- Meidät talutettiin rakennuksen kellarikerroksen huoneeseen. Huoneen kalustus oli pelkistetty ja vaikutti vankilalta. Metalliovi lukittiin selän takana.
John oli ollut hiljaa tapahtumien ajan. Minä päätin rikkoa hiljaisuuden.
- I'm so sorry. En ymmartanyt mihin sekaannuin, kun kerroin tapaamisestamme.
- No problem.
Ei taa ole mitenkaan sun syy. Tai sikali on, etta oot uittanu ittes tahan kuseen. Mun kohtalon maaraa taalat.
Mun yllapito siella Vougliamenin "turvatalossa" makso niin rutosti, tai siita rokotettiin niin rutosti. Pelkka puutarhanhoito vei vuodessa neljannes millin. Mun tilit on kuivunu ja Onoa ei voi pyytaa rahottamaan mun yllapitoa. Sille ma oon kuollu. Sen tulot on paa-asiassa mun biisien rojaltteja mut niita ei voi kayttaa mun elamaan joten mun elama ei oo ku kiusallinen ryppy matossa.
FBI diiliin kuulu, etten tee biiseja, tai esiinny millaan tavalla, enka millaan henkilollisyydella, eli mitaan rahahanoja ei ole. No money, no honey. Se on kaiken juuri. Koitin ehdottaa FBI:n pojille, et jos ma ryomisin esiin kolosta. Ei ne lammenny. Ku ma jatkoin jankutusta, ne sano suoraa, et niil ei oo varaa paastaa mua julkisuuteen. Niiden maine menee. Sopimuksessa lukee: "elinikainen". Koita kestaa koyhan elamaa kuoma.
Sit ma yritin niilta livohkaan tietty. En ehtiny montaa kadunkulmaa, kun ne raahas mut takas ja irrotti dobermannin perseestä. Ma olin niitten vankina. Ne piti hengissa, mut vapautta ei enaa ollu. Ne sulki mut sellaseen pieneen paskaseen perslapeen. Kaks gorillaa ja se dooberi vahti yota paivaa. Pari safkaa saapu paivassa. Helvetin huonoo kreikkalaista punkkua riitti. Ovet lukossa ja ikkunat raudotettu. Aidatulla pihalla sain kavella. musakamat sain pitaa. Oon tehny jonkun biisinki. Tuikkuna murheeseen.
- Olitsa sit kuitenki saanu joskus elaa vapaata elamaa Ateenassa? Vahan, niin ku se bussireissu kaupungille, meininkia?
- Jaa. Taalla mua tosiaankaan ei kukaan tunne tallaisena. Oli tosin aikoja, jolloin taallakin fanit roikku takinliepeissa ja paparazit ampu kuvia. Ei ees paskalle paassy rauhassa. Mut se oli Beatle aikaa se.
- Mikä se juttu siitä Magic Alexisin Kreikan saarikaupasta oli?
- Se oli vaan joku huumesekoilu. Kai se oli joku haave vapaasta elamasta auktoriteettien ja muun skeidan ulkopuolella. Niinku joku saari olisi ratkasu. Oltii helvetin naiiveja ja nii helvetin hippeja. Seilattii sill botskilla ja pidettii hauskaa, lahinna. Se oli joskus 67 kai.
- Mullon mukava muisto noilta ajoilta. Olin intissa ja yovahdissa kassulla. Kuunneltiin aina radio Luxemburgia. Sielta tuli parasta rokkia ja uusimmat biisit. No sieltä kajahti sit joskus yön pimeimpinä tunteina sun Strawberry Fields. Ekoista tahdeista tunnistin, et hei, eiha ta voi olla ku Beatles musaa. Ja niiha se. Se tarahti heti.
- Joo, se oli sita hippikamaa. Tehtii sillo hyvii biiseja pollyssa.
- Joks sa voit tunnustaa sen Lucy jutun? Oliks' se jotaan pilvitouhuja?
- Vaikutelma on ainakin toi ja kovasti haluttiin olla sita mielta. Musta on ihan sama, mita siita funataan. Yhta hyvin se olisi voinnu olla pojan piirros. Kai me sillon kohelletiin vahan kaikella tapaa. Ihme, et nuppi on sailyny nainki kirkkaana. Ma voisin olla vaik ihan sieni silla menolla.
- Stg. Pepper oli kyl jotaa joka jako musa-aikakaudet. Ennen ja jalkeen. Ei juuri muut pystyny parempaan tai ees lahelle. Kesti aikaa ennenku ne paas takas tolpilleen ja pysty tekee jotaa, ees viereen.
- Mika bandi meidan lisaks, oli noihin aikoihin niinku seuraavaks paras sun mielesta?
- Olihan niita koko joukko kohtalaisa. Tietty tykattiin Dylanista. Fleet Wood Mac ja Pink Floyd teki joitain hyvii biiseja. Vaik toi Money oli kova juttu. Ma sain sen semmosena "dynamisena" LP:na. Mull oli vanha puukoteloinen levariradio melkee 20 tuumasella amyrilla. Tosi vankat soundit. Simon & Carfunkel. Rollarit omalla saralaan, teidän lyyrisen rokin vastakohtana...
- Kato. Saatiin viimene ateria.
- Eipa kehumista mut nalkaanha sitä syo mita vaan. En oo tanaa muuta saanukkaan, safkaa, meinaan.
- Ootsa kauan vetany noita mun ja Beatlesin aikasii biiseja?
- Joo. Muutamia vuosia. Alotin sillon ku te loitte ittenne läpi 63, tais olla? Te kai alotitte jo 60 niinku Beatlesn kokoonpanossa?
Tein kans koko ajan jotain omii juttuja. Oli ikaanku pakko. Ajattelin, et samat asiat ajo ku teita. Ei ollu fyrkkaa ostaa nuotteja, piti teha ite biisit. Samalla lailla kopsattiin radiosta nauhotetuista biisesita sanat ja kehiteltiin niihin soinnut. Ku muutamia oli saatu vihkoihin, alko tulla noi omat jutut. Tuli vähän omittua vaikutteita teidän jostain hiteista. Ne myi siellä aitojen seassa ittensä.
- Pystyt sa vetaa jonku malliks. Olisi kiva kuulla sen tyyppista, eli mita tarkottaa "Beatles tyyli" sun mielesta.
- Hitto. Jos mä olisin tajunnu tuol yläkerrassa, et sa olit sa, en olisi varmaan hivannu vetaa noita sun stykeja. Nyt havettaa.
- Neha meni ihan OK. Sun aaniki istuu aika hyvin mun biiseihin.
- Niiha kaverit sanoo. Siks ma niitä mielellaan vedanki. Sun korkeuksiin tai kaheyksiin, en paase ees lahelle. Pitaa valita tarkkaan biisit.
- No mut pista nyt joku styge sielta omasta.
- Ei oo mikaa ihme, et ne ei taalla akustisena kuulosta miltaa ja ilman stemmoja. Beatles tyyli vaatii stemmalaulua, ihan must. Chorus boxi ei tullu mukaan.
- Voisin vetaa stemmat, kunhan paasen biisin juoneen mukaan.
- Ma vedan ton Good Girlin. Se on mun toka Beatle vaikutteinen. Simppeli biisi. Yesterday Eve oli eka mut se muistuttaa Mr. Moonlightii, et ei oo 100% Beatlemusaa. Onneks kerberokset toi ton skittan tänne. Oota ku tsekkaan vireen...
- Tätä ei usko kukaan. Tosin, en pääse ees leveilemään. "Koskaa et arvaa kenen kanssa vedetiin stemmoja täs hiljan".
- On kliffaa jammailla saman henkisten kanssa. Sama oikeestaan kenen biiseja, mut se meininki on jotain. Heita mulle se skitta, ni otetaan uusiks toi Woman. Sa vedit sen nii omalla tyylilla, et on pakko kokeilla mita ma siita enaa saan irti. Tuu kertsiin mukaa...
- Hei. Joku tulee hakee varmaan lautaset. Kumman vuoro tiskata?
- Miten pojilla menee? Kuulostaa, etta hyvin.
- ... oho... Joks on aamunkoitto?
- Valmistautukaa lahtoon. Se skitta jaa tanne. Ikava kylla.
- ... vittu... oisit ampunu mut ensin, ennenku ton suustas paastit.
- Joudun peittamaan paat sakkiin ja kadet kiinni kasiraudoilla selan taakse. Jalkaketjut. Sorry. Molemmat samaan talutusketjuun kaulapannasta, niin ei tule mieleen karata.
- Ihan ku koiria oisit kusettamassa. Onks hussella kakipussit mukana?
- Kannattaa kavella iisisti. Vahemman tulee mustelmia. Te menette edella, kun tullaan ulos. Vedan naa huput nyt paahan...
- Hei. Mahan taidan...
- Jep. Ystavallisena neuvona. Nyt on terveellisinta pitaa turpa tukossa.
Lyhyttä lausetta säesti häijy virne miehen naamalla.
Meitä kuljetettiin talon kellarikäytäviä pitkään. Kun raikas aamutuuli löyhäytti vastaan, se tuntui jotenkin vapauttavalta. Uskon, että kumpikaan, ei pelännyt, tai murehtinut tulevaa. Tapahtuipa loppu miten tahansa, se olisi vapautta. Ei kannattaisi miettiä, mistä huomenna kyrsän hankkisi. Rahahuolia ei enää olis. Selkää ei pakota. Kukaan ei varjosta tai vaani porttikäytävissä. Kukaan ei kiristä. Tää on tässä.
Auto pysähtyi. Saattaja komensi ulos autosta. Kuski pakotti meidät maahan polvilleen ja kuulin soran rahinasta, että hän käveli selän taakse. Varmistin pois ja liikkuvat taakse. Odotin nopeaa telotusta.
Kuului laukaus. Yllätys oli täydellinen, kun kuski kaatui päällemme. Saattaja ampui, meidän sijasta telottajan, jonka ase putosi viereeni.
- No niin pojat, avataanpa paketit. Olette vapaita.
- Tunnistin sut siella kellarissa. Mika on saanut sut toisiin ajatuksiin mun suhteen, vai aiheuttiko herra Lennon taan takin kaannoksen?
- Sa oot sentaa mu poika Pena. On ollu morkkis siita asti kun heitin sut sinne jorpakkoon. Sori. Onneks ei kaynny pahemmin. Oot kova jatka. Melkeen ku isas.
Paitsi et saanu mua kannoiltas vaikka kovasti yritit.
- Sita ma ihmettelinki tos, ku sa mainitsit mun nimen.
- Anne vaihto helposti leiria. FBI maksaa huomattavsti paremmin, ku sina. Mulla oli koko ajan ajantasaista tietoa missa oot menossa. Kreikka oli ideaali maa. Rikollinen palaa rikospaikalle. Saatiin kaksi karpasta yhdella iskulla, eika kukaan peraan kysele.
- Mita nyt seuraavaks?
- Voitte valita, kunhan kerron ensiksi mista.
Taa talo palaa ihan kohta. Siella on yks ruumis ja kohta siella on tuo toinenkin. Miesta ei kannata surra. Se oli sumeilematon pyoveli. Ruumiiden mukana on teidan valeidentiteettien paperit. Lahetan tiedon asianomistajatahoille etta, seka Dimitris Astapoulos, että Erkki Porras, alias Pentti Pitkanen, saivat surmansa tuossa palossa. FBI saa saman raportin. Ruumiit on sen verran kasitelty, ettei niistä ota Jeesuskaan selvaa, keta ne ovat olleet ja Kreikan poliisi ei ole kovin tarkka, varsinkin, kun kuolemansyyntutkija saa jotain unohdusta auttavaa. Jos passit on, kuin ihmeen kautta sailyneet, ne kertovat oman tarinansa.
Ma olen rakentanu tata juttua aika pitkaan ja huolella. Teilla on kaksi mahdollisuutta.
Ensimmainen: kavelette elavina ja todellisina persooninanne julkisuuteen salamavalojen raiskeessa ja mina joudun kuseen. Mut eliminoidaan, samoin ilmeisesti teidankaan loppuelamasta ei tule kummoinen, CIA:n, FBI:n lokakampanjan jalkeen. Paparatsit ei anna teille yon, paivan rauhaa. FBI:ltä ja CIA:lta menee maine. Jos siina nyt hirveesti mitaan menetetaan. Teista ja perheistanne tehdaan, joka tapauksessa, menetetyn maineen maksajia.
Toinen: otatte tasta naa uuden karheet passit ja opettelette uudet persoonanne huolella taustoineen. Taustat ovat vedenpitavat. Tyhjasta ei tule kukaan. Tassa paperit. Ne pitaa polttaa, kun teksti on sisaistetty. Tellahan on rutiini jo hallussa. Sanomattakin on selvaa, etta nama jutut ei mene lehtiin. Se olis mun ja teidankin loppu.
Tossa on molemmille sen verran valuuttaa, etta selviatte alkuun. Mieluummin mahdollisimman kaukana, vierailla mailla. Sen jalkeen teette mita lystaatte, kunhan ette palaa vanhojen persoonienne ympyroihin. Ne pitaa taysin unohtaa. Se on kaikkien meidan elinehto.
Mita paatatte?
- Mita sanot John?
- En ma nyt lahimpina vuosina ole just muuta kaivannukkaan ku rauhassa vietettavaa, vapaan miehen elamaa... vapaana ku taivaan lintu...
- Oikeesti. Eihän tossa oo valinnanvaraa faija. Anna kun ma rutistan sua. Siita on nii helvetin kauan aikaa ku oon sua halannu. ... vittu ... sori ... sa sanoit aina, et isot miehet ei itke...
Niin alkoi kaksi trubaduuria kiertää joissakin Aasian parempiosaisissa kaupungeissa, laulellen Beatlesmaisia rock balladeja, niin Beatle-stemmoilla, niin Beatle-temmoilla, että laulajia itseäänkin ihan hirvitti. Kolmas ääni saatiin usein paikalliselta katusoittajalta.
Ernest Longfellow katosi myös merkillisellä tavalla. Hän kenties elelee onnellisena jossain päin maailmaa perheineen ja muistelee lämmöllä suomalaista poikaansa, joka kaivoi, vastaanhangoittelevan isänsä ylös haudasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ainoastaan asialliset ja aiheeseen liittyvät kommentit hyväksytään