ELAS-ELASIPPOS

Mereltä tuleva kosteampi ilma muuttuu, vuo­relle noustessaan, usvaksi ympärillemme. Upseeri uskaltautuu kuitenkin jatkamaan matkaa kapeilla vuoristoteillä. Edelle lähetetään jalkaisin tiedustelija, katsatamaan tien kuntoa. Usva selkenee, kun laskeudumme tietä alemmaksi, kohti laaksoa.
Seuraavana kohteena on Elas-Elasippos, upeista ratsuistaan kuuluisa kaupunkivaltio, Eiroksen vastaisella Oseanoksen rannalla. Kaupunki on syvemmällä mannerlaaksossa mutta satama oli kasvanut niemen kärkeen, suojaisaan lahteen. Rannikko on hyvin reheväkasvuista. Paljasta kalliota ei juurikaan ollut näkyvissä, vaikka rannat kohosivat jyrkkinä merestä. Mereltä tiivistyvä kosteus pitää kasvuston rehevänä.
Kaupungin edustalla, meri on pirstoutunut pieniksi saariksi. Arvelen sijainnin olevan erinomaisen suojainen merituulilta ja mahdollisilta meren rosvoilta.

Elasippos sijaitsi reheväkasvuisessa laaksossa. Satama oli erillään itse kaupungista. Lahti oli liian matalaa kauppalaivoille, joten aallonmurtajana tomiva laituri tarvittiin kauppasatamaksi. Laaksossa sijaitsevan kaupungin laitamailla sijaitsivat kaupungille ominaiset hevostilat.

Retkikuntaamme vastaan ratsastaa pieni joukko-osasto. Hevoset ovat todella kauniita ja ensiluokkaisesti koulutettuja. Ratsukkoryhmä liikkuu kuin yksi elävä olento. Jopa hevosten askellus käy yhdessä rytmissä. Päälliköt tervehtivät ja muodollisuuksien jälkeen saamme jatkaa matkaa kaupunkiin.
Kaupunki on matalasti rakennettu. Tummat, kivipintaiset talot peittävät laakson. Aluksi tietä reunustaa runsaslukuiset hevosaitaukset, joilla käyskentelee kaupungin maineen mukaisia hevoslaumoja. Keskustaa lähestyttäessä, talot alkavat muistuttaa enemmän kaupunkiasuntoja, kuin maatiloja.
Jättäydyn keskusaukiolla ryhmästä omille teilleni.
Ottaen huomioon kaupungin maineen, hevosilla ei saanut kuitenkaan liikkua keskustassa.
Keskusaukion hallintorakennus on ainoa talomassasta erottuva rakennus. Sen edustalla on kaupungin mainetta kuvaava ratsastajapatsas, joka esittää itseään kaupungin perustajaa, tarukuningas Elasipposta.
Elintarviketori on satamassa. Tänne näyttävät päätyneen myös viralta pannut hevoset. Lihaa on tarjolla sen kaikissa mahdollisissa valmistusmuodoissa ja tietysti myös tuoreina ruhon osina. Olin Azlanilla törmännyt teurastajan vaimoon, joka oli valottanut maahanmuuttajateurastajan ammatinkuvaa. Yritän saada puhuteltavakseni toista osapuolta, eli varsinasta teurastamon omistajaa.
Tuoretta lihaa notkuvan kojun kohdalla uskaltaudun juttusille.
- Hyvää myyntipäivää.
- Terveyttä hänelle.
- Kauppatavarasta päättelen, että olet teurastajamestari?
- Olet harhateillä, nuorimies. Olen kauppias. Ostan lihat teurastamosta, joka sijaitsee kaupungin ulkopuolella, hevoshakojen mailla.
- Kauppias. Hienoa. En ole vielä haastatellutkaan ketään kauppiasta. Kerään tietoa Azlanin eri ammattikunnista ja niiden hierarkiasta. Itse ammattikiltatoiminta kiinnostaa suuresti myös.
- Puhut oikean miehen kanssa. Olen kiltani puheenjohtaja. Mitä haluat kiltatoiminnasta tietää?
- Olen keskustellut myös useiden maahan muuttaneiden ammattimiesten kanssa ja kuullut, että heitä ei hyväksytä kiltaan, vaikka kuningas on määrännyt kaikki kansalaiset yhdenvertaisiksi. Mitä sinulla on siihen kerrottavaa?
- Niin. Onhan hyvin ymmärrettävää, että haluamme suojella ammattikuntaamme. Haluamme taata jäsenistömme ammattitaidon ja yhteishengen.
- Onko kiltanne puhtaasti ammatillinen, vai käytättekö asemaanne myös tuotehinnoitteluun ja palkkojen säätämiseen?
- Nämä ovat juorupuheita. Kilpailemme rehellisesti markkinoilla. Parhaasta tuotteesta saa parhaan hinnan ja paras ammattimies saa parhaan palkan.
- Miten selität kuitenkin sen, että vierasmaalaiset työläiset saavat palkkaa, joka hädin tuskin riittää heidän ja heidän perheensä elämiseen?
- Kuka sellaista sanoo?
- Entä onko muilla, kuin kiltalaisilla oikeus perustaa maahan alallenne liikeyritystä?
- Emme estä sellaista. Kuten jo mainitsit, kuninkaamme on säätänyt lain, joka takaa kaikille kansalaisille yhtäläiset oikeudet. Jäseneksi pääsee aina, jos on rahaa, millä jäsenyyden ostaa.
- Yhtälö kuulostaa mahdottomalta. Et voi harjoitta ammattia, jotta saisit liittymismaksun maksettua, jotta voisit harjoittaa ammattiasi.
- Entä onko pienyrittäjällä minkäänlaisia toimintamahdollisuuksia killan ulkopuolisena?
- Noudatamme säädöksiä. Liikkeenharjoittaminen vaatii myös asianmukaiset toimiluvat, jotka myöntää jokaisen kaupungin oma viranomainen.
- Jos olen ymmärtänyt oikein, toimilupaa on lähes mahdotonta saada juuri kiltojen määrittelemien toimilupaehtojen vuoksi. Muun muassa, pitää olla killan jäsen.
- Minusta vaikuttaa, että olet tullut luokseni riitaa haastamaa, etkä kuulemaan ammattikiltojen erinomaisen hienosta toimintakulttuurista. Takaamme tuotteiden ja palvelun laadun ja jos mielestämme jokin toimija ei laatuun pysty, poistamme sen alalta. Tämä on sallittua.
- Kuka päättää ja tutkii laadun?
- Kilta ja sen valitsemat tarkastajat tietenkin.
- Eikö tässä piile mahdollisuus tutkinnan manipulointiin?
- Vartijat. Viekää tämä rettelöitsijä ja torihäirikkö vartiostoon kuulusteltavaksi. Hän tuli tänne mustamaalaamaan kiltamme mainetta ja haastamaan riitaa. Lähetän perään kiltamme lakimiehen lukemaan hänelle oikeuksiaan liiketoimen ja torirauhan häiritsemisestä.

Saan viettää sellissä kylmän yön. Aamulla minua tullaan hakemaan oman sotilaskuntamme johtajan toimesta. Ilman hänen vakuuttelujaan, olisi tämä tiedonkeruuretkeni saattanut päättyä pidemmäksikin aikaa.

Seuraava kaupunki olisi Autokhton-Vina. Kaukana Azlanin härän rannikolla.
Eiroksen vastaisella rannikolla alkoi vaikuttaa ilmastoon voimakkaasti paksu mannerjää, henkäillen ajoittain kulkueemme yli kylmiä viimojaan.
Matkamme kestää kaikkiaan kolmekymmentä kaksi päivää näiden kahden kaupungin väliä. Loppumatkamme on pitkälti tasaista ylämaata, jota kattoi usein kaunis mäntymetsä tai lehtipuumetsä. Ohitamme matkalla myös useita kyliä.

AUTOKHTON

Saamme ensimmäisen näkökosketuksen Autokhtonin kaupunkiin, ollessamme vuorella sen yläpuolella. Alhaalla näkyy kaupungin tapainen asutuskeskus. Hyvin matalaa rakennustyyliä ja laajasti rannikolle levittäytyen. Rakennusmateriaalina vaikuttaa olevan puu, sävyttäen tummilla väreillään kaupunkinäkymän. Talot ovat puuta kattojaan myöten.
Matalaa rantaa jatkuu silmän kantamattomiin. Kestää pitkään ennenkuin saavumme itse kaupunkiin. Kaupungin jakaa kahtia joki, joka on uurtanut tiensä halki matalan kukkulan. Joen yli johtaa muutamia siltoja yhdistäen kaupungin osat toisiinsa.
Rakennukset leviävät joen ympärille päättyymättömältä näyttävänä mattona. Talot ovat malliltaan outoja atlantislaisiksi. Ne kapenevat ylöspäin ja toisinaan oudoilta näyttävät puuleikkaukset koristavat katoista ja räystäistä työntyviä ulokkeita. Arkkitehtuuria ihmetellessä, täytyy ottaa huomioon tämän itseensä sulkeutuneen kulttuurin etäisyys Azlanin muista kaupungeista.
Olen tavoittavinani veistetyistä muodoista jonkin eläimen pään. Kysyn asiaa upseerilta ja hän tietää kertoa hahmon syntyneen jostakin kaupunkilaisille tärkeästä hirviölegendasta. Silimiin pistävää on myös se, että kaupungissa ei ole ympäröivää muuria, vaikka sillä ei ollut, maaston suomaa luonnollista turvaa ympärillään.
Majoitumme pitkään matalaan puiseen rakennukseen.
Koko loppuosaa matkastamme, oli kestävyyttämme koetellut kolea härän-kaksosten tuuli, joka saa jäätävän laadun meren takana sijaitsevilta jäävuorilta.
Sotilaat kertovat kulkiessamme, että ei ollut mitenkään mahdotonta, että näillä lähivesillä kohtaisi talvisaikaan ajelehtivan jäävuoren. Olen kovin hämmentynyt miesten puheista ja päätän ottaa välittömästi selkoa asioista.

Autokhton, kansan kielellä Vina, on merkillinen puukaupunki Azlanin härän rannikolla. Äärimmäisissä olosuhteissa. Alueella sataa lunta vuosittain ja härän kylmä tuuli mannerjäätiköiltä ei salli kovin korkeita lämpötiloja edes kesäkausiksi.

Kävelen paikalliseen viinihuoneeseen. Sitä nimitetään täällä päin ravintolaksi. Ovella seisoo roteva vartiomies, joka tutkailee tuimin katsein asuani. Näytän tunnuslevyni ja hän heltyy päästämään minut sisälle.
Tunnelma on ravintolassa hyvin viinihuoneen omainen. Nauru ja ihmisten pulina täyttää viinin huuruisen tilan. Tuttu sahajauho lattialla. Se tuntui sopivan tänne paremmin kuin Atlaan kaupungin viinihuoneisiin konsanaan.
Istuudun pöytään ja saan muutaman epäystävällisen, altakulmien, mulkaisun pöytätovereiltani.
Miehet olivat atlanttisen kookkaita, parrakkaita mutta poiketen etelän kaupungeista, heillä näytttää yleensä olevan vaaleat hiukset. Silmiini pistää, että pöydissä istujat ovat kaikki kovin siististi pukeutuneita. Naisia ei asiakkaina ollut.
Onneksi olen vaihtanut matkavarusteet yltäni, enkä sikäli mahdottomasti poikennut heidän omalaatuisesta tavastaan.
Tlanne on mielestäni outo. Atlaan kaupungissa käytiin tulijaa oitis jututtamaan ystävällisen uteliaaseen sävyyn mutta täällä miltei viskataan katseella kadulle.
Tilaan ruukullisen paikallista viiniä ja saan viinituvassa aikaan naurun remakan. Olisihan minun pitänyt oivaltaa, ettei nämä maat olleet mitään viininviljelysalueita. Viiniköynnös toki kasvaa ankeammissakin oloissa mutta sato ei ennätä kypsyä kunnolliseksi, ainakaan kilpailukelvolliseksi, Atlanin todellisiin viinialueisiin verrattuna.
Tyydyn vaieten tarjoilijan tuomaan ruukulliseen, joka luvalla sanoen on maultaan hirveintä, mitä viinin nimellä on minulle tarjottu.
Saan hieman myötätuntoa niellessäni irvistelemättä laimentamatonta viiniä maljasta. Viereisen pöydän, hyvään tuuleen ehtinyt kumppani, rikkoo jäätävän muurin ympärilläni.
- Mistä kaukaa vieras saapuu vaatimattomaan kaupunkiimme?
- Atlaan kaupungista. Kohta sen sanottua, nielaisen miltei sanani takaisin. Käsitän, että minua saatettaisiin pitää pääkaupunkilaisena pöyhkeilijänä.
- Vai aivan Atlanilta. No sieltähän sitä mekin olemme kotoisin.
Toteaa mies pilkallisesti ja saa taas huoneessa aikaan naurun rämäkän. Mies tarkoittaa tietenkin Atlanin mannerta ja pilkkaa näin pääkaupunkilaisuuttani. Nielen harmini ja yritän rakentaa keskustelua.
- Olen ihmetellyt räystäslaudoissanne komeilevaa eläinaihetta. Tietäisikö joku kertoa sen taustana, olevan tarinan.
- Toki. Sen osaa jokainen meistä sinulle kertoa. Tarjoa kuitenkin kertojan ruukku kielenkannattimien irroittamiseksi. Olemme kovin jäyhää kansaa ja lämpenemme hitaasti tarinoiden asteelle. Tilasin ruukun hänen itsensä nimeämää juomaa ja odotin malttamattomana, kun hän siemaili sitä viiksekkääseen suuhunsa, tarkoituksellisesti vitkastellen.

- Kauan aikaa sitten, Azlanilla, tarkemmin sanottuna sen vuoristojen rajaamalla rämeikkö- ja suoalueella, asusti muuan hirviö. Se oli peloittavan suuri.
Kun hirviö seisoi kahdella jalallaan, se olisi vaivatta ylettynyt katselemaan ylitse kaupunkimme korkeimman sillanpartaan itse joessa polviaan myöten seisten.
(Yritin ankarasti kuvitella hirviötä joessa seisomassa, kurkistellen yli sillanpartaan. Jo oli iso.)
Se oli kammottava otus tavoiltaan. Sillä oli nimittäin tapana syödä kaikki ihmiset, joita se tapasi soisella asuinalueellaan ja kulkijoita siellä olisi ollut, sillä sen poikki johtaa tärkeä kauppatie kauriin rannikolle.
Aikojen kuluessa oli monasti yritetty kerätä joukkoa rohkeimmista miehistämme, ottaaksemme hirviön hengiltä. Taisteluun lähtevät, joko jäivät tielleen, tai palasivat harventunein rivein. Eläintä alettiin pitää itse paholaisen lähettämänä vaivana kansallemme, kunnes eräänä päivänä nousi kansamme urheitten miesten keskuudesta mies, joka oli muodoltaan ja urheudeltaan muita päätä vertaa pitempi.
Hänet tunnettiin nimellä Jydr.
Jydr sonnustautui parhaaseen sotisopaansa, jonka sanottiin hänelle itse jumalten valmistaneen tämän nimenomaisen hirviön surmaamiseksi. Varusteisiin kuului pitkä, miehen ranteen vahvuinen rautainen keihäs ja metalliset vartalosuojukset, jotka säkenöivät kuin tuli Jydrn ratsastaessa. Kilpeä hänelle ei oltu jumalten toimesta annettu. Se kuulemma oli tarpeeton. Itse jumalat suojelivat Jydriä tässä hänelle varatussa tehtävässä.
Jydr kävi epäsuhtaisen kamppailun hirviön kanssa sen omassa upottavassa, liejuisessa elementissään, selviten voittajaksi. Taistelun päätteeksi hirviö vaipui soiseen hautaansa Jydrn pitkä keihäs rinnassaan.
Jydr kantoi voiton merkkinä hirviön suunnattoman pään kaupunkiimme ja tänne se jäi. Sitä ikuistetaan sukupolvesta toiseen voitonmerkiksi, valmistuvien talojen räystäslautoihin, uskoen, ettei se uskalla enää koskan palata maanpäälle vaivoiksemme päänsä täällä nähdessään.
-Saanko kysyä mitä jumaluutta pidätte taistelijana Jydrn rinnalla?
-Kaupunkimme suojelija on itse myrskyn ja ilmojen jumala Ymrots. Näin täytyykin olla, sillä kuinka vaivainen kaupunkimme olisi säästynyt näiltä vitsauksilta hyisessä Atlanin kolkassaan, joka on avoin kaikille ankarimmille myrskytuulille mitkä mannertamme ikinä vainoaa.
- Kaupunkianne kutsutaan, toiselta nimeltään Vinaksi ja se merkinnee muinaiskielellänne, voittoa? Mistä nimi on saanut alkunsa?
- Eikö Jydrn voittoa lohikäärmeestä voida pitää riittävänä ansiona kaupungillemme nimeksi? Toiseksi, kaupunkimme sijaitsee Atlanin äärilaidalla. Oikeastaan niemen kärjessä, joen ja meren syövyttämällä maalla. Atlanin korkeimmat vuoret murentuvat täällä hiekaksi. Vesi saavuttaa täällä voittojaan. Vain kaupunkimme vankka paaluperustus estää asujamistomme huuhtoutumisen mereen. Eikö siinä ole selitystä yhdelle nimelle kerrakseen?
- Sehän tuntuu itsestään selvältä, kun sen minulle kerrot.
Ilta on ennättänyt huomattavan pitkälle mukavassa seurassanne ja jäisin joukkoonne kauemmaksikin, jollen olisi velvollinen ilmoittautumaan matkamme johtavalle upseerille, auringon laskiessa mailleen.
- Sinun on vielä juotava kanssamme veljeyden malja. Muutoin emme usko, että lähdet ystävänä. Kaadan omasta ruukustani sinulle tilkkasen kansallisjuomaamme ja kohottakaamme maljamme Atlaan ja Vinan kaupunkien kunniaksi.
- Olkoon. Mutta vain tilkka.
Nostamme maljamme ja kaadan juoman suuhuni, kuin viinin ikään. Minusta tuntuu kuin olisin niellyt myrkkyä. Suussani palaa tuli, joka kärventää kurkkua ja sen liekit lyövät vatsaani asti. Olen vakuuttunut, että suustani tupruaa savua ja lieskoja, kuten Vinan vaakunassa olevalta liskolta ja henkeä haukkoen juon suuta huuhtoakseni, erehdyksessä lopun omasta viiniruukustani, veden sijasta. Ravintolassa riittää hauskaa, minä pyörryn.

MNESEU - PIRAMIDE

Mneseu, kansan suussa Pyramidikaupunki näkyy laaksossa allamme, kohta ylitettyämme matalahkon vuoren solaa myöten. Se on helppo tunnistaa nimensä mukaisesta rakennuksesta, joka kohoaa kohti taivasta sen keskustassa. Rakennelmaan kerrotaan varastoidun "kaikki tieto".

Kaupunki lepää vihreitten viljelmien keskellä, jotka nousevat kauas laaksoa reunustavien vuorten rinteille. Laakson keskellä virtaa kimalteleva joki, kiemurrellen leikkisästi talojen ja viljelmien halki. Sen yläjuoksun suunnassa, missä laakson toinen haara kapenee solaksi on patomuuri, joka sulkee taakseen kauniin vuorijärven. Kaupunki on jalokivi edellisen kaupungin rinnalla.

Laskeudumme loivaa, hyväkuntoista valtatietä, alas kaupunginportille, jossa meidät asiankuuluvin menoin pysäytetään ja asiakirjojen tarkistusten jälkeen päästetään kaupunkiin.
Majoituttuamme ja levähdettyämme, palaan halusta tutustua tähän mieltäni kiehtovaan kaupunkiin, josta olen jo ennakkoon niin paljon ystävältäni Aekokselta kuullut. Hän pitää kaupunkia suuressa arvossa ja kauneimpana Atlaan kaupungin rinnalla. Kokonsa puolesta sen täytyy toki antaa periksi mutta kaikki mikä siinä on, onkin sitten lähes täydellistä.
Pääkadut ovat suorat ja avarat, niiden varsilla on varakkaan näköisiä myymälöitä tarjoamassa asukkaille ja kulkijoille tuotteittaan, osittain kadulle kauniisti aseteltuina.
Viinituvat on varustettu viihtyisästi. Varsinkin ne, joitten tilat ulottuvat rakennuksen ulkopuolelle. Ne saattavat sijaita ikään kuin pienessä puistikossa tai sitten ne ovat muutoin vehrein kasvein taitavasti somistettu. Useimmissa on myös kauniita vesialtaita, joissa näkyy uiskentelevan kaloja ja joihin vesi solisee jonkun patsaan, tai muun koristeellisen rakennelman kautta. En tosin maltta nyt pysähtyä viinituvista yhteenkään, vaikka niiden houkutus käykin voimille surkean viidakkomatkan jälkeen.

Kuljen tietoisesti kohti pyramidia, sillä haluan aistia sen mahtavan salaperäisen muodon ja massan mahdollisimman monilta etäisyyksiltä ja eri katselukulmista.

Onko tämä monumentti suuri prisma? Mitä materiaalia sen tulisi olla, jotta se voisi toimia, minkään energian linssinä tai prismana? Pyramidin muotoinen rakennus on aina ollut arvoituksellinen. Allonin vierailu ei tuonnut avainta arvoitukseen mutta toi sen sijaan toi hänelle ylivoimaiselta vaikuttavan tehtävän. Tuhota tietoa.
Kun saavun keskustorille, pyramidin näkeminen koko loistossaan, saa minut vain haukkomaan henkeä. En pysty kotvaan aikaan liikahtamaan paikaltani, niin suunnattoman vaikutuksen rakennus yksinkertaisessa kauneudessaan minuun tekee.
Kaupungin matalat, korkeintaan kolmeen kerrokseen rakennetut talot ikään kuin kumartavat tätä monumenttia. Laaja tori sen ympärillä levittäytyy, jokaiseen ilmansuuntaan, kunniamattona sen jalkojen juureen.
Kun pystyn irrottamaan katseen itse rakennuksesta, näen pienen valkoisen pisteen monumentin juurella. Se kutsuu luokseen.
Vaalea hahmo on muodoltaan selvästi ihminen, joka istuu monumentin jalustalla. Vaikka aukiolla on lukuisasti erisuuntiin kiirehtiviä ihmisiä, tämä hahmo erottuu merkillisellä tavalla joukosta.
Kävelen verkkaisasti lähemmäs. Kun olen lopulta etäisyydellä, josta saatan tunnistaa miehen kasvonpiirteet, näen hänen hymyilevän minulle. Se on hymy, jonka vuoksi ei tarvtse katsella olkansa yli, mahdollisia miehen muita tuttuja, vaan se viestii lämmintä henkilökohtaisuutta juuri minulle.
- Olen jo jonkin aikaa odottanut sinua tulevaksi.
Sanoo pyramidin portaalle istahtanut mies. Iältään ehkä kuuden kymmenen, vaikea sanoa. Kasvot vaikuttivat jotenkin iättömiltä. Päälaki on miehellä hiukseton luonnostaan ja vartalo on kohtuullisesti vatsan kohdalta pyöristynyt. Parta korvaa, hiuksista harvenneen pään.
- Miten olet voinut minua odottaa? Saavuinhan juuri kaupunkiin, enkä ole saattanut kohdata sinua aiemmin.
- Istu tähän kivelle viereeni, niin voimme keskustella paremmin.
Arvelen keskustelusta kehittyvän pitkän, niin kielii hänen vakava äänenpainonsa. Toimin hänen tahtonsa mukaan. Pidän jotenkin hänestä, ikäänkuin sukulaisesta.
- Tulit Atlaan kaupunkiin erään kauppakunnan aluksella kaksitoista vuotta sitten. Törmäsin sinuun Poseidonin temppelille vievillä portailla. Siitä lähtien olen sinua odottanut.
- Saatan muistaa tapauksen hämärästi, nyt kun siitä kerrot.
Miten voit otaksua tuon hetkellisen kohtaamisen vaikuttaneen siihen, että tulisin joskus tänne luoksesi, vallan toiseen, kaukaiseen kaupunkiin?
- Kohtaloomme on siten kirjoitettu.
- Olet siis uskossasi vahva kohtalon tunnustaja?
- En. Missään ei tarvitse olla vahva, eikä mitään tarvitse uskoa. Kun hiljennyt kuuntelemaan itseäsi, tunteet kertovat sinulle asioita, joita kiireiltäsi et jouda kuuntelemaan.
- Puhut merkillisiä ja saat pääni tuntumaan paksulta puupökkelöltä. Voisitko tarkemmin selittää oppia, josta puhut?
- Kuuntele siis ja opi, sillä asiat ovat selkeitä, sinun tulee vain valjastaa mielesi oikealla tavoin ja kaikki kirkastuu.
Ihmettelit tullessasi kovasti tätä rakennusta. En nyt aio selittää mikä se todellisuudessa on, se on toisarvoista, mutta kuvittelepa se portaiksi ja ihmiskunta seisomaan sen portaille. Suurimmat massat kiertäisivät alimpia portaita, kunnes tultaisiin viimeiselle, laella olevalle kivelle. Sinne ei mahtuisi montaakaan.
Se kourallinen edustaisi ihmisiä, joilla olisi aavistus todellisuudesta ja kaikki se muu ihmismassa kulkisi matkallaan kohti tietoa. Eikä liene aiheellista sanoa, että tie tietoon ei ole kovinkaan suora.
- Sen uskon.
- Älä käytä sitä sanaa, se on kaiken pahan juuri. Samoin sinun tulee kavahtaa ilmaisua "tiedän". Kaikkea kuulemaasi sinun tulee tästä lähtien epäillä ja vasta oman oivalluksesi kautta hyväksyä tai hyljätä se.
Älä usko muuhun kuin itseesi ja epäile sitäkin.
- Oivallushan vaatii jotakin tietoa, siis voisinko ylimalkaan oivaltaa mitään mihin voisin todella uskoa?
- Keräät tietoa päivästä päivään. Kaikki on kelvollista antamaan sinulle taustaa tehdä oivalluksia, kunhan siivilöit sen ensiksi epätiedosta ja varsinaisesta valheesta.
- Miten sellainen saattaa käydä päinsä tietämättömältä?
- Tietoon kasvetaan. Siis kaikkea jo tietämääsi voit pohdiskella ja punnita sen todellisuutta. Kaikkea uutta sinun tulee epäillä ja mitata hyviksi tuntemiesi totuuksien pohjalta. Muunlainen tiedon omaksuminen on turhaa ja turmiollista.
- Asetat minut ja kaikki muut oppilaasi, jos heihin uskallan itseäni vielä verrata, mahdottoman eteen.
- Sanasi ovat varsin normaaleja tässä tilanteessa. Vastustat viimeiseen asti todellisen tiedon omaksumista. Jos hyväksyt sanani ja alat toteuttaa ohjeitani käytännössä, niin havaitset sen kohta täysin mahdolliseksi.
Eihän kenenkään tule olla tiedossaan välitön mestari. Huomaat usein erehtyväsi mutta anna itsellesi oikeus erehtymiseen, silloin vasta voit todella asettaa kaiken tiedon epäilyksen alaiseksi. Jopa sen, jonka jo olet vaivoin itsellesi hankkinut.
Sinun tulee olla valmis luopumaan entisestä, ja olla vilpittömän avoin ottamaan kaikkea uutta kuulemaasi vastaan.
Aloita vaikkapa juuri tästä keskustelustamme. Et kai ole uskonut rahtuakaan mitä olen sinulle puhunut?
- Olen. En. En tiedä mitä minun nyt tulisi sinulle oikein vastata, kun mikään ei tunnu sinua miellyttävän.
- Älä missään tapauksessa siis vastaa tavalla, jonka kuvittelisit minua miellyttävän. Silloinhan olet todella hakoteillä, etkä ole ymmärtänyt valistuksestani vähäisintä murusta.
Annan sinulle täyden rauhan sulatella keskusteluamme mutta voimme sillä aikaa, koska aavistan ajan olevan niukan, puhua asioita edelleen.
Tietoa saat kaikkialta mutta kun etsit tietoa keskustelusta ihmisten kanssa, muista varoitukseni esiintymästä silloin tietävänä. Kukaan ei uskalla esittää todellista tietoaan sellaisessa seurassa, joka vaikuttaa tietävän asiasta enemmän.
Asetu heidän alapuolelleen ja kuuntele nöyrästi. Voit johdatella keskustelua kysymyksin ja asettaa kertoja jälleen oikeille urilleen, mikäli hän sellaista kaipaa.
Sama pätee, kun esität neuvoja viranomaisille tai muille ylemmille. Siinä vasta nokkeluutta tarvitaan. Sinun on osattava esittää asiasi siten, että he luulevat keksineensä koko neuvon itse. Voit perustella hänen "oivallustaan" vankasti ja kiittää ja ylistää sen nerokkuutta, vain silloin asiasi saattaa mennä eteenpäin.
Palatkaamme itse tietoon. Ihmiset vaeltavat maan päällä laisinkaan aavistamatta, että he ovat vain osasia kokonaisuudesta. He kuvittelevat olevansa yksi ja ainut. Kuitenkin totuus on se, että me kaikki olemme yhtä, koko luonnon ja ympäröivän avaruuden, jopa ajan kanssa.
Ihminen ei voi ihmisenä, sanan yleisessä merkityksessä, vastustaa aikaa, mutta mielensä tai sielunsa avulla se on mahdollista. Hän voi muistaa muinaisuuden ja tavoittaa rippeitä tulevasta, vahingossa tai, mikäli hänellä on herkkyys siihen, tarkoituksellisesti.
- Tarkoitatko ennustajia ja muita poppamiehiä?
- Heitä voit kutsua millä nimellä haluat mutta muista, että petkuttajien määrä siinä ryhmässä on valtaisa ja itsekin voit kuulua heihin. Tietämättäsi.
- Uskon unien olevan toisinaan ennustavia. Olen omakohtaisesti kokenut tapahtumia, joita olen varmuudella nähnyt joskus unessa tapahtuvaksi.
- Mutta et ole pystynyt koskaan tavoittaman tietoisuutta niitten oikeape-räisyydestä ennalta, ennen tapahtumaa, joka on vasta todiste niitten aitoudesta. Tai aavistamaan aikaa, jolloin tapaus saattaisi sattua.
- Aivan.
- Se on tyypillistä, koska ihmisen ei ole hyvä tietää asioita liian varmasti ennalta. Hänen on hyvä valmistautua kohtaamaan jokin seikka mutta sen välttäminen ei toki ole mahdollista.
- Miksi jotakin ennalta nähtyä ei voi välttää?
- Kuinka olisit voinut nähdä sen ennalta, mikäli sitä ei koskaan tapahtuisi?
- Aivan niin. Tapahtumatonta ei voi myöskään nähdä ennalta. Silloinhan näkisi olemattomia ja sehän ei olisi ennalta näkemistä vaan uneksuntaa.
- Voit kutsua sitä kohtaloksi, vaikka en suosittelisi sinua käyttämään sitä nimitystä. Huomasin juuri äsken taholtasi, kuinka väärin sekin voidaan ymmärtää.
- Voiko kohtalonkin ymmärtää väärin?
- Näköjään. Jotkut voivat puhua uskosta sen yhteydessä ja sehän on vallan mahdoton ajatus.
- Tunnen jälleen putoavani tyhjyyteen. Juuri kun luulen pysyväni ajatustesi juoksun kintereillä, vetäiset maton altani.
- Hyvin yksinkertaista. Vastahan kerroit unistasi, joita et tiennyt ennalta tapahtuviksi ennen kuin tapahtuma itse kohtasi sinut ja todisti unesi "kohtaloksi".
- Niin. Miksei siihen voisi sitten uskoa?
- Uskoisit olemattomaan. Tosin se on ihmisten osa ja arpa. Jokainen uskoo kuka mihinkin olemattomaan.
- Taidanpa ymmärtää.
- Jatketaan ihmispyramidi vertausta edelleen.
Tämä onnellinen kourallinen siellä huipulla, on tavallaan vastuussa koko ihmiskunnasta. Tämä tarkoittaa sitä, että sillä, joka tietää, on velvoitus kertoa niille, jotka eivät tiedä.
Tämä teoria pätee kaikessa ylivoimaisuudessa. Se, joka on voimiltaan vä-kevä, puolustakoon heikompiaan. Se, joka on varoiltaan mahtava, avustakoon köyhempiään jne. Sehän on normaalia vastuuntuntoa lähimmäisistään ja varsin luontevaa ihmiselle, ainakin kaikissa moraalihyveellisissä ajatuksissa.
- Niin, aina ei todellisuudessa käy kuten sanoit.
- Harvemmin. Tämä on kuitenkin tavoiteltava tilanne. Samalla neuvomallani tavoin, kun etsit tietoa, tulee sinun pyrkiä toimiesi tavoitteellisuuteen.
Toteutat moraalisesti tärkeiksi arvioimiasi asioita oman erikoiskykysi mukaan. Eihän kukaan toki liene hyvä kaikessa.
- Mihin minun pitäisi pyrkiä?
- Sitä en kykene sinulle neuvomaan. Sinun on edellä kuvailemani oivalluksen kautta, asetettava omat moraaliset tavoitteesi. Niitä suorastaan sataa ympärilläsi. Näet ne, kunhan opit oivaltamaan.
Älä kuitenkaan repeä. Keskityt vain aina moraalisesti korkeimpaan ja useampia tyydyttävään tehtävään kerrallaan ja vain sellaiseen asiaan, josta arvelet tietäväsi jotain enemmän, kuin muut.
Palataanpa jälleen pyramidimme juurelle ja asettakaamme nyt sen portaille koko luonto.
Sen pohjakerroksina lienee tällöin vesi, maa, ilma ja kasvikunta. Portailla niitä ylempänä olisivat hyönteiset, nilviäiset matelijat jne. aina korkeimpiin ja yhä enemmän ymmärtäviin eläimiin. Ylimmälle portaalle asettuisi nyt ihmiskunta.
- Mitä me tällä pyramidilla teemme?
- Näemmehän jälleen vastuullisen. Ihmisenä sinun on vastattava kaikesta luonnosta ja luomakunnasta, joka taidoiltaan on mielestäsi vähäisempää ja älykkyydeltään vähemmän pystyvä olemassaolostaan huolehtimaan.
- Pitääkö minun ryhtyä mielestäsi myöskin ruokkimaan, vaikkapa kuivina aikoina nälkiintyvät eläimet tai hankkimaan niille juotavansa? Tai teinkö väärin, kun en suostunut lihansyöjäkasvin ruuaksi matkalla luoksesi?
- Oikein väärin. Ole vain vastuussa niistä eläimistä, joitten kanssa sinulla on jokin eturistiriita. Punnitse kumman etu on kulloisessakin asiassa tärkeämmällä tasolla ja tee toimesi ja ratkaisusi puolueettoman, korkeasti moraalisen, harkintasi mukaan. Älä tuhoa muun luonnon elinmahdollisuutta.
Tämä tarkoittaa siis kaikkia ihmisen toimia luonnon suhteen. Onhan tunnettua, että esimerkiksi Azlanilla louhitaan maasta lukumääräisesti useita metalleja. Nyt kaikki näyttä oikealta ja ihmisen kannalta riittävän vähän luonnolle haittaa tuottavalta. Tässä vain olisi osattava nähdä tarpeeksi pitkälle ja osata toimia oikein tulevissakin ratkaisuissa. Metalleja on lukuisia, sellaisiakin, joita ei nykyisin tunneta edes oleviksi. Mitkä niistä ovat todella harmittomia?
Tunnettuahan on, että ihminen on niin kauan, kun on osannut jotakin kädessään kantaa, valinnut siihen useimmin aseen, jolla on eläimiä, tai toisia lajitovereitaan tappanut. Metallit ovat jalostaneet myöskin tätä tappamista ja ylivoimaisimman aseistuksen haltija, on kautta aikojen ollut muitten hallitsija.
- Onhan metalleilla paljon rauhanomaistakin käyttöä.
- Siinäpä juuri tarvitaankin asioitten punnitsemista. Tuottaako kyseinen metalli enemmän haittaa, vaiko hyötyä ihmiskunnalle.
Kulta esimerkiksi, on sangen hyödytön metalli ja aikaansaa riitoja omistuksestaan. Muinaisessa Azlanissa ei ollut suunnatonta vaaraa kullan hallussapidosta, koska sitä oli yli tarpeen kaikilla. Sittemmin, kun sillä on alettu käydä kauppaa ympäristövaltioiden kanssa, on sen määrä vähentymään päin ja jotkut, joilla nyttemmin ei mielestään kultaa riittävästi ole, arvostavat sitä yli toisen ihmisen hengen.
Orekhalkum on sitä vastoin jumalallinen metalli ja pappien sekoituskaavan mukaan valmistettu, eikä sen omistaminen ole harvinaisuudestaan huolimatta aiheuttanut ongelmia. Sitä ei voi muuttaa rahaksi.
Hopeasta on tulossa kullan jälkeen seuraavaksi haitallisin. Se kiihottaa loistollaan kaikkia pikkurosvoja. Entä sitten metallin jalostuksen aiheuttamat haitat. Jos olet kulkenut matkallasi vuorikaupungin kautta, olet varmaankin huomannut kuonakasat ja paksun ilmaan tupruavan savun. Ihminen on ryhtynyt muuttamaan luonnosta tapaamaansa ainetta toiseen olomuotoon.
Mitätöntä, huomioon ottaen maailman laajuuden, sanot varmaankin.
Se on mitätöntä mutta peilaa sikäli tulevaisuutta, että kaivostoiminta maailmassa laajenee päivä päivältä. Yhä uudet valtiot liittyvät malmeja kaivaviin ja jalostaviin. Syntyy kaikenlaista teollisuutta, joka muuttaa luonnon alkuperäistä raaka-ainetta ihmiselle käyttökelpoisempaan muotoon, jopa ympäristölleen mahdollisesti vaarallisempaan kuin itse metallit. Eikä tämä ajattelu ole utopiaa. Katselet vain avoimin silmin ympärillesi, niin näet kaikkea tätä, sen siemenellisessä muodossa tapahtuvaksi jo tänään.
Mitä enemmän ihminen saa, sitä vähempään hän tyytyy.
- Tuleeko minun tästä lähtien keskittyä ajattelemaan ihmiskunnan tulevaisuuteen vaikuttavia seikkoja ja ryhtyä saarnaamaan vaikuttajille niitten turmiollisuudesta.
- Tuskin se sinun tapauksessasi on tarpeen. Sanoinhan jo alussa, että mahdollisuudet tulevat sinulle itsestään, tartut vain aina ajallaan jokaiseen.
Sinun on tarpeetonta puuttua teollisuuteen, koska et siitä mitään ymmärrä. Sitä paitsi, katsohan, kun teen taikatempun ja käännän muodostamamme maailmanpyramidin nurin niskoin.
Kärjellään seisoen se on todennäköisesti oikeammassa asennossaan. Ylhäällä on alkeellisempi luonto. Se pystyy aina pitämään huolen itsestään, tekipä ihminen täällä maapallolla mitä lystää.
Ihminen katoaa, kenties osa eläin ja kasvikunnasta mutta maailma säilyy ja muuttuu uusia olosuhteita kestäväksi ja vastaavaksi.
Mikäli etenemme mielikuvituksessamme tilanteeseen, jossa maapallo jopa hajoaa tuhansiksi pirstaleiksi avaruuteen, löytää elämä aina sijaa uusilla planeetoilla.
Ei maailma ihmistä tarvitse, ihminen tarvitsee maailmaa ja siksi sen olisi oman etunsa mukaista vaalia elinympäristöään, jonka lahjoittaa perinnöksi lapsilleen.
- Jos tarkastelemme pyramidiasi tässä uudessa asennossaan, tulee välttämättä mieleeni, ettei ihminen kenties, olekaan se, joka on kehittynein maailmassa.
- Hyvä. Juuri noin pitää nähdä asioissa uusia näkökulmia. Ihminen tuskin on edes se, joka on lähinnä jumaluutta, jos tällainen elementti otetaan maailmankuvaamme mukaan.
Hän saattaa kaikessa ajatustoiminnassaan olla kaikkein kauimmaksi ajautunut, koska ei enää näe asioita niin kun ne todellisuudessa ovat. Alkeellisimmat olennot ovat todellisinta osaa todellisuudesta. Ne eivät edes tiedä mistään muusta koska ne ovat itse todellisuus. Ihminen kuvittelee kaiken oman mielensä mukaiseksi, täyttämään omia tarpeitaan.
Se on yksi ihmiskunnan rajaavimpia tekijöitä. Ihminen ei pysty irtautumaan ihmisyydestään, itsekeskeisyydestään.
- Mainitsit äsken ensi kertaa jumaluuden. Edustaako tämä kaikki kertomasi jotakin uskontoa?
- Ei. Tämä on filosofiaa ja arvelen sinun tietävän mitä se taas on.
- Onko sinulle olemassa ylimalkaan mitään jumaluutta?
- En haluasi nimetä mitään sellaista itselleni, koska en ole sitä vielä todellisuudessani löytänyt. Tietoa voisi pitää jumalallisena, koska todellisen jumaluuden täytyy olla itse tiedon täydellisyys, kuten se olisi kaiken täydellisyys.
Anteeksi, että olen syöttänyt sinulle asioita toistensa perään ja rikkonut kaikki sinulle antamani keskustelun säännöt. Tämä kaikki johtuu vain siitä, että tiedän, ettei meillä ole paljoa aikaa tähän tapaamiseemme.
- Niin, todella. Matkani jatkuu jo huomenna.
- Minulla on sinulle vielä eräs asia kokonaan puhumatta.
Itseasiassa kaikkein tärkein asia. Asia, jonka vuoksi olen sinua kaikki nämä vuodet odottanut. Ilta vain on ennättänyt edellemme ja sinun olisi jouduttava majoituspaikkaasi, ellet suostuisi vuokseni rikkomaan lupaustasi ilmoittautua valtuuskuntaa johtavalle upseerille. Se saattaa aiheuttaa ikäviä seurauksia mutta toivon sinun ymmärtävän miksi sitä sinulta pyydän, kuultuasi asiani.
-Viivyn pyytämäsi ajan. Olet herättänyt uteliaisuuteni puheillasi.
-Voisimme siirtyä huoneeseeni jatkamaan keskustelua, saamme siellä syötävää ja juotavaa ja lämpöä viilenevää iltaa vastaan.
Kuljemme pienen matkaa, kaupungin hämäriä, harvojen oven pielessä palavien öljylamppujen vaivoin valaisemia, kapeita sivukatuja.
Hänen talonsa ei erottu mitenkään ympäröivistä. Se on osa suurta korttelikokonaisuutta, kuten täällä näyttää olevan tapana asunnot rakentaa.
Ovella kohtaamme lämpimästi hymyilevän naisen, jonka arvelen uuden ystäväni vaimoksi. Asetumme pöydän ääreen matalille, vaatteitten peittämille lavitsoille. Nainen kantaa eteemme viiniruukun ja maljat sekä monenlaista syötävää. Jälkiruuaksi saamme makeita ananashedelmiä valmiiksi paloiteltuina ja muita kaupungin viljavan ympäristön hedelmiä.
- Sallinet, että aloitan asiani jo näin kesken ateriamme. Yö saattaa loppua muutoin kesken.
Säpsähdän, koska en ole tullut ajatelleeksi viettää hänen kanssaan täällä sentään koko yötä.
- Käyn asiaan siis.
- Aluksi minun on esitettävä muutamia tärkeitä merkitseviä taustatietoja. Olen ammatiltani ja siis koulutukseltani filosofi ja pappi ja olen aikanaan kuulunut tämän kaupungin jumalten palveluskuntaan mutta poikkeavien ajatusteni vuoksi minut erotettiin toimesta.
Sain koulutukseni Azlanin akatemiassa, jossa par'aikaa itse opiskelet.
Alkuvuoteni, osan oppiaikaa, palvelin Poseidonin temppelissä ja siten pystyin esteettömästi tutustumaan temppelialueelle sijoitettuun tietoon, joka on vanhinta mitä tässä omassa ajassamme on olemassa.
Itse Poseidonin temppelissä sijaitsee maamme vanhimmat lakikokoelmat, sen sisällä sijaitsevaan oreikhalkos pylvääseen kaiverrettuna.
En puutu kaupungissamme olevan pyramidin tietoon. Se on enemmän matemaattista, eikä koske meitä.
Meidän kannaltamme, paljon merkittävämpi tiedon kokoelma, sijaitsee Poseidonin Kleiton temppelissä. Siellä on nimittäin kaksi Poseidonin temppelin pylväitä vastaavaa pylvästä, jotka on päällystetty kultaisin levyin, joihin tieto on kaiverrettu huomattavasti pienemmin ja vierain merkein, joita ei nykyään enää pystytä tulkitsemaan.
Näin minäkin luulin, kunnes oivalsin, että sen avain oli kaikkien näkyvillä, jättiläiskokoisessa muodossaan, temppelin sisäseinien koristelussa.
Muinaiskielinen kirjoitus kiertää, aivan koristelun näköisenä, temppelin seiniä rinnallaan täysin selvästi luettava nykykielinen teksti. Teksti on riittävän pitkä, joten se sisältää kaikki tärkeimmät merkit.
Opiskelin lukemaan muinaista Azlanin kieltä, joksi sitä silloin vielä arvelin ja pystyin, joten kuten tulkitsemaan pylväitten kirjoituksia. Niissä oleva tieto oli tyrmäävää ja romutti koko entisen maailmankuvani.
Teksti oli sikäli vakavasti otettavaa, että se sisälsi selviä kiinnekohtia nykyisyyteen mutta kertoi samalla huimia asioita menneisyydestä. Toisesta valtakunnasta, kokonaisesta maailmasta, joka oli olemassa ennen Azlania ja jonka osa Azlan silloin oli. Tämä valtio oli Poseidonia.