntaansa. Olen ollut hänelle niin itsestäänselvyys ja vähämerkityksellinen, että hänellä on ollut varaa menetellä kanssani tahtonsa mukaan. Nyt kun minä tunnen olevani vahvoilla, haluan hieman nauttia tilanteesta. Niin... olenhan sentään vain ihminen.

Kävelemme usein Aekoksen kanssa alakaupungissa mutta emme vahingossakaan poikkea Sisnarin viinitupaan. Teemme haastattelu- ja luonnostelumatkamme mieluummin aivan vastakkaisiin ilmansuuntiin. Nyt olemme matkalla Oinaan kaupunginosaan. Sinne pääsee vain kiertämällä koko suurin merikehä tai maksamalla lautturille, joka kuljettaa ihmisiä härän kanavaa pitkin suoraan läpi kaikkien maakehien. Se oli nopein yhteys tähän osaan kaupunkia mutta edellytti tätä pientä taloudellista uhrausta.
Vanhasta kaupungista johtavat vastaavat kanavat myös kahteen muuhun pääilmansuuntaan. Kohdassa, johon muurin läpi kulkeva oinaan kanava laskee, on satama-allas ja laaja toriaukeama. Sen keskellä seisoo suuri patsas suihkukaivoineen.
Patsas kuvaa kaupankäynnin jumaluutta runsauden sarvi vahvoilla käsivarsillaan. Sarvesta kohisee vesi, hedelmien, kalojen ja muun hyvän lomasta, mitä sarvesta ikään kuin tulevaksi oli veistetty. Allasta ympäröi kivinen hedelmäpuutarha. Neljä hedelmäpuuta. Yksi kussakin pääilmansuuntaa kuvaavassa kulmassaan. Hedelmäpuut edustavat lajikkeita, joita on Azlanin valtakunnassa viljelty perinteisesti asianomaisilla ilmansuunnilla.
Tämän valistuksen saan Aekokselta, jolla tuntui olevan tarkka tieto, paitsi rakennusten historiasta, niin myös veistosten taustasta ja tekijöistä.
Kuljeskelen torilla etsien katseellani sopivan joutilasta uhria haastateltavakseni. Aekos piirtää toria ympäröivää julkisivua, istuen suihkukaivon reunalla, suunnaton piirustuskansio sylissä.
Olen usein kurkistellut hänen selkänsä takaa varman tuntuisia hiilipiirtoja ihaillen. Siitä tosin hän ei pitänyt mutta kiusaus seurata hänen työskentelyään on suuri. Kun hän on saanut luonnoksensa valmiiksi, siirryimme etsimään seuraavaa kohdetta. Kävelemme vastapäivään vanhan kaupungin ulointa muuria seuraten, kohti skorppionin puoleista satamaa. Hetken mielijohteesta suuntaamme eräälle sivukadulle ja tulemme aukiolle, joka vaikuttaa mielestämme yhteisille toimillemme sopivalta.
Aekos löytää rauhallisen nurkkauksen istuakseen piirtämään ja minä saa­listan jälleen ihmisiä. Kävellessäni aukeaman laitaa, lentää eräästä viinihuoneesta päälleni vetohärän kokoinen mies. Mies on rusentaa hengen minusta. Häränpuolikas oli ympäri juovuksissa eikä älynnyt edes välittömästi nousta päältäni, vaan jupisi sekavia lauseita kapakanpitäjän toimista. Aekos, joka on kaukaa nähnyt tapauksen, rientää hätiin ja saa miehen kammettua päältäni.

- Olen pahoillani aiheuttamastani sekaannusta arvon herrat. Tämän kapakan isännällä ei ole ihmisten tapoja kohdella kaltaisiani kulttuuripersoonallisuuksia ansaitsemallamme tavoin. Tosin en kovinkaan usein vaivaudu hänen rähjäiseen, jumien jyrsimään rotakolokulmakuppilaansa mutta kurkkuni ollessa kuivimmillaan, lankean toisinaan tähän kurjistakin kurjimpaan ja kehnoimpaan paikkaan. Elättelen joka kerta toiveita, että sen omistaja olisi opiskellut käyttäytymistä edes sen alkeellisimmalla tasolla.

- Valehteleva juopporenttu, pummi. Karjuu kiukkuinen ääni oviaukosta.
Se on taaskin ryypännyt päivä tolkulla ja särkenyt kalliita astioitani, eikä edes suostu maksamaan asiallisia laskuja. Varoitan teitä nuorukaiset, sotkeutumasta hänen solmimiinsa asioihin. Jättäkää hänet siihen kadulle, niin kutsun kaupungin vartijat paikalle. Saavat viedä rentun kaltereiden taa selviämään ja odottamaan oikeuden istuntoa. Nostan nimittäin maksamattomista laskuista velkakanteen hänen päälleen. Eiköhän puheetkin minua vastaan siivoonnu sakkoja ja laskuja maksellessaan.
Nostamme miehen tolpilleen ja puhdistamme hänen rähjääntynyttä viittaansa.
- Pyydän anteeksi karkean koulimattoman viininlaskijan puolesta hänen loukkaavia puheitaan, jotka eivät ole soveliaita Akatemiaa käyvien, kulttuuripersoonien kuunnella. Saanen esittäytyä, olen kiven eläväksitekijä, Inno. Tämän hetken kuuluisin kuvainveistäjä ja taiteilija Atlaan kaupungissa. Olen itsekin opiskellut aikoinani Akatemiassa kaunotaiteita mutta kiihkeän luomiskauteni minut yllätettyä, jouduin keskittymään vain tekemiseen ja niin jätin koulutuksen.
- Taiteilija tarkoittaa "juomiskautta". Valisti ovella edelleenkin seisova viinuri.
- Lähtekäämme pois tästä tuskastuttavasta karkeuden ilmapiiristä ateljeeriini, niin saamme keskustella itsestäni rauhassa.
Katselimme toisiamme ja vaivihkaa kapakoitsijaa.
- Älkää minulta apua pyytäkö. Olenhan jo varoitukseni antanut. Hänestä ei voi olla kuin huonoa seuraa ja harmia teille.

Meitä säälitti holtittomilla jaloillaan koikkelehtiva taiteilija ja päätimme avustaa hänet kotiovelleen. Emme voineet sallia hänen joutumistaan kylmään vankilaan kaupunginvartijoitten toimesta.
Vaikka meitä oli kaksi parhaissa nuoruutensa voimissa olevaa miestä tukemassa taiteilijan horjuvaa kotimatkaa, olimme luhistua hänen painonsa alle.
- Kuten varmankin jo olette huomanneet, minulla on sellainen vika, että viini vaikuttaa ennemminkin jalkoihin, kuin päähäni. Nytkin pystyn keskustelemaan kanssanne kirkkaasti mutta jalkani vain eivät ymmärrä mitä niille yritän puhua. Eikö se ole teistäkin merkillistä? Luulisihan toki, että oma ruumiini ymmärtäisi toiveitani paremmin, kuin ventovieraat ihmiset. Kääntykää tästä miekan suuntaan, niin tulemme taloni eteen.

Saavumme rähjäisen, joskus aikoinaan, kenties loistonkin aikoja nähneen rakennuksen eteen. Pääovi on ovisyvennyksessä ja sille johtaa muutaman askelman portaat. Ne osoittautuvat tuskallisiksi elävän taakkamme pyrkiessä kaatumaan päällemme. Avaimen kaivamme itse hänen taskustaan, saamme paksun oven auki ja taiteilijan tungettua asuntoonsa. Hän rojahtaa lattialle, kuin tyhjä viljasäkki.

- Oi voi. Voimani aivan ehtyivät kävelystä. Kiitoksia ystävät avustanne. Siirryn tästä tuota pikaa sänkyyni...

Ne ovat taiteilijan viimeiset sanat, hänen sammuessaan lattialle. Tuomme hänelle tyynyn ja peitteen, sillä emme jaksa enää raahata häntä sänkyynsä, se on nimittäin seuraavassa kerroksessa, kuten tarkastuksemme osoittaa.
Talon alakerta on miltei kokonaan varattu hänen työpajakseen. Tila on korkea, ainakin kahden kerroksen edestä ilmaa ylöspäin ja laajuutta huoneella on kuin pienellä talolla. Keskellä suurta työhuonetta seisoo koomisen pieni, keskeneräinen saviveistos paketoituna kosteaan kangaskääreeseen. Sen saamme uteliaisuuksissamme selville kangasta hieman raotettuamme.
Aekos tuntuu olevan kiinnostunut kaikesta mitä huoneessa on. Työvälineistä, luonnoksista, piirroksista...

- Hän ei olekaan mikään turha taiteilija. Hänellä näyttää olevan todella korkeat taidot ammatissaan. Tuolla seinillä on piirroksia niistä lukuisista julkisista ja yksityisistä rakennuksista, joihin hän on tehnyt koristuksia veistoksin. Ei mikään tyhjäntoimittaja saa tuollaisia tilauksia. Sitä paitsi pidän hänen tyylistään. Se on hyvin rehevää, rehellisen tuntuista. Hän saa vangittua kuviinsa voimakkaita tunteita ja se on taiteilijalle kaikkein kallein ja merkittävin ominaisuus.
Meidän lienee syytä lähteä täältä, mutta tulkaamme joskus takaisin ja toivokaamme löytävämme hänet talostaan selvin päin, työnsä äärestä.

Suljemme huolellisesti oven avaimella ja työnnämme sen oven alta sisäpuolelle, estääksemme ryöväreitä käyttämästä tilaisuutta hyväkseen.

Kiven eläväksitekijä Inno ateljeessaan. Atlaan kaupungin suuri sielu ja taiteilija joka ei ymmärtänyt talouden päälle enempää, kuin aasi makkarasta. Eihän taiteilijat yleensäkään rahasta mitään ymmärrä.

Seuraavana päivänä kuljemme samoja suuntia, kuin missä muistelimme taitelijan asunnon olleen. Emme sitä kuitenkaan löytäneet uudelleen, joten jatkamme matkaamme kauemmas, laitakaupungeille. Kadut kapenevat ja tulevat epäsiistimmiksi. Ohitsemme kulkee tihenevässä määrin rakkikoiria ja jopa irrallaan juoksevia sikoja. Ihmetellessäni moista, Aekos selittää, että köyhät kasvattivat sikoja ja koiriaan kaupungin jätteillä.
Olemme saanet peräämme yhden irtolaiskoiran, joka pysähtyy kaukana jäljessämme, joka kerta kuin mekin ja jatkaa kulkuaan jälleen kanssamme. Se taitaa vainuta viittamme poimuissa olevat eväskääreet. Koira oli varmasti joskus saanut ihmisiltä kyytiä, koska oli myös hyvin arka.
Aekos löytää etsimänsä asumustyypin, joka hänen mielestään edustaa erästä varhaisimmista tyylisuunnista Azlanin kaupunkirakentamisessa. Talo on savesta ja oljista muotoiltu, kaislakattoinen talopahanen, eikä minusta mitenkään poikennut ympäristönsä hökkeleistä. Minä päätän kysyä alueen siirtolaisasukkaista, eräältä rääsyiseltä ohikulkijalta.
Mies käännähtää katsomaan minua, arvoituksellinen ilme kasvoillaan:
- Keiden muiden, kun meikäläisten, kuvittelisit suostuvan asumaan näissä karsinoissa. Vastaa kulkija ja jatkaa kulkuaan vaivautumatta edes pysähtymään vastauksen ajaksi.
Kolkutan siis päättäväisesti sen talon ovea, jota Aekos parhaillaan luonnostelee. Oven aukaisee varovasti, aluksi rakoselleen, tummakasvoinen nainen.
- Anteeksi, jos olen häiriöksi. Sattuuko miehenne olemaan kotona, haluaisin haastatella häntä elämästänne Azlanilla. Kyseessä on Akatemiaan tekemäni opintotyö. Nainen avaa oven selkoselleen ja suo lämpimän hymyn harvoine hampaineen.
- Voi poika parka. Minäkään en juuri häntä näe. Hän on kiertävä teurastaja ja alituiseen matkoilla eineemme haussa, pitkin kanavia, jossakin maaseudulla.
- Olisiko soveliasta tässä tapauksessa keskustella samasta asiasta teidän kanssanne?
- Käy sisään, jos kuvittelet minusta jotakin asiallesi hyötyvän.

Huone on hämärä. Vain yksi pikkuruinen ikkuna luo valoaan, ilmeisesti sisäpihalle, tai jollekin talojen väliselle valokujalle antavasta aukostaan. Nainen kehottaa istuutumaan matalalle jakkaralle.

- Olemme köyhiä, kuin talossa vilistävät rotat, kuten saatat vaivatta havaita mutta minulla on silti ollut aina tapana tarjota vieraalle jotakin. Ottaisitko maljallisen maissiolutta, jota olen itse valmistanut?
- Kiitos, onhan kohteliasta ottaa myös vastaan tarjottu anti. Maksan juoman, jos ette loukkaannu. Kaupungin pöly tahtoo tarttua kurkkuun.

Syvin loukkaus olisi ollut kieltäytyä tarjotusta. Vaimo työntää käteeni puolinaisen astian laihasti tuoksuvaa maissiolutta. Kenties ei läheskään val­mistusvahvuudessaan olevaa. Kaipaankin vain jotain juotavaa.

- Kävisin nyt asiaan, jotta en suotta veisi kallista aikaanne, jos teille sopii.
Kertoisitteko vapaamuotoisesti miehenne ammatista. Esitän kysymyksiä, kun haluan johdatella kertomustanne mieleisilleni suunnille. Aloittakaa vaikkapa historiasta, kuinka hän joutui tai ryhtyi ammattiinsa?
- Joutui, olisi se oikea sana, jota äsken tapailit. Se tapahtui toki kauan ennen, kuin minä hänet tapasin. Hän saapui Azlanille pienenä lapsena, kuten niin monet muutkin täällä asuvat vierasmaalaiset, jotka eivät vielä elä useammassa polvessa. Hänet sijoitettiin erään teurastajan perheeseen ja sai auttaa miestä kaikessa likaisessa työssä mitä hän suinkin kykeni tekemään. Teurastaja ke-pitti hänet pienimmästäkin virheestä, johtuipa se sitten tietämättömyydestä tai taitamattomuudesta. Näin hän on minulle noista ajoista itse kertonut.
- Entä sitten, kun koitti aika, jolloin hän sai täytettyä työvelvollisuutensa?
- Eihän hänellä ollut muuta mahdollisuutta, kuin jatkaa oppimassaan ammatissa. Aluksi hän pysyi entisellä työnantajallaan, mutta koska hän sai kovin kehnon palkan, joka oli määrätty ammattikunnan toimesta vierasmaalaiselle, hänen oli pakko ryhtyä itsenäiseksi pystyäkseen, edes joten kuten elättämään perheensä.
- Kuinka palkat voidaan millään perusteella laskea niin riittämättömiksi?
- Älä minulta kysy. Teurastaja väitti, että koska hän oli edelleenkin tarjonnut yhteisesti asuttavaksemme mieheni huonetta teurastamon yhteydessä, se oli tulkittava eduksi ja vaikutti palkkaan. Emme tosin voineet niin ahtaissa yhden pienen huoneen komerossa, ajatellakaan elämäämme lastemme kanssa.
Voit kuvitella sen ahtautta, jos pidän tätä huonetta riittävänä, jossa nyt istumme. Samoin palkkaan laskettiin teurasjätteet, joita saimme syödä elääksemme.
- Miten miehenne pystyi harjoittaman itsenäisenä ammattiaan? Ammattikunnathan pitävät toimilupia lujasti käsissään ja olen kuullut, etä sellaisen hankkiminen on kohtuuttoman kallis varsinkin siirtolaisille.
- Olet oikeassa. Voinko luottaa sinuun, sillä olenhan jo nyt puhunut ohi suuni ja vastoin perheemme turvallisuutta?
- Puhuttu jää vain meidän keskeiseksemme. Olenhan itsekin muualta Azlaniin tuotu.
- Luotan sanaasi. Mieheni harjoittaa ammattiaan salaa. Hän ei saa töitä kaupungista, suurilta kauppiailta tai lihakarjan kasvattajilta. Tästä syystä hän kiertää maaseutuja ja nimenomaan sellaisia tiloja, jotka ovat suopeita siirtolaisille, tai jopa ovat itse siirtolaisia, jotka ovat onnistuneet hankkimaan viljelyspalstan.
- Ymmärrän huolesi. Tällainen toiminta pyritään tietenkin estämään ammattikuntien taholta ja varmasti keinoja kaihtamatta. En vaivaa teitä enempää. Ystävänikin on saanut varmaan piirroksensa valmiiksi ja voimme jatka matkaa.

Heilautan käsissä pitelemäni juomamaljan kohti kasvoja. Näen vilaukselta oluen pinnalla jotakin liikettä. Jokin elävä taistelee henkensä puolesta oluen vaahtohetteessä mutta tilanne ei jätä minulle muuta mahdollisuutta, kuin suu­rella tahdonhallinnalla siemaista se suuhuni ja nielaista mitään ajattelematta. Kiitän rouvaa ystävällisestä kestityksestä ja poistun kohteliaasti kumartaen takaperin ovesta.
Kun pääsen ulos syöksyn hämmästyneen Aekoksen ohi lähimmälle sivukujalle ja annan ylen koko maljallisen. En vaivaudu tarkistamaan nielaisemani olennon laatua, vaan palaan Aekoksen luo, joka yhä ihmetteli omituista käytöstäni.
- Sitä on kestettävä sankarillisesti monenlaisia asioita tieteen nimessä.
Sanon Aekokselle, selittämättä tapausta sen tarkemmin. Hänen mielestään se olisi ollut sangen huvittavaa, arvaan.
Koira ystävämme jäi lipittämään kujalle oksentamaani maissiolutta ja ihmettelemään sen mukana sätkyttelevää torakkaa.