SYYNTAKEETTOMAKSI TODISTETTU

- Herätkää Pitkänen!
- ...
- Tunnetteko vielä minut?
- ... häh ...?
- Olen Asta Michelsson. Lääkärinne.
- Tunnen, tunnen. Onks sult hukkunu jotaa?
- Kun kuulin mihinkä liemeen olit jälleen itsesi keittänyt, päätin selvittää oikeutesi. Sinä olet toiminut teon tehdessäsi syyntakeettomassa tilassa.
- Mitä sä yrität?
- Juttusi menee hoviin.
- Niinkö? Toi viiltelykö?
- Mikä viiltely? Se sinun ammuskelusi sun muut. Vaadin jutun uudelleen käsittelyä, kun kuulin tuomiosta.
- Mikä Jeesus sä oikee oot? Mä olin jo menossa naruu.
- Minusta sinun sairautesi laadun huomioon ottaen, sinä et kuulu vankilaan vaan sairaalaan. Pääset ehdonalaiseen ja hoitoon.
- Jaa. Sopii mulle. Paremminki ku hyvin. Tääl on oikee mukavaa.
- Oletko loukannut kätesikin jossain?
- Pikku tapaturma. Mikä tää sun hovistoori oikee o?
- Kuulin tapauksestasi, kun minulta pyydettiin lääkärinäsi lausuntoa mielenterveydellisistä ongelmistasi. Kun sitten tapahtui, että tuomio siitä huolimatta pantiin täytäntöön, tein uuden lausunnon ja vaadin asian käsittelemistä hovi-oikeudessa. Melipiteeni lääkärinä on, ettei skitsofreenikkoa voida tuomita kohtauksen aikana tekemästään rikoksesta.
- ...
- Voisimme aloittaa sen hypnoositerapian uudelleen. Mikäli et sitä taas ala vastustamaan ja nythän et pysty katoamaan ainakaan.
- Mikäs siinä. Täällä ei saa edes viinaa. Pirtua kaapit pullollaan mutta ei tipu tippaakaan toisitarvitseville. Huono palvelu.
- Aloitetaanko heti ensi viikolla. Olen ollut entiseen hypnologiisi yhteydessä ja hänen kanssaan olen sopinut alustavasti tiistaista.
- Täytyy kattoo kalenterista.
- Tulemme tänne noin kello yhdeksältä. Silloin ei sinulla ole sairaalan puolesta ohjelmaa ja voimme rauhoittaa tämän huoneen terapiallesi. Nähdään tiistaina.

- Miten suosikkipotillani jakselee?
- Irmulini. Hyvä haltijakummitätini ja suojelusenkelini. Olen pelastunut.
- Mikä sinulle nyt tuli?
- Toi huuhkaja, joka äsken tosta lepatti tiehensä, tarvii elävän koekanin. Se on kirjottanu mulle syyntakeettoman paprut ja pannu ne hoviin. Mä en joudukkaa sepelitehtaalle.
- Yritithän sinä jo taivaaseenki. Tyhmeliini.
- No sinne ne kaikkein viimeks huolii. Mä luotin syvästi siihe. Anna nyt pusu ennen, ku mä pakahdun.
- Se ei sovi virka-aikana.
- No pieni poskelle. Mielenterveyslääkinnällisistä syistä.
- Olkoon. Mitä se aikoo tehdä sinulle.
- Kuka?
- No tuo sinun huuhkajasi.
- Poraa reiän päähän ja päästää lepakot ulos jalottelee.
- Jotain terapiaako?
- Jotaan. Joku hypnologiharjoittelija tarvii lisää pääkalloja vyölleen. Meinas jo yhden kerran tappaa mut.
- Miten niin tappaa.
- No se on pitkä stoori. Ei se kuitenkaa pahempaa oo, ku se linnareissu. Siitä selvii teholla.
Ne meinaa alkaa leipomaan koppaa jo tiistaina.
- Nyt ensi tiistaina?
- Joo.
- Täällä?
- Mikä vika paikassa? Onhan pelastajat sit lähellä ainaki ja mä viihdyn täällä hyvin. Ootha sä viihdytysjoukoissa.
Tuu hei yököttää taas ens yönä.

- No niin. Voisimme aloittaa.
Sulkekaa silmänne. Koittakaa jälleen rentoutua ja unohtaa ympäristönne.
Haluan, että rentoudutte kunnolla... koko vartalo. Aloitetaan ylhäältä. Rentouttakaa leukanne. Lämpö valuu leukaperiinne... antakaa leuan valahtaa alas. Lämpö on nyt niskassanne... hartioissanne... tunnette, kuinka jännitys laukeaa... hengittäkää rauhallisesti... vatsan seutunne rentoutuu… lämpö siirtyy lantioille... lantionne rentoutuu. Reitenne lämpiävät... tunnette kuinka ne muuttuvat kevyiksi. Pohkeenne lämpiävät ja muuttuvat kevyiksi... lämpö on nyt jalkaterissänne. Varpaissanne. Jalkanne ovat lämpöiset ja hyvin kevyet... ne ovat niin kevyet, että oikea jalkanne nousee ilmaan itsestään...
- Kokeile vasenta. Se on jo valmiiks ylhäällä telineessä.
- Aloitetaan alusta...
Olette nyt täysin rento. Kun lasken kymmeneen, vajoatte uneen, jossa kuulette vain minun ääneni. Yksi... kaksi... kolme...

Olette nyt syvässä rauhallisessa unessa ja kuulette vain minun ääneni.
Palaamme lapsuuteen. Siihen hetkeen, kun kuulit ensimmäisen kerran isäsi kuolemasta... mitä näet?
-. .. mutsi istuu pöydässä...
- Itkeekö hän?
- Ei. Mä oon mutsin kaa yksin himassa. Mä kysyn siltä, et mis isi on...
- Mitä hän sanoi?
- Se sanoo et se on poissa.
- Miltä sinusta tuntuu?
- Ei paljo miltää.
- Etkö ole surullinen, kun isäsi on kuollut?
- Emmä tiiä. Se hakkas mua, ku mä en tykänny ruuasta. Mitä se kuo­lema o?

Menemme nyt päivään, jolloin isäsi haudattiin. Mitä nyt näet?
- Me ollaa kirkos... siäl on mun täti kans.
- Onko muita?
- Ei oo. Ei noi hautajaiset oo kai viel alkanu.
- Mistä aikuiset keskustelevat?
- Täti haluis avata viäl arkun mut mutsi ei anna... ne riitelee.
- Sanooko äitisi miksi arkkua ei saa avata?
- Joo. Se sanoo, et se on hautarauhaa, tai jotaan. Ei siin oo mitää kattomista.
- Oletko sinä nähnyt isäsi kuolleena?
- E.

Menemme nyt aikaan ennen isäsi kuolemaa. Menemme hetkeen, jolloin sinulla oli isän kanssa joku riita, tai isä oli sinulle vihainen.
- (itkua)
- Mitä on tapahtunut?
- Faija löi mua taas.
- Miksi hän löi sinua?
- Mä vitkuttelin ruokapöydässä ja mä sanoin, et toi ruoka o iha pahaa...

Menemme nyt hetkeen, jolloin sinulla on kaikkein hauskinta isäsi kanssa. Mitä nyt tapahtuu?
- Se toi mulle ilmapallon. Se on sininen. Mä olin aina toivonu just tollasta. Se on oikee makkarapallo. Ei se kyl leijjaile...
- Puhutteko te mitään?
- Mä leikin pallolla... pom.. pom... pom.... se lentää. Kato nyt se laskeutuu.
- Onko isäsi huoneessa?
- Ei. Se meni mutsin kanssa johki.
- Ulosko?
- Ää. Ne meni makkarii. Mä en saa mennä sinne mun pitää leikkii kiltisti.
Faija sanoo, et jos sänky kitisee ni siel sängy alla on joku mörkö joka kitisee siel. Sillo ei saa mennä makkarii. Mä tiän kyl, et ne jumppaa. Faija sano kerra ku mä kysyin. Ne oli ottanu alasti ittesä. Ei tuu hiki ku ottaa alasti ku jumppaa se sano.

Menemme nyt kanssasi sellaiseen hetkeen, kun isäsi kohteli sinua mielestäsi väärin. Mitä näet?
- (itkua)
- Mitä on tapahtunut?
- Isä löi mua taas.
- Miksi?
- (itkua) No ku mä olin ottanu sen maalia... (itkua) enkä mä ois ottanu mut ku broidi käski. Se tartti sitä. (itkua).
- Eikö isäsi tiennyt, että veljesi oli käskenyt?
- Ei.
- Mikset kertonut sitä isälle?
- Emmä oo mikää kantelupukki. Broidi sano, et se on kantelupukki, joka kertoo... eikä faija ees kysyny mitää. Se vaa kysy, et kuka o ottanu...(nyyhkytystä)
- Siksikö isäsi oli epäreilu?
- Joo.
- Eikö veljesi ollut epäreilu, kun ei tunnstanut käyttäneensä sitä maalia?
- Mä vaa halusi auttaa sitä ku se käski. Ja ku mult jäi se purkin kansiki auki.
Se sano, et siitä faija oli suuttunu... ku sen maali kuivuu.
- Onko veljesi sinulle yleensä kiltti?
- On se joskus ja joskus se kiusaa mua.
- Millälailla hän kiusaa?
- Se sanoo, et mä oon tyhmä tai jotaa.
- Sinähän olet neljä vuotta häntä nuorempi?
- Emmä tiä. Voi ollakki. Mä oon sen pikkubroidi.
- Leikittekö te paljon yhdessä?
- Ei. Silloku sill ei o kavereita se leikkii mun kans. Melkee aina sil o. Sit joskus iltasi jotaa. Se opettaa mulle judoo se sanoo. Se tekee mulle prokut ku mä juokse. Sit se vääntää käden selä taakse ja ei laske ennenku mä itken.
- Veljesihän käy jo koulua. Kuinka hän pärjää koulussa?
- Emmä tiä. Yks sen kaveri sano kerra sille, et onk se joku... joku pinko. Sillo hirvee hienot vihot. Mä sain kerra kattoo niit kaukaa, ku se teki läkei.
Menemme nyt siihen päivään, kun näit isäsi elossa viimeksi.
- Faija o lähöss aamul duunii. Sillo kaamee kankku, se sanoo. Mutsi huutaa sille.
- Missä isäsi oli töissä?
- Emmä tiä. Se o kai jossaa...
- Onko hänellä haalarit?
- Ei. Sill o haalari kai duunissa. Naapurin iskälläki o haalarit duunissa. Nyt sill o vaa semmonen takki.
- Mistä äitisi ja isäsi puhuvat, kun he riitelevät?
- Mutsi haukkuu isää juopoks, joksku huoripukis... se ei antanu mutsille rahaa ku se pyysi äskö. Se sano, et ei sil oo.
Mutsi sano et ei kai sul oo jos oot pistäny ne kurkusta alas... vaik emmä tiä. emmä ainaka pistä rahaa suuhu. Mä kerra nielasi yhe kymmenmarkkase ni arvaa sattuks kurkkuu.
Se tuli kyl sit pois. Ku mä oli kakalla. Potta vaa kilahti. Siit sen tiesi, et nyt se tuli. Ois ollu kiva nähä ku se siel veres liukuu sisällä. Tsiuuu… Mä vähä ihmetteli, ku se ei ollu menny tonne jalkaa.

- Kun kohta lasken kolmeen, siirryt johonkin lapsuutesi järkyttävimmistä tapahtumista. Katsot sitä ulkopuolisen silmin, se ei vaikuta sinusta mitenkään järkyttävältä nyt mutta näet selvästi kaiken.Yksi... kaksi... kolme... mitä näet?
- Mä oon yksin kotona. Mä makaan iskän ja äiskän sängyssä. On hämärää. Jalkalampus on valot ku ne jätti sen päälle.
Tuol kaapin alla on joku... joku musta eläin. Se liikkuu. Sillo kiiluvat silmät ja ne tuijottaa mua.
Broidi sano, et pitää uskaltaa mennä kattoo jos pelkää jotaa... mä en uskalla.
Mut sit mä uskallan, ku mä pelkää nii hirveesti, et mä ajatteli tappaa sen eläimen. Mullo palli kädessä ja mä meen sinne hiljaa. Mä oon kohta nii lähellä, et mä isken sen kuoliaaks... se onki kengät. Heh. Mutsin kengät oli kaapi alla.
Mä käännyn ja nään mun sängyn alta kurottuvia mustia pitkiä lonkeroita... käsiä. Ne yrittää vetää mua sängyn alle... mä hakkaan niitä pallilla mut ne ei välitä. Niitä tulee lisää koko ajan ja ne vetää mua sängyn alle... mä huudan... mä itken ja huudan ja hakkaan niitä pallilla mut ne ei välitä ne vaan vetää ja kiertyy mun jalkojen ympäri... ku mä oon iha sängyn vieressä mä hyppään äkkii sängylle. Ne ei seuraa vaa ne katoo johki.
Mä oon kauhusta jäykkänä. Mullo hiki mut mullo kylmä. Mä palelen. Mä en uskalla kattoo sinne sängy alle ku siel o ne lonkerot, vaik broidi sano, et pitäs uskaltaa. Kattokoo itte jos uskaltaa.
Mä kierryn peitteisii. Mä kääri itteni nyytiks. Meen iha peittoje sisää... käppyrää... sitä mä vaa odotan... et ne tulis kotii ja pelastas mut. Ei ne tuu. Mä kai sit nukahi. Emmä nää ku o pimeetä…

- Muistatko jotain muuta lähes yhtä järkyttävää? Jos muistat, katsot sitä taas yhtä ulkopuolisena kuin äskön. Lasken kolmeen ja kerrot mitä tapahtuu. Yksi... kaksi... kolme...
- Mä kävelen yksin pimees mettäs. Mä oon menossa turvepehkutehtaalle. Me lyötii broidi kanssa vetoo, et mä e uskaltas mennä sinne, ku siel kummittelee. Se sano nii.
Kuu paistaa mut mettä on nii korkee tos, et se ei paljo auta. Jotaa vaojuovii vaa sillo tällö näkyy polul. No näkyy toi polku. Mettä näyttää pimeeltä. Siel voi olla vaik karhu. Broidi oli nähny siel karhu. Se sano nii. Ja sudenki... Enoki sano kerra, ku se oli menos mettää, et mä en saa tulla sen perässä, ku siel o susihukka ja sit se sano, et sill on sitä varten kiikarikii mukana, et näkee hukat jo kaukaa. Must se kyl näytti iha pullolta…
Mä pelkää iha hirveesti. Mä tärisen mut se sano, et mä en uskalla ja mun on pakko näyttää sille. Se haukku mua paskahousupelkuriraukkikseks. Mä näytän sille, et mä en oo mikää paskahousupelkuri.
Mettäs näkyy jotaa hohtoo... siino niinku mustat silmät ja se hohtaa sellast vihreetä. Se o varmaa joku kummitus... mä lähe juoksee pehkutehtaalle. Mä juoksen, ku hullu... mä en uskalla kattoo taakke ku mä oo iha varma, et se seuraa mua. Mä kuolen jos se seuraa.
Mä juokse pehkutehtaalle ja siinn o semmone aukee paikka. Siinn o valosaa. Kuu valasee ja mä uskallan jo kääntyy. Ei siel mu takana ketää oo.
Mä tärisen pelosta. Mu jalat o iha veltot mä istun nurtsille huohottaa. Mä spidaan mut sitä ei saa kertoo broidille.
Mun tarttis vielä mennä tehtaasee ja ottaa sielt kouralline turvetta mukaa. Muute broidi voittaa sen vedon ja haukkuu mua taas.
Mä kerään voimia ja rohkeutta. Siin o iso oviaukko. Se on iha pimee sisältä. Jotaa valoo näkyy vastapäiseltä seinältä. Siel o toine ovi ulos. Sit siino jotaa ikkunoita. Ne o iha risat. Koko tehas o iha räsä. Me ei saatas leikii siäl ku se voi brakaa sano ukki.
Päivällä se o iha kiva leikkipaikka mut nyt se o täynnä kummituksii. Mä tiiän. Ne o sellasii vainajii, jotka o karannu haudasta, ku niille o tehty jotaa pahaa tai ne o ite murhaajii ja semmosii. Ne haluis murhata vielki jos ne vaa pystys säikyttää jonku hengiltä. Ne ei kyl pysty muuta, ku säikyttää sano broidi.
Mulle se riittää. Mä pelkää jo nyt iha hirveesti. Jos jokku tulis tossa ovella vastaa, ku mä otan tota turvetta mä varmaa delaisin siihe paikkaa.
Mut mä o päättäny ottaa ja mä otan sitä... ja sit mä lähe vetää... iha hirveetä vauhtii. Mä en enää pysähdy missää enne ku mä oon takasi tiellä... ja ukin luona turvassa ja mä heitän ne turpeet broidi silmille. Se tietysti suuttuu ja lyö mua. Sitä harmittaa, ku mä uskalsin...

- Lasken jälleen kolmeen kerro vielä joku järkyttävä tapahtuma lapsuu­destasi. Se ei järkytä sinua enää... näet sen ulkopuolisena ja kerrot minulle... yksi... kaksi... kolme...
- Mä oo yksi himassa. Mä nukun. Mut mä nään muka, et joku musta hahmo seisoo tos ikkuna vieres. Mä oon kasvot seinää mut mä näin muka sen äskö. Mä tunnen, et joku on siin huonees. Mä en pysty liikkuu. Mä oon iha jäykkä. Eväkää ei liikaha vaik mä yritän kääntyy ja kattoo kuka se o. On pilkko pimeetä. Mä pelkää hirveesti. Musta tuntuu, et se vois tehä mulle mitä huvittaa. Se voi vaik kuristaa takaapäin. Mä oon iha jäykkis. Otsa on hiest märkä. Mä yritän... sit se jännitys laukee ja mä käännyn... mut ei siel enää oo mitää. Se kai sit ehti haihtuu johki. Se ei ollu ihmine. Mä tiiän, et se oli siinä. Mä e uskalla enää nukkuu mä vaa tuijotan siihe kohtaa mis se oli ja katon, et hivaaks se tulla takas ku mä oon valveilla.
- Tuliko hahmo takaisin?
- Ei.
- Tunsitko hahmon?
- E.
- Voisitko arvella kuka se olisi voinut olla?
- E. Mut ois kai se voinnu olla vaik faija.
-Ja isäsi oli jo silloin kuollut?
-Joo.
-Pelkäsitkö, vai toivoitko, että se olisi ollut isäsi?
-Emmä tiä. Kyl mä studasin. Hirveesti. Jos se ois ollu vaik faija krabbikses, se ois voinnu vaik hakata mut.
-Kerro vielä yksi tapahtuma, joka lapsena järkytti sinua. Kun lasken kolmeen, olet tapahtumassa mukana sivusta katsojana. Yksi... kaksi... kolme...

-Me leikitään broidin kaa. Siin o sellane laatikko... puukirstu. Me on otettu siit kaikki kamat ulos. Mun pitää mennä sinne... sit broidi sulkee sen. Mä kuulen, ku se kääntää avainta lukossa.
Se o hirvee ahdas. Mä istun polvet koukussa ja pystyn tuski hengittää. Mä ajattelen, et mult voi loppuu vaik ilma siellä. Mä sanon broidille, et mä haluu pois sieltä. Se ei kuule tai se ei haluu vastata. Ei se avaa. Mä pystyn just ja just hakkaa nyrkillä sen kirstun kantee. Mä hakkaan ja huudan, et mult loppuu ilma.
Ulkopuolella o iha hiljasta. Se o voinnu vaik mennä vek. Se on menny vek ja jättäny mut tukehtuu tänne...
Mä ootan vähä aikaa. Sit mä rupee hakkaa nii et nyrkkii sattuu ja mä huudan nii paljo, ku kurkusta lähtee.
Ei kuulu mitää. Ulkopuolelta ei kuulu mitää.
Mä rupee itkee ja hakkaa iha raivona arkun kantta. Mä hakkaa ja hakkaa ja huudan ja itken. Mä oo iha pois tolalta.
Sit broidi avaa.
Mull o nyrkit veressä ja mä ryntää sen kimppuu ja hakkaan sitä naamaa ja mihi vaa saan osuman. Ja potkin ja koitan repii siltä silmät. Se vaa nauraa ja juoksee karkuu.
- ...
- Menemme ajassa taaksepäin. Siihen mukavaan aikaan, jossa haluat olla... kahdeksan, yhdeksän, kymmenen...
Me ollaan jossaan skutsissa. Kuulen juttelua...

- Mitä luulet. Kestääkö miehistö, kulkea tässä kuumuudessa läpi viheliäisen suoalueen?
- Saattaa olla raskasta. Kuulin illalla kaupungissa, että toinenkin tie Pyramidikaupunkiin olisi.
- Se kiertää vuoristoteitä ja sitten rannikkoa. Tiedät jo entuudestaan, että pieninkin etäisyys vuoristossa kertautuu moneksi, ennen kuin olemme perillä.
- Totta. Kuulin myös tarinan hirviöstä, joka aikoinaan asusti suolla.
- Pelkäätkö mahdollisesti kohtaavasi sen nyt?
- Enpä tietenkään. Minua toki kiinnostaisi nähdä alue, jossa hirviön kerrotaan vaikuttaneen. Tällaisen tarinan syntyyn on ympäristön, josta se kumpuaa, täytynyt tehdä kulkijaan melkoisen vaikutuksen tavalla tai toisella.
- Epäilen sitä karmeampaa tapaa. Suoalue osaa todella olla hankala, kun se sille päälle ryhtyy.
Kautta aikojen on suon halki kulkenut tie. Yhtä erinomainen alkujaan, kuin mikä tahansa azlanilainen pikatie. Se on vain kaikista teistä ränsistynein, koska sille ei tahdo löytyä kunnostajia.
Kasvusto levittäytyy ja valtaa tien. Samoin aikojen kuluessa esiintyneet lukuisat maanjäristykset ovat katkoneet tien huolellisesti laaditun perustan ja se on nykyisessä kunnossaan paikoin melkein mahdoton kulkea.
- Koska viimeksi olet käyttänyt sitä?
- Edellisellä matkallani. Viisi vuotta sitten.
- Silloin pystyt varmasti vertailemaan nykyisiä sääoloja silloisiin ja tekemään päätöksesi tien käytöstä.
- Ei se aivan noin yksinkertaista ole. Tielle on saattanut viiden vuoden aikana tapahtua kaikkea mahdollista. Mikäli sitä ei ole lähipäivinä, sanotaan vaikkapa eilen, juuri kuljettu, on se jo kasvanut umpeen niiltä osin missä se on umpeen kasvaakseen. Tielle kaatuu usein myös puita, jotka on raivattava pois.
- Kuulostaa mahdottomalta paikalta.
- Aivan. Kasvusto ei myöskään aina ole pelkästään sileärunkoista lajia, vaan usein jotakin piikkirunkoista lajiketta. Lisäksi suolla vainoavat mahdottomat syöpäläismäärät ja pensaistossa riippuvat käärmeet ja myrkylliset hämähäkit. Suosta nousevat kaasut saattavat käydä myös hengen päälle.
- Olisin jo valmis kiertotiehen.
- Mutta minä olenkin juuri itse valinnut oikotien. Onhan siitä menty aina ennenkin.

Olemme nousseet vaivalloisen taipaleen Autokhtonin kaupungista ylös vuo­ren harjanteelle ja eteemme avautuu kolmen tien risteys. Jatkamme suoraan menevälle tielle, joka ainakin näin alkuun ei juuri poikennut muista. Valtatieltä haarautuu lukuisia vaatimattomampia teitä eri vuoristokyliin, joten se on niiltä osin vilkkaassa käytössä.
Puolen päivää matkattuamme, näemme erään kallionleikkauksen jälkeen edessämme aukeavan vihreän meren. Se lainehtii silmän kantamattomin, vehrein lainein, yli koko näkyvissä olevan maan. Värikkäitä perhosia lepattelee tien yläpuolella edellämme, viestinä alueen runsaasta hyönteiskannasta.
Tie on jo kotvan matkaa enteillyt hitaanpaa kulkua. Se kasvaa jokaisesta mahdollisesta raostaan, kitukasvuista ohdaketta tai muuta rikkakasvia.
Ilma on muuttunut vuorisolan jälkeen huomattavasti kosteammaksi ja saa hien helmeilemään otsalla.
Sotilasjoukko näyttää kasvoiltaan väsyneeltä ja niinpä johtava upseeri pysäyttää kulun sopivaksi katsomalleen paikalle, jossa puro mahdollistaa hevosten juottamisen ja ruohoa kasvaa niiden syödä. Ravitsemme myös itsemme ja peseydymme puron raikkaassa vedessä. Se pulppuaa jostakin yläpuoleltamme syvästä kallion raosta, eikä ole vielä ehtinyt lainkaan lämmetä.
- Luonto hemmottelee meitä, ennen kuin asettaa meidät koetukselle itseään vastan. Naurahtaa upseeri kuivasti.
Tiedämme molemmat, että se olisi viimeisiä paikkoja naurulle.

Levänneinä jatkamme matkaa ja laskeuduimme askel askeleelta yhä alemmas vihreän meren syleilyyn. On käsittämätöntä, kuinka tie on ylimalkaan olemassa. Märkä ja useimmiten vetenä lainehtiva päivän hämärtävä metsä kietoo sen alleen. Sammal peittää tien. Missä puun juuri vain on vähäisintäkään sijaansa saanut, se kasvaa. Maanjäristyksen raottama tien pinta puskee usein eteemme puun, jonka pystyy vain vaivoin kiertämään, tai kaatamaan.
Puulajit ovat soisilla alueilla kasvavia ryteikköjä ja valloittavat kokoonsa nähden laajan alan maata, usein maanpäällä kasvavana juurakkona.
Tutustumme myös tiheikön eläinmaailmaan. Takanamme kulkeva sotilas karjaisee inhosta, pyyhkäisten niskastaan matelijan. Se oli pudottautunut tai pudonnut, jostakin yläpuolisesta lehvästöstä. Köynnöskasvit roikottavat kasvustojaan paikoin haitaksi asti.
Lintujen liverrys on kantautunut korviimme jo aamulla metsään tultuamme, mutta harvemmin saamme niitä nähdäksemme. Niiden elintila on valoisammassa, puitten latvaosissa. Laulu merkitsee nyt illan lähenevän.

- Tämä ei vielä ole edes aluetta, jossa kasvusto olisi mitenkään varsinaisesti vallannut tietä. Pahin on edessä. Valisti upseeriystäväni minua, odotellessamme kulun etenemistä raivaustöiden ajan.
Osan matkaa joudumme kulkemaan soihduin varustautuneena. Ei ehkä niinkään siksi, että emme eteemme nähneet. Suurempi syy oli ilman sumentaneet hyönteislaumat joita tuli ja savu karkoittivat. Hämärä on kuitenkin niin sankkaa, että on melkein mahdotonta väistellä tiellä lojuvia puolilahoja puun-runkoja ja tien murtumia. Myös alituisena harmaana parvena ympärillämme pyörivät hyönteiset kiusaavat hevosia, joita ei voinut kokonaan pitää tulen läheisyydessä tai peitettynä.
Olemme varustautuneet hyönteisverkoin, koska muutoin olo tässä helvetissä olisi käynyt yli sietokyvyn. Ne muutamat polttavat puraisut, joita olen saanut kärsittäväkseni, vettä juodessa verkon alta, ovat antaneet esimakua ympäröivästä todellisuudesta.

Talutan hevosta hämärää tietä. Tunnen yllättäen kylmän kosketuksen jalassa. Jotain kiertyy jalkani ympärille. Tartun siihen kädellä mutta en saa sitä irti. Luulen sitä aluksi käärmeeksi. Huudan upseeria apuun. Hän tempaisee miekkansa ja alkaa hakata ympärilleni kurottuvia kellertäviä lonkeroita. Niitä on ilmestynyt kymmenittäin, kuin tyhjästä.
Upseeri hutaa kauhusta sortuvalla äänellä.
- Se on lihansyöjäkasvi. Niitä ei pitäisi olla enää olemassa.
Kasvi on alkanut kiskoa minua pois tieltä viidakkoon. Upseeri on kutsunut myös joukon sotilaita katkomaan kasvin lonkeroita mutta vaikuttaa siltä, että niitä ilmestyy aina kaksi yhden katkaistun tilalle. Hevoset talutetaan kauemmaksi. Jostain syystä kasvi ei ole niistä kiinnostunut lainkaan. Tunnen kuinka lonkerot vetävät minua syvemmälle viidakkoon. Hämäryydestä huolimatta olen näkevinäni edessä pallomaisen kasvin keskustan, josta lonkerot säteittäin lähtevät. Sen keskellä on suuri, pitkähampainen suu ammollaan, odottamassa lonkeroissa tuskissaan kiemurtelevaa makupalaa.
Upseeri oli keksinyt, että polttamalla lonkeroita soihdulla, niiden kasvu tyrehtyy. Lonkerot alkavat harveta ja upseeri pääsee rinnalleni ja heittää viimein soihtunsa kasvin ammottavaan kitaan. Soihtu leimahtaa nesteen kohdatessaan ja kidasta kuuluu karmeaa korinaa. Lonkerot ympärilläni löystyvät.

Kylmät, piikikkäät lonkerot kietoutuvat Allonin ympärille ja alkavat vetää häntä yhä lähemmäksi kasvin ammottavaa kitaa.

Pääsemme hiestä märkinä ja mutaisina takaisin tielle, jolle lysähdän väsymyksestä puolikuolleena. Molemmilla on paljaissa ruumiinosissaan punaisia, rivimäisiä piikinjälkiä, hyönteisten pistojen kukittamana.

Johtavalla upseerilla on mukana aikamitta, jolla hän päättelee auringon painuneen mailleen ja päättää pysäyttää joukon yöpymistä varten.
Hevoset saavat heinää mukana kuljetetusta kuormasta, koska täällä ei niille olisi löytynyt kuitenkaan mitään syötävää. Paikoin voisi ehkä leikata tuoreita lehtiä, mikäli ne kasvavat riittävän alhaalla. Vettä ei niiden myöskään annettu juoda suosta. Oli nimittäin käynyt tapauksia, joissa hevonen oli saanut suovedestä kuoleman taudin, joko jonkun loisen muodossa tai muuten pilaantuneesta vedestä. Ratsut myös peitellään kattavin loimin yöksi, päätään myöten, jotta ne eivät vauhkoontuisi hyönteisten kiusasta.

Upseeri herättää joukon ilmoittamalla auringon nousseeksi. Kukaan ei pysty muutakaan väittämään ja sitä paitsi nukkuminen näissä olosuhteissa on pikemminkin tuskaa, kuin lepoa. Jokainen on valmis jatkamaan mieluummin matkaa.
Viidakon aamun tunnistaa myös huumaavasta lintujen laulusta. Ne tervehtivät nousevaa päivää, jossakin kaukana yläpuolellamme.
Lihansyöjäkasvin polttamat käteni ovat turvonneet lähes muodottomiksi mutta toistaiseksi ainakin hevosen ohjaimet pysyvät hyppysissä.

Päivän kuluessa, joutuvat sotilaat hakkaamaan veitsin tiemme lukuisten tiheikköjen lävitse. Kiitämme jumalia kohdatessamme paloaukeaman, jonka oli täytynyt syntyä talvikautta ennakoivien ukkosmyrskyjen aikana. Ja nimenomaan jossakin sen alkuvaiheista, koska rankkasade oli sen sittemmin, oletikin, tukahduttanut.
Tuli ei pysty tässä tiheikössä todelliseen raivoonsa, sillä oksiston helposti palava kerros on kovin ohut ja täynnä kosteaa lehvästöä. Paloaukeaa jatkuu useamman hetken kulkea ja saamme nähdä syvästi kaipaamaamme aurinkoa.
Palaneista puun jätteistä versoaa jo uusi metsä. Jokainen mustunut runko puskee joltakin korkeudeltaan uutta oksaa ja vedestä nouseva maatuneen juurakon kanta tai veden yläpuolelle kaatunut runko, viheriöi jotakin kasvillisuuden alkua. Metsä luo itseään.
Olen toki elämäni alun elänyt viidakon läheisyydessä mutta en ollut vielä koskaan aikaisemmin itse kulkenut tämän kaltaisessa ympäristössä. Kun se on joissakin vuoden vaiheissaan, se osaa olla todella kaunis. Valoisimmilta osin se kasvattaa lukuisaa kukka ja perhosmäärää. Samoin kirjavat linnut, jotka lentelivät sankkoina parvina, olvat kauniita katsella.

- Mitä ovat nuo kiviröykkiöt tuossa tien vierustalla? Kysyin vierelläni ratsastavalta upseerilta.
- Ne ovat matkalle uupuneitten hautoja. Mikään ei hänen ilmeessään kielinyt, etteikö asia voisi olla juuri niin kuin hän sanoi. Ihmettelen vain itsekseni mistä kaukaa kivet mahtoivat olla peräisin, sillä en ollut matkallamme juuri kivikoita tavannut.

Vajoamme kohta taas pimeyteen ja taistelu viidakon kanssa jatkuu. Kolmantena päivänä alkaa maa nousta ja kuivempaa ilmestyy tien laidoille. Samoin metsän valoisuus kasvaa ja muuttuu pikkuhiljaa kauniiksi vihreäksi. Se hymyilee meille ja mieliala koko joukon keskuudessa kohoaa.
Noustuamme rinnettä, pääsemme lehtivaipan ulottumattomiin ja sitä on mukava katsella jälleen yläpuolelta.

MNESEU - PIRAMIDE

Mneseu, kansan suussa Pyramidikaupunki näkyy laaksossa allamme, kohta ylitettyämme matalahkon vuoren solaa myöten. Se on helppo tunnistaa nimensä mukaisesta rakennuksesta, joka kohoaa kohti taivasta sen keskustassa. Rakennelmaan kerrotaan varastoidun "kaikki tieto".
Kaupunki lepää vihreitten viljelmien keskellä, jotka nousevat kauas laaksoa reunustavien vuorten rinteille. Laakson keskellä virtaa kimalteleva joki, kiemurrellen leikkisästi talojen ja viljelmien halki. Sen yläjuoksun suunnassa, missä laakson toinen haara kapenee solaksi on patomuuri, joka sulkee taakseen kauniin vuorijärven. Kaupunki on jalokivi edellisen kaupungin rinnalla.

Laskeudumme loivaa, hyväkuntoista valtatietä, alas kaupunginportille, jossa meidät asiankuuluvin menoin pysäytetään ja asiakirjojen tarkistusten jälkeen päästetään kaupunkiin.
Majoituttuamme ja levähdettyämme, palaan halusta tutustua tähän mieltäni kiehtovaan kaupunkiin, josta olen jo ennakkoon niin paljon ystävältäni Aekokselta kuullut. Hän pitää kaupunkia suuressa arvossa ja kauneimpana Atlaan kaupungin rinnalla. Kokonsa puolesta sen täytyy toki antaa periksi mutta kaikki mikä siinä on, onkin sitten lähes täydellistä.

Pääkadut ovat suorat ja avarat, niiden varsilla on varakkaan näköisiä myymälöitä tarjoamassa asukkaille ja kulkijoille tuotteittaan, osittain kadulle kauniisti aseteltuina.
Viinituvat on varustettu viihtyisästi. Varsinkin ne, joitten tilat ulottuvat rakennuksen ulkopuolelle. Ne saattavat sijaita ikään kuin pienessä puistikossa tai sitten ne ovat muutoin vehrein kasvein taitavasti somistettu. Useimmissa on myös kauniita vesialtaita, joissa näkyy uiskentelevan kaloja ja joihin vesi solisee jonkun patsaan, tai muun koristeellisen rakennelman kautta. En tosin maltta nyt pysähtyä viinituvista yhteenkään, vaikka niiden houkutus käykin voimille surkean viidakkomatkan jälkeen.

Kuljen tietoisesti kohti pyramidia, sillä haluan aistia sen mahtavan salaperäisen muodon ja massan mahdollisimman monilta etäisyyksiltä ja eri katselukulmista.

Onko tämä monumentti suuri prisma? Mitä materiaalia sen tulisi olla, jotta se voisi toimia, minkään energian linssinä tai prismana? Pyramidin muotoinen rakennus on aina ollut arvoituksellinen. Allonin vierailu ei tuonnut avainta arvoitukseen mutta toi sen sijaan toi hänelle ylivoimaiselta vaikuttavan tehtävän. Tuhota tietoa.

Kun saavun keskustorille, pyramidin näkeminen koko loistossaan, saa minut vain haukkomaan henkeä. En pysty kotvaan aikaan liikahtamaan paikaltani, niin suunnattoman vaikutuksen rakennus yksinkertaisessa kauneudessaan minuun tekee.
Kaupungin matalat, korkeintaan kolmeen kerrokseen rakennetut talot ikään kuin kumartavat tätä monumenttia. Laaja tori sen ympärillä levittäytyy, jokaiseen ilmansuuntaan, kunniamattona sen jalkojen juureen.
Kun pystyn irrottamaan katseen itse rakennuksesta, näen pienen valkoisen pisteen monumentin juurella. Se kutsuu luokseen.

Vaalea hahmo on muodoltaan selvästi ihminen, joka istuu monumentin jalustalla. Vaikka aukiolla on lukuisasti erisuuntiin kiirehtiviä ihmisiä, tämä hahmo erottuu merkillisellä tavalla joukosta.
Kävelen verkkaisasti lähemmäs. Kun olen lopulta etäisyydellä, josta saatan tunnistaa miehen kasvonpiirteet, näen hänen hymyilevän minulle. Se on hymy, jonka vuoksi ei tarvtse katsella olkansa yli, mahdollisia miehen muita tuttuja, vaan se viestii lämmintä henkilökohtaisuutta juuri minulle.

- Olen jo jonkin aikaa odottanut sinua tulevaksi.
Sanoo pyramidin portaalle istahtanut mies. Iältään ehkä kuuden kymmenen, vaikea sanoa. Kasvot vaikuttivat jotenkin iättömiltä. Päälaki on miehellä hiukseton luonnostaan ja vartalo on kohtuullisesti vatsan kohdalta pyöristynyt. Parta korvaa, hiuksista harvenneen pään.

- Miten olet voinut minua odottaa? Saavuinhan juuri kaupunkiin, enkä ole saattanut kohdata sinua aiemmin.
- Istu tähän kivelle viereeni, niin voimme keskustella paremmin.
Arvelen keskustelusta kehittyvän pitkän, niin kielii hänen vakava äänenpainonsa. Toimin hänen tahtonsa mukaan. Pidän jotenkin hänestä, ikäänkuin sukulaisesta.
- Tulit Atlaan kaupunkiin erään kauppakunnan aluksella kaksitoista vuotta sitten. Törmäsin sinuun Poseidonin temppelille vievillä portailla. Siitä lähtien olen sinua odottanut.
- Saatan muistaa tapauksen hämärästi, nyt kun siitä kerrot.
Miten voit otaksua tuon hetkellisen kohtaamisen vaikuttaneen siihen, että tulisin joskus tänne luoksesi, vallan toiseen, kaukaiseen kaupunkiin?
- Kohtaloomme on siten kirjoitettu.
- Olet siis uskossasi vahva kohtalon tunnustaja?
- En. Missään ei tarvitse olla vahva, eikä mitään tarvitse uskoa. Kun hiljennyt kuuntelemaan itseäsi, tunteet kertovat sinulle asioita, joita kiireiltäsi et jouda kuuntelemaan.
- Puhut merkillisiä ja saat pääni tuntumaan paksulta puupökkelöltä. Voisitko tarkemmin selittää oppia, josta puhut?
- Kuuntele siis ja opi, sillä asiat ovat selkeitä, sinun tulee vain valjastaa mielesi oikealla tavoin ja kaikki kirkastuu.
Ihmettelit tullessasi kovasti tätä rakennusta. En nyt aio selittää mikä se todellisuudessa on, se on toisarvoista, mutta kuvittelepa se portaiksi ja ihmiskunta seisomaan sen portaille. Suurimmat massat kiertäisivät alimpia portaita, kunnes tultaisiin viimeiselle, laella olevalle kivelle. Sinne ei mahtuisi montaakaan.
Se kourallinen edustaisi ihmisiä, joilla olisi aavistus todellisuudesta ja kaikki se muu ihmismassa kulkisi matkallaan kohti tietoa. Eikä liene aiheellista sanoa, että tie tietoon ei ole kovinkaan suora.
- Sen uskon.
- Älä käytä sitä sanaa, se on kaiken pahan juuri. Samoin sinun tulee kavahtaa ilmaisua "tiedän". Kaikkea kuulemaasi sinun tulee tästä lähtien epäillä ja vasta oman oivalluksesi kautta hyväksyä tai hyljätä se.
Älä usko muuhun kuin itseesi ja epäile sitäkin.
- Oivallushan vaatii jotakin tietoa, siis voisinko ylimalkaan oivaltaa mitään mihin voisin todella uskoa?
- Keräät tietoa päivästä päivään. Kaikki on kelvollista antamaan sinulle taustaa tehdä oivalluksia, kunhan siivilöit sen ensiksi epätiedosta ja varsinaisesta valheesta.
- Miten sellainen saattaa käydä päinsä tietämättömältä?
- Tietoon kasvetaan. Siis kaikkea jo tietämääsi voit pohdiskella ja punnita sen todellisuutta. Kaikkea uutta sinun tulee epäillä ja mitata hyviksi tuntemiesi totuuksien pohjalta. Muunlainen tiedon omaksuminen on turhaa ja turmiollista.
- Asetat minut ja kaikki muut oppilaasi, jos heihin uskallan itseäni vielä verrata, mahdottoman eteen.
- Sanasi ovat varsin normaaleja tässä tilanteessa. Vastustat viimeiseen asti todellisen tiedon omaksumista. Jos hyväksyt sanani ja alat toteuttaa ohjeitani käytännössä, niin havaitset sen kohta täysin mahdolliseksi.
Eihän kenenkään tule olla tiedossaan välitön mestari. Huomaat usein erehtyväsi mutta anna itsellesi oikeus erehtymiseen, silloin vasta voit todella asettaa kaiken tiedon epäilyksen alaiseksi. Jopa sen, jonka jo olet vaivoin itsellesi hankkinut.
Sinun tulee olla valmis luopumaan entisestä, ja olla vilpittömän avoin ottamaan kaikkea uutta kuulemaasi vastaan.
Aloita vaikkapa juuri tästä keskustelustamme. Et kai ole uskonut rahtuakaan mitä olen sinulle puhunut?
- Olen. En. En tiedä mitä minun nyt tulisi sinulle oikein vastata, kun mikään ei tunnu sinua miellyttävän.
- Älä missään tapauksessa siis vastaa tavalla, jonka kuvittelisit minua miellyttävän. Silloinhan olet todella hakoteillä, etkä ole ymmärtänyt valistuksestani vähäisintä murusta.
Annan sinulle täyden rauhan sulatella keskusteluamme mutta voimme sillä aikaa, koska aavistan ajan olevan niukan, puhua asioita edelleen.
Tietoa saat kaikkialta mutta kun etsit tietoa keskustelusta ihmisten kanssa, muista varoitukseni esiintymästä silloin tietävänä. Kukaan ei uskalla esittää todellista tietoaan sellaisessa seurassa, joka vaikuttaa tietävän asiasta enemmän.
Asetu heidän alapuolelleen ja kuuntele nöyrästi. Voit johdatella keskustelua kysymyksin ja asettaa kertoja jälleen oikeille urilleen, mikäli hän sellaista kaipaa.
Sama pätee, kun esität neuvoja viranomaisille tai muille ylemmille. Siinä vasta nokkeluutta tarvitaan. Sinun on osattava esittää asiasi siten, että he luulevat keksineensä koko neuvon itse. Voit perustella hänen "oivallustaan" vankasti ja kiittää ja ylistää sen nerokkuutta, vain silloin asiasi saattaa mennä eteenpäin.
Palatkaamme itse tietoon. Ihmiset vaeltavat maan päällä laisinkaan aavistamatta, että he ovat vain osasia kokonaisuudesta. He kuvittelevat olevansa yksi ja ainut. Kuitenkin totuus on se, että me kaikki olemme yhtä, koko luonnon ja ympäröivän avaruuden, jopa ajan kanssa.
Ihminen ei voi ihmisenä, sanan yleisessä merkityksessä, vastustaa aikaa, mutta mielensä tai sielunsa avulla se on mahdollista. Hän voi muistaa muinaisuuden ja tavoittaa rippeitä tulevasta, vahingossa tai, mikäli hänellä on herkkyys siihen, tarkoituksellisesti.
- Tarkoitatko ennustajia ja muita poppamiehiä?
- Heitä voit kutsua millä nimellä haluat mutta muista, että petkuttajien määrä siinä ryhmässä on valtaisa ja itsekin voit kuulua heihin. Tietämättäsi.
- Uskon unien olevan toisinaan ennustavia. Olen omakohtaisesti kokenut tapahtumia, joita olen varmuudella nähnyt joskus unessa tapahtuvaksi.
- Mutta et ole pystynyt koskaan tavoittaman tietoisuutta niitten oikeaperäisyydestä ennalta, ennen tapahtumaa, joka on vasta todiste niitten aitoudesta. Tai aavistamaan aikaa, jolloin tapaus saattaisi sattua.
- Aivan.
- Se on tyypillistä, koska ihmisen ei ole hyvä tietää asioita liian varmasti ennalta. Hänen on hyvä valmistautua kohtaamaan jokin seikka mutta sen välttäminen ei toki ole mahdollista.
- Miksi jotakin ennalta nähtyä ei voi välttää?
- Kuinka olisit voinut nähdä sen ennalta, mikäli sitä ei koskaan tapahtuisi?
- Aivan niin. Tapahtumatonta ei voi myöskään nähdä ennalta. Silloinhan näkisi olemattomia ja sehän ei olisi ennalta näkemistä vaan uneksuntaa.
- Voit kutsua sitä kohtaloksi, vaikka en suosittelisi sinua käyttämään sitä nimitystä. Huomasin juuri äsken taholtasi, kuinka väärin sekin voidaan ymmärtää.
- Voiko kohtalonkin ymmärtää väärin?
- Näköjään. Jotkut voivat puhua uskosta sen yhteydessä ja sehän on vallan mahdoton ajatus.
- Tunnen jälleen putoavani tyhjyyteen. Juuri kun luulen pysyväni ajatustesi juoksun kintereillä, vetäiset maton altani.
- Hyvin yksinkertaista. Vastahan kerroit unistasi, joita et tiennyt ennalta tapahtuviksi ennen kuin tapahtuma itse kohtasi sinut ja todisti unesi "kohtaloksi".
- Niin. Miksei siihen voisi sitten uskoa?
- Uskoisit olemattomaan. Tosin se on ihmisten osa ja arpa. Jokainen uskoo kuka mihinkin olemattomaan.
- Taidanpa ymmärtää.
- Jatketaan ihmispyramidi vertausta edelleen.
Tämä onnellinen kourallinen siellä huipulla, on tavallaan vastuussa koko ihmiskunnasta. Tämä tarkoittaa sitä, että sillä, joka tietää, on velvoitus kertoa niille, jotka eivät tiedä.
Tämä teoria pätee kaikessa ylivoimaisuudessa. Se, joka on voimiltaan vä-kevä, puolustakoon heikompiaan. Se, joka on varoiltaan mahtava, avustakoon köyhempiään jne. Sehän on normaalia vastuuntuntoa lähimmäisistään ja varsin luontevaa ihmiselle, ainakin kaikissa moraalihyveellisissä ajatuksissa.
- Niin, aina ei todellisuudessa käy kuten sanoit.
- Harvemmin. Tämä on kuitenkin tavoiteltava tilanne. Samalla neuvomallani tavoin, kun etsit tietoa, tulee sinun pyrkiä toimiesi tavoitteellisuuteen.
Toteutat moraalisesti tärkeiksi arvioimiasi asioita oman erikoiskykysi mukaan. Eihän kukaan toki liene hyvä kaikessa.
- Mihin minun pitäisi pyrkiä?
- Sitä en kykene sinulle neuvomaan. Sinun on edellä kuvailemani oivalluksen kautta, asetettava omat moraaliset tavoitteesi. Niitä suorastaan sataa ympärilläsi. Näet ne, kunhan opit oivaltamaan.
Älä kuitenkaan repeä. Keskityt vain aina moraalisesti korkeimpaan ja useampia tyydyttävään tehtävään kerrallaan ja vain sellaiseen asiaan, josta arvelet tietäväsi jotain enemmän, kuin muut.
Palataanpa jälleen pyramidimme juurelle ja asettakaamme nyt sen portaille koko luonto.
Sen pohjakerroksina lienee tällöin vesi, maa, ilma ja kasvikunta. Portailla niitä ylempänä olisivat hyönteiset, nilviäiset matelijat jne. aina korkeimpiin ja yhä enemmän ymmärtäviin eläimiin. Ylimmälle portaalle asettuisi nyt ihmiskunta.
- Mitä me tällä pyramidilla teemme?
- Näemmehän jälleen vastuullisen. Ihmisenä sinun on vastattava kaikesta luonnosta ja luomakunnasta, joka taidoiltaan on mielestäsi vähäisempää ja älykkyydeltään vähemmän pystyvä olemassaolostaan huolehtimaan.
- Pitääkö minun ryhtyä mielestäsi myöskin ruokkimaan, vaikkapa kuivina aikoina nälkiintyvät eläimet tai hankkimaan niille juotavansa? Tai teinkö väärin, kun en suostunut lihansyöjäkasvin ruuaksi matkalla luoksesi?
- Oikein väärin. Ole vain vastuussa niistä eläimistä, joitten kanssa sinulla on jokin eturistiriita. Punnitse kumman etu on kulloisessakin asiassa tärkeämmällä tasolla ja tee toimesi ja ratkaisusi puolueettoman, korkeasti moraalisen, harkintasi mukaan. Älä tuhoa muun luonnon elinmahdollisuutta.
Tämä tarkoittaa siis kaikkia ihmisen toimia luonnon suhteen. Onhan tunnettua, että esimerkiksi Azlanilla louhitaan maasta lukumääräisesti useita metalleja. Nyt kaikki näyttä oikealta ja ihmisen kannalta riittävän vähän luonnolle haittaa tuottavalta. Tässä vain olisi osattava nähdä tarpeeksi pitkälle ja osata toimia oikein tulevissakin ratkaisuissa. Metalleja on lukuisia, sellaisiakin, joita ei nykyisin tunneta edes oleviksi. Mitkä niistä ovat todella harmittomia?
Tunnettuahan on, että ihminen on niin kauan, kun on osannut jotakin kädessään kantaa, valinnut siihen useimmin aseen, jolla on eläimiä, tai toisia lajitovereitaan tappanut. Metallit ovat jalostaneet myöskin tätä tappamista ja ylivoimaisimman aseistuksen haltija, on kautta aikojen ollut muitten hallitsija.
- Onhan metalleilla paljon rauhanomaistakin käyttöä.
- Siinäpä juuri tarvitaankin asioitten punnitsemista. Tuottaako kyseinen metalli enemmän haittaa, vaiko hyötyä ihmiskunnalle.
Kulta esimerkiksi, on sangen hyödytön metalli ja aikaansaa riitoja omistuksestaan. Muinaisessa Azlanissa ei ollut suunnatonta vaaraa kullan hallussapidosta, koska sitä oli yli tarpeen kaikilla. Sittemmin, kun sillä on alettu käydä kauppaa ympäristövaltioiden kanssa, on sen määrä vähentymään päin ja jotkut, joilla nyttemmin ei mielestään kultaa riittävästi ole, arvostavat sitä yli toisen ihmisen hengen.
Orekhalkum on sitä vastoin jumalallinen metalli ja pappien sekoituskaavan mukaan valmistettu, eikä sen omistaminen ole harvinaisuudestaan huolimatta aiheuttanut ongelmia. Sitä ei voi muuttaa rahaksi.
Hopeasta on tulossa kullan jälkeen seuraavaksi haitallisin. Se kiihottaa loistollaan kaikkia pikkurosvoja. Entä sitten metallin jalostuksen aiheuttamat haitat. Jos olet kulkenut matkallasi vuorikaupungin kautta, olet varmaankin huomannut kuonakasat ja paksun ilmaan tupruavan savun. Ihminen on ryhtynyt muuttamaan luonnosta tapaamaansa ainetta toiseen olomuotoon.
Mitätöntä, huomioon ottaen maailman laajuuden, sanot varmaankin.
Se on mitätöntä mutta peilaa sikäli tulevaisuutta, että kaivostoiminta maailmassa laajenee päivä päivältä. Yhä uudet valtiot liittyvät malmeja kaivaviin ja jalostaviin. Syntyy kaikenlaista teollisuutta, joka muuttaa luonnon alkuperäistä raaka-ainetta ihmiselle käyttökelpoisempaan muotoon, jopa ympäristölleen mahdollisesti vaarallisempaan kuin itse metallit. Eikä tämä ajattelu ole utopiaa. Katselet vain avoimin silmin ympärillesi, niin näet kaikkea tätä, sen siemenellisessä muodossa tapahtuvaksi jo tänään.
Mitä enemmän ihminen saa, sitä vähempään hän tyytyy.
- Tuleeko minun tästä lähtien keskittyä ajattelemaan ihmiskunnan tulevaisuuteen vaikuttavia seikkoja ja ryhtyä saarnaamaan vaikuttajille niitten turmiollisuudesta.
- Tuskin se sinun tapauksessasi on tarpeen. Sanoinhan jo alussa, että mahdollisuudet tulevat sinulle itsestään, tartut vain aina ajallaan jokaiseen.
Sinun on tarpeetonta puuttua teollisuuteen, koska et siitä mitään ymmärrä. Sitä paitsi, katsohan, kun teen taikatempun ja käännän muodostamamme maailmanpyramidin nurin niskoin.
Kärjellään seisoen se on todennäköisesti oikeammassa asennossaan. Ylhäällä on alkeellisempi luonto. Se pystyy aina pitämään huolen itsestään, tekipä ihminen täällä maapallolla mitä lystää.
Ihminen katoaa, kenties osa eläin ja kasvikunnasta mutta maailma säilyy ja muuttuu uusia olosuhteita kestäväksi ja vastaavaksi.
Mikäli etenemme mielikuvituksessamme tilanteeseen, jossa maapallo jopa hajoaa tuhansiksi pirstaleiksi avaruuteen, löytää elämä aina sijaa uusilla planeetoilla.
Ei maailma ihmistä tarvitse, ihminen tarvitsee maailmaa ja siksi sen olisi oman etunsa mukaista vaalia elinympäristöään, jonka lahjoittaa perinnöksi lapsilleen.
- Jos tarkastelemme pyramidiasi tässä uudessa asennossaan, tulee välttämättä mieleeni, ettei ihminen kenties, olekaan se, joka on kehittynein maailmassa.
- Hyvä. Juuri noin pitää nähdä asioissa uusia näkökulmia. Ihminen tuskin on edes se, joka on lähinnä jumaluutta, jos tällainen elementti otetaan maailmankuvaamme mukaan.
Hän saattaa kaikessa ajatustoiminnassaan olla kaikkein kauimmaksi ajautunut, koska ei enää näe asioita niin kun ne todellisuudessa ovat. Alkeellisimmat olennot ovat todellisinta osaa todellisuudesta. Ne eivät edes tiedä mistään muusta koska ne ovat itse todellisuus. Ihminen kuvittelee kaiken oman mielensä mukaiseksi, täyttämään omia tarpeitaan.
Se on yksi ihmiskunnan rajaavimpia tekijöitä. Ihminen ei pysty irtautumaan ihmisyydestään, itsekeskeisyydestään.
- Mainitsit äsken ensi kertaa jumaluuden. Edustaako tämä kaikki kertomasi jotakin uskontoa?
- Ei. Tämä on filosofiaa ja arvelen sinun tietävän mitä se taas on.
- Onko sinulle olemassa ylimalkaan mitään jumaluutta?
- En haluasi nimetä mitään sellaista itselleni, koska en ole sitä vielä todellisuudessani löytänyt. Tietoa voisi pitää jumalallisena, koska todellisen jumaluuden täytyy olla itse tiedon täydellisyys, kuten se olisi kaiken täydellisyys.
Anteeksi, että olen syöttänyt sinulle asioita toistensa perään ja rikkonut kaikki sinulle antamani keskustelun säännöt. Tämä kaikki johtuu vain siitä, että tiedän, ettei meillä ole paljoa aikaa tähän tapaamiseemme.
- Niin, todella. Matkani jatkuu jo huomenna.
- Minulla on sinulle vielä eräs asia kokonaan puhumatta.
Itseasiassa kaikkein tärkein asia. Asia, jonka vuoksi olen sinua kaikki nämä vuodet odottanut. Ilta vain on ennättänyt edellemme ja sinun olisi jouduttava majoituspaikkaasi, ellet suostuisi vuokseni rikkomaan lupaustasi ilmoittautua valtuuskuntaa johtavalle upseerille. Se saattaa aiheuttaa ikäviä seurauksia mutta toivon sinun ymmärtävän miksi sitä sinulta pyydän, kuultuasi asiani.
-Viivyn pyytämäsi ajan. Olet herättänyt uteliaisuuteni puheillasi.
-Voisimme siirtyä huoneeseeni jatkamaan keskustelua, saamme siellä syötävää ja juotavaa ja lämpöä viilenevää iltaa vastaan.

Kuljemme pienen matkaa, kaupungin hämäriä, harvojen oven pielessä palavien öljylamppujen vaivoin valaisemia, kapeita sivukatuja.
Hänen talonsa ei erottu mitenkään ympäröivistä. Se on osa suurta korttelikokonaisuutta, kuten täällä näyttää olevan tapana asunnot rakentaa.
Ovella kohtaamme lämpimästi hymyilevän naisen, jonka arvelen uuden ystäväni vaimoksi. Asetumme pöydän ääreen matalille, vaatteitten peittämille lavitsoille. Nainen kantaa eteemme viiniruukun ja maljat sekä monenlaista syötävää. Jälkiruuaksi saamme makeita ananashedelmiä valmiiksi paloiteltuina ja muita kaupungin viljavan ympäristön hedelmiä.
- Sallinet, että aloitan asiani jo näin kesken ateriamme. Yö saattaa loppua muutoin kesken.

Säpsähdän, koska en ole tullut ajatelleeksi viettää hänen kanssaan täällä sentään koko yötä.

- Käyn asiaan siis.
- Aluksi minun on esitettävä muutamia tärkeitä merkitseviä taustatietoja. Olen ammatiltani ja siis koulutukseltani filosofi ja pappi ja olen aikanaan kuulunut tämän kaupungin jumalten palveluskuntaan mutta poikkeavien ajatusteni vuoksi minut erotettiin toimesta.
Sain koulutukseni Azlanin akatemiassa, jossa par'aikaa itse opiskelet.
Alkuvuoteni, osan oppiaikaa, palvelin Poseidonin temppelissä ja siten pystyin esteettömästi tutustumaan temppelialueelle sijoitettuun tietoon, joka on vanhinta mitä tässä omassa ajassamme on olemassa.
Itse Poseidonin temppelissä sijaitsee maamme vanhimmat lakikokoelmat, sen sisällä sijaitsevaan oreikhalkos pylvääseen kaiverrettuna.
En puutu kaupungissamme olevan pyramidin tietoon. Se on enemmän matemaattista, eikä koske meitä.
Meidän kannaltamme, paljon merkittävämpi tiedon kokoelma, sijaitsee Poseidonin Kleiton temppelissä. Siellä on nimittäin kaksi Poseidonin temppelin pylväitä vastaavaa pylvästä, jotka on päällystetty kultaisin levyin, joihin tieto on kaiverrettu huomattavasti pienemmin ja vierain merkein, joita ei nykyään enää pystytä tulkitsemaan.
Näin minäkin luulin, kunnes oivalsin, että sen avain oli kaikkien näkyvillä, jättiläiskokoisessa muodossaan, temppelin sisäseinien koristelussa.
Muinaiskielinen kirjoitus kiertää, aivan koristelun näköisenä, temppelin seiniä rinnallaan täysin selvästi luettava nykykielinen teksti. Teksti on riittävän pitkä, joten se sisältää kaikki tärkeimmät merkit.
Opiskelin lukemaan muinaista Azlanin kieltä, joksi sitä silloin vielä arvelin ja pystyin, joten kuten tulkitsemaan pylväitten kirjoituksia. Niissä oleva tieto oli tyrmäävää ja romutti koko entisen maailmankuvani.
Teksti oli sikäli vakavasti otettavaa, että se sisälsi selviä kiinnekohtia nykyisyyteen mutta kertoi samalla huimia asioita menneisyydestä. Toisesta valtakunnasta, kokonaisesta maailmasta, joka oli olemassa ennen Azlania ja jonka osa Azlan silloin oli. Tämä valtio oli Poseidonia.