SAIRASSIELU

Kasvojeni edessä on seinä... se on kallellaan... se kallistuu lisää. Koitan tukea sitä käsin mutta se kallistuu yhä... se katuu päälleni... huudan apua mutta en saa ääntä kurkustan

Sairastun lämpimästä yöstä huolimatta kovaan kuumeeseen. Herään makuusijallani hiestä läpimärkänä kammottaviin painajaisuniin.
Leijun merkillisissä geometrisissa valkoisissa tiloissa, jotka joko paisuivat tai supistuivat ympärilläni aiheuttaen pahoinvointia. Toisinaan minusta tuntuu, kuin olisin kasvattanut itsestäni pitkiä kiemurtelevia matoja, suustani ja jäsenistäni tai, että nämä madot tunkeutuvat sisälleni joka puolelta ruumistani. Joskus taas näen ympärilläni valkoisiin asuihin sonnustautuneita ihmishahmoja ja uskoin tulleeni taivaan porteille, jossa tekoni punnittaisiin. Leijailen kuitenkin karkuun näitten hahmojen ulottuvilta ja olen ikään kuin heidän yläpuolellaan. Näen ruumiini makuullaan matoja työntävänä heidän käsissään ja minua ällöttää ajatuskin joutua minkäänlaisiin tekemisiin sen kanssa.
En juurikaan ihmettele miten voin olla kahdessa paikassa yhtaikaa. En nimittäin koe olevani muualla kuin siellä missä kulloinkin olen. Ruumiini ei ollut minä.

Herään ja hahmoitan vieressäni valkokaapuisen mieshen­kilön. Uskon olevani viimeisellä tuomiolla ja kysyn, kuin asiaa varmistaakseni:
- Anteeksi mutta olenko elävä vaiko kuollut?

Naurunrämäkkä kaikuu huoneessa ja tunnistan sen ystäväkseni Aekokseksi.Hän on jossain kauempana, näköpiirini ulkopuolella.

- Olet hyvissä käsissä ja kohta täysissä ruumiin ja hengen voimissa. Vastaa valkoviittainen. Olen lääkäri ja olen ystäväsi Aekoksen toivomuksesta hoitanut sinua, käytyäsi kovassa ruumista raastavassa kuumeessa elämän ja kuoleman rajamailla.
- Tervetuloa rajan tälle puolelle jälleen. Ilkkui Aekos. En kuitenkaan voi olla huomaamatta, kuinka hän pyyhkii kyyneleitä silmistään ironisesta huomautuksestaan huolimatta. Se saa minut tunteman syvää rakkautta tuota merkillistä ystävää kohtaan, joka kantaa terveydestäni niin suunnatonta huolta.
- Jätän sinut nyt jälleen ystäväsi hoiviin, koska olet toipumaan päin ja pystyt itsekin hoitamaan lääkityksesi. Otat näitä lääkkeitä mitalliset kutakin kerran päivässä. Mitta on yöpöydälläsi. Toivotankin sinulle edelleen edistymistä paranemisessa ja sanon hyvästit, koska lääkäriähän ei ole toivottavaa nähdä uudelleen. Viimeiset sanansa mies lausuu hymy suupielissään ja ne on ymmärrettävä rohkaisuksi.
Jäämme kahden Aekoksen kanssa.

- Miten voin kylliksi kiittää sinua henkeni pelastamisesta ystäväni. Saan sanotuksi viimein, kurkkua kuristavalta liikutukselta.
- Lääkäri sinut pelasti. Älä minua kiitä.
- Lääkärit hoitavat ammattiaan, kuka paremmin, kuka huonommin lopputuloksin, mutta sinä kutsuit luokseni lääkärin. En tosin tiedä pystynkö koskaan maksamaan hänen kirjoittamansa palkkion.
- Olen jo edeltä käsin huolehtinut lääkärinpalkkion ja rohdot. Ole niistä huoleton ja keskity vain paranemiseen.
- Olen siis myös rahallisesti sinulle velkaa. Teitpä epävakaan sijoituksen ystäväni. Olisinhan saattanut heittää henkeni ja saatavasi olisivat palaneet kanssani hautaroviolla.
- Houkka. Sinäkö muka filosofi. Etpä arvosta ystävyyttä kovinkaan korkealle, vaikka sen väität olevan paikoin rakkauden veroinen.
- Puhun usein itseäni vastaan, koska olen vain tietämätön ihminen ja esitän toisten ajatuksia itse ne kohta, seuraavalla hetkellä, unohtaen. Älä soimaa minua puutteistani. Olen syvästi kiitollinen, mitä ikinä olet vuokseni tehnyt ja yritän korvata rahasi takaisin niin pian kuin minulla vain on siihen mahdollisuus.
- Tee kuten haluat ja mikä sielullesi tuottaa syvimmän rauhan. Nyt lienee minun viisainta hankkia sinulle jotakin syötävää, jotta saisit voimia parantuaksesi. Et ole syönyt kiinteää ravintoa päiväkausiin.
- Mitä? Olenko nukkunut päiväkausia? Miten käy nyt opintoni? Olen tietenkin jäänyt auttamattomasti jälkeen ja minut poistetaan Akatemian kirjoista.
- Näytät todella olevan parantumaan päin. Alat jo puhua yhtä pöhköjä, kun terveenä ollessasi. Oletko ensinnäkään kuullut, että ketään olisi Akatemiasta poistettu sairastelun vuoksi. Siinä tapauksessa poispilatut kurssitoverimme olisivat jo ensimmäisenä lukuvuonnaan olleet pois potkittavassa kunnossa. Hehän jäävät lämpimiin vuoteisiinsa pelkästä aivastuksesta tai juhlinnan jälkeisestä väsymyksestä.
- Mutta minä haluan myös opiskella. Miten luulet minulta riittävän aikaa aineistonkeruulta työnäytettäni varten? Ei minulla ole aikaa ylimääräiseen sairasteluun.
- Muuten, miten aineistonkeruusi sujuu?
- Eipä kehumista. Olen istunut muutamilla käräjillä ja kuunnellut oikeustapauksia. Siinä kaikki.
-Voisimmehan kaupungilla kierrellessämme haastatella myös erilaisia ihmisiä, jotka tietäisimme Azlanille muuttaneiksi siirtolaisiksi. Minulle olisi tähdellistä hankkia piirroksia Atlaan kaupungin perinteisestä arkkitehtuurista ja voisin luonnostella julkisivuja ja yksityiskohtia sillä aikaa, kun sinä puhutat ihmisiä toreilla.
- Ajatuksesi on oiva ja sen kaiken voisimme tehdä vapaa-aikanamme, aina kun luennoilta joudamme ja iltaisin.
- Ei tosin kovin myöhään Allon. Minunhan tulee nähdä mitä luonnostelen.
- Voinhan pitää öljylamppua julkisivua kohti, jos hämärä yllättää.
Tämä pilkka hieman närkästytti Aekosta. Hänen mielestään hänen monumentaalitaidettaan riitti valaisemaan vain ja ainoastaan kirkkain päivä. Hän tarvitsi valon, vangitakseen sen avulla varjot ja siis rakennusten erilaiset ulottuvuudet ja yksityiskohdat.
- Lähden nyt noutamaan jotakin syötävää sinulle. Olen vain hetken poissa.