VIISAUDEN LÄHTEELLE

Lennän... yli meren. Tai... siinä on jotain rannikkoa... lahtia, niemiä ja edessä on saari. Pitkulainen saari poikittain. Voin nähdä veden läpi pohjan niin kuin vettä ei olisikaan. Pohja on mustaa... tai hyvin, hyvin tummanharmaata...

Elän kuudettatoista talvea. On keskipäivä. Loikoilen aurinkoisella nurmikolla koulun pihalla. Opettaja kävelee kohti minua. Hän vie minut syrjemmäksi joukosta ja puhuttelee minua lempein kasvoin:
-Allon, olet tulossa ikään ja tiedoissasi sellaiseen kypsyyteen, että sinun tulisi harkita, aiotko lähteä jatkamaan opintojasi Atlaksen Akatemiaan.
-Mitä voisin siellä oppia paremmin, kun teidän opastuksellanne täällä?
-Olet kohtelias poika. Siellä sinulla on kaikki mahdollisuudet täyttää uteliaisuuttasi tiedossa. Voit valita oman alueen, jolta haluaisit tietää kaiken Azlanissa olevan tiedon, tai opiskella kaikkea mitä haluat, saavuttaaksesi yleisen viisauden. Voisit opiskella matematiikkaa, jossa en ole sinulle voinut antaa opetusta, tai insinööritaitoa, joka kuuluu kiinteästi matematiikkaan. Myös, jos sinulla on kaipuuta kauneuteen, sen luomiseksi käsilläsi ikuisiksi muistomerkeiksi, voisit opiskella taiteita ja arkkitehtuuria.
Matematiikkaan liittyy myös tähtitiede, jota voisit vielä opiskella. Ja jos sinulla on vain yleinen tiedonhalu, kuten jo sanoin, Atlaksen Akatemian kirjastot ovat loppumattomat. Niitä ei kukaan kuolevainen pysty elinaikanaan lukemaan.

Näitä hänen viimeisiä sanojaan en voi enää ohittaa, vaan sisälläni syttyy innostuksen polte, joka leviää punana ympäri päätä ja ristiriitaiset ajatukset toiveitten kanssa, myllertävät nuorta mieltäni.
-Miten voisin päästä Akatemiaan? Eihän minulla olisi varallisuutta elää suuressa kaupungissa.
-Azlanin vanha kuningas, jonka edistysmieliset ajatukset ovat helpottaneet osattomien ja muualta tulleitten elämää, on säätänyt hyvän lain, joka takaa sinulle taloudellisen tuen ja asunnon opintojesi ajaksi Atlaan kaupungissa.
-Enkö siis enää koskaan opintojeni kestäessä, näkisi sisartani tai muita ystäviäni täällä.
-Niin ei välttämättä ole. Azlanin valtio ostaa sinun työsopimuksesi kartanolta, jossa nyt asut. Sinulla ei siis ole sinne enään velvollisuuksia. Jos kuitenkin haluat käydä tervehtimässä ystäviäsi ja sisartasi, se on mahdollista, mikäli opintorahoista jää lukukaudelta yli kulkuvälineen vuokraan.
Opiskelu rytmittyy, kuten tämä nykyinenkin koulusi, vuoden satokausien mukaan ja sinulle jää siis vapaasti käytettävää aikaa kylvö- ja korjuukaudet. Silloin voit lisäansioiksesi vaikkapa työskennellä jollakin tilalla.
Ilo täyttää minut niin, etten pysy nahoissani. Loppupäivän minusta tuntuu, että istun muurahaisten kanssa keossa.
Kun koulu loppuu, juoksen. Minulla on kiire kertomaan Ledan isälle ilosanomaa ja kuulemaan häneltä lisää Akatemi­asta. Hän ei tietenkään ole kotona. Juoksen innosta pakahtuen ympyrää pihamaalla isää etsien. Leda viisaampana, kysyi äidiltään isänsä kulkemisista. Äiti kertoi isän olevan paimenmajalla vuorilla.
Talolla on vuorilla pieni katras lampaita, jotka laiduntavat pientä aidattua vuoriniittyä ja siellä on käytävä katsomassa ravinnon riittävyyttä ja korjailemassa tai siirtelemässä aitoja muutaman kerran kuunkierron aikana.
Minun on nyt odoteltava ja maltettava mieleni huomisiltaan.

- Siirryt seuraavaan iltaan. Mitä näet?

Tapaan Ledan isän, Omhepin, askareissaan kotipihalta. Kerron hänelle Akatemiaan pääsystäni ja pyydän häneltä neuvoja ja tietoa mitä alkaisin siellä opiskella ja millaista siellä olisi. Hän oli nimittäin itse opiskellut jonkun vuoden, kunnes siirtyi takaisin viljelyksille isänsä kuoltua. Tila olisi joutunut yleiseen jakoon, sillä perheessä ei ollut tyttölasta, jolla oli virallinen ensiperimäoikeus. Jos Omhepkin olisi kieltäytynyt hoitamasta alustilaa olisi se mennyt seuraavalle halukkaalle Azlanin kansalaiselle.

Omhep neuvoo minua isällisesti:
-Mikäli ymmärrän sinua ja minkälaisiin asioihin sinulla tuntuu olevan suurin kiinnostus, en ehdottaisi sinulle matematiikan opiskelua. Matematiikka sinänsä on mielenkiintoista ja kaikki olevainen voidaan lopuksi ilmaista matematiikan avulla mutta nähdäkseni sydämellesi on läheisempää tietous ihmisestä ja ihmisen teoista, ajatuksista ja elämästä.
Sinun tulisi siis opiskella aluksi kaikkea tietoutta, kuten Akatemiassa on kaikille mahdollista, mutta sitten keskittyä filosofiaan.
-Mitä se on?
-Kerroit juuri itse "mitä se on". Se on tiedon ja totuuden etsimistä, todellisuuden ja tiedon rakastamista.
-Olen siis koko täällä oloni ajan opiskellut filosofiaa.
-Tavallaan kaikki sitä opiskelevat. Toiset tietoisemmin, toiset vahingossa. Filosofian laajaan alueeseen sisältyy koko ihmisen elämä. Voit eritellä sitä jos haluat. Niin tekevät filosofiassa viisaat. Filosofiassa ihminen peilaa maailmaa omassa persoonassaan, koska se on ainut instrumentti mitä filosofiassa voidaan avuksi käyttää. Sinun on siis kehityttävä kuuntelemaan maailmaa ja itseäsi.

Mutta ennen, kuin lähdet Atlaan kaupunkiin, meidän on ehdottomasti käytävä huviretkellä saaren skorpionin puoleisella rannikolla. Voimme matkalla keskustella asioista ja meillä tulee olemaan ikimuistoisen hauskaa. Sinulle on jäätävä mukavat muistot, jotta saisimme sinut joskus takaisin maailmalta.

Päätämme, että huviretki tehtäisiin muutamana päivänä sadonkorjuun ja uuden kylvön välillä. Silloin pelloilla ahersivat enimmäkseen kyntäjät auroineen ja työläisten tarve ei olisi suuri.

- Siirrytään tähän suunnittelemaanne päivään.

Saan runsaan kymmenen päivän kierron vapaan puhutuksi kartanosta, vaikka isäntää hieman harmittaakin työläisen menettäminen Atlaan kaupunkiin. "Kehtasi vielä livetä viimeisistäkin töistään", uskon hänen ajatelevan.
Aamu valkenee kirkkaana.
Alkumatkan sauvomme Omhepin veneellä myötävirtaa kohti merenrantaa rajaavaa skorpionin vuoristoa. Olemme lähteneet liikkeelle jo varhain ennen päivän nousua Azor-vuorten huippujen takaa.
Kanavan kääntyessä kohti Atlaan kaupunkia, nousemme maihin ja jatkamme matkaa jalan. Kuljemme kiemurtelevaa polkua vuorenrinnettä ylös, auringon maalatessa edellämme maisemaa. Kaste kimmeltää pienten helmien tavoin polullemme taipuvissa ruohonkorsissa. Ilma tuoksuu raikkaalle ja linnut ovat aloittaneet aamukonserttinsa auringolle.

Meillä on aasi kantamassa ruoka- ja yöpymistarvikkeita ja meidän osamme on ainoastaan taivaltaminen ja luonnon ihailu. Otimme runsaasti evästä mukaan, vaikka Azlanin luonto olisi pystynyt meidät matkallamme elättämään. Olimme vain päättäneet, ettemme retkellämme kuluttaisi aikaamme mihinkään, mikä aiheuttaa ajatusten harhautumisen itse matkan tarkoituksesta, eli maisemien katselusta, laiskottelusta ja ennenkaikkea keskustelusta.

Nousemme vuorisolaan, jonka Omhep oli jo ennalta valinnut kulkutieksemme. Solan pohjalla virtaa pieni kirkasvetinen puro. Suunnattoman korkeat ja miehen sylin paksuiset ja paksummat seetrit, kasvavat solassa ja kiipeävät molemmin puolin vuorten rinteille.
Seetrin pihkan tuoksu auringon lämmössä on mahtava. Hengitämme sitä keuhkoihin pyörtymiseen asti.
Maa on lyhyen ruohon ja setrinneulasten peittämää ja sitä on mukava kävellä. Se joustaa askelten alla, missä eläimet eivät olleet kuluttaneet sitä kovemmaksi poluksi.
Aurinkoisilla kohdin, ruohikossa näkyy siellä täällä kukkivia tuppaita, jotka toisinaan leviävät violetinpunaiseksi matoksi, niin että on sääli kävellä kukkien päällä.

Matkamme kulkee ylös solaa kevätvirtojen silottamia pohjamaita myöten mutkitellen. Välillä näemme takanamme vilauksen allamme levittäytyvästä aamu-usvaisesta viljelysmaasta ja kaukana siintävistä kanavista, joita olimme hetki sitten soudelleet.

Pääkanavassa näkyy laivoja, jotka Ledan isän kertoman mukaan olivat kuljettamassa Atlaan kaupunkiin kaikenlaista tavaraa myytäväksi. Jotkut veivät torille viljelysmaittensa tuotteita, tai sitten laivoissa saattoi olla metallia vuorikaupungin kaivoksista. Kanavissa kuljetettiin lauttoina kaikenlaista itsekseen pinnalla pysyvää, kuten puutavara, kuten Azlanin komeat seetrien rungot, tai kookospähkinälautat.
Pelloilla näkyy myös pikkuruisia ihmisiä pienissä askareissaan.
Istumme Omhepin kanssa mättäällä ja katselemme kaikkea tätä. Viereistä kukkamätästä syö maailman menosta piittaamaton aasi.

-Emmekö olekin ruhtinaita Allon. Tuolla on valtakuntamme ja tässä valtaistuimemme. Purosta voimme nostaa kuninkaitten maljat. Nyytistä kaivamme itsevaltiaitten aterian. Huumaako valta päätä?
Olin katsellut häntä ihmeissäni, ja vasta nyt tajuan hänen leikkipuheensa, joka on alustanut ruokailuun ryhtymistä. Loikkaan aasin selässä olevalle ruokanyytille ja kannan joitakin evästarvikkeita näköalapaikallemme. Koukkaan purosta juotavaksemme, kirkasta raikasta vettä.

-Vain aasi syö kukkia, kun parempaakin on tarjolla.
Nyt kun olemme mo­lemmat ruhtinaita, niin on paikalla, että nimität minua asiaankuuluvasti etunimelläni. Tunnemme siten paremmin valtiaina olomme keskenään turvatuksi ja tasavertaisiksi.
Onhan ihmismielen mukaista, että kun valtias huomaa toisen paremmaksi kuin itsensä, hän yrittää syöstä parempiosaisen turmioon ja anastaa hänen valtansa ja onnensa.
Toisaalta haluaisin, että välillemme syttyisi katkeamaton sota.

Nielaisen ruokapalan väärään kurkkuun ja olen tukehtua.

-Tarkoitan tietysti mielipiteitten päättymätöntä taistoa. Yhtenevät ajatukset, kun eivät herätä keskusteluja. Ne pikemminkin näivettyvät yksinpuheluiksi, joita varten en tätä matkaa ole suunnitellut.
Selviän pikkuhiljaa elävien kirjoihin, Ledan isän, tai pitäisikö minun nyt jo ajatellakin häntä omalla nimellään, Omhepin, läimäytellessä leveällä kämmenellään minua ystävällisesti selkään. Sellainen tuntuu olevan tapana, jos jollakin on ruokaa henkitorvessa.
Olen vielä tottumaton hänen vallattomiin kielikuviinsa, vaikka aina hän on veijari ollut.

Allon ja Omhep suunnistivat skorppionin rannikolle. Matkalle otettiin runsaasti muonavaroja mutta juomaveden tarjosi Azlanin kirkasvetiset purot ja lähteet. Kasvillisuus rannoilla ja pulputtava lähde antaa viitteitä, että vesi on juotavaa ja aasikin vaikuttaa olevan samaa mieltä, kunhan isäntä poistuu ensin juomakupista.

-Minustakin tuntuu, että olisimme kuninkaita tai melkein itse jumalia, ihmisten hääriessä muurahaisina jalkojemme juuressa, toimittaen, mitättömiä arkisia kiireitään...
-Oikein. Jatkamme nyt meille uskotun vallan käyttöä ja toivottavasti tästä merkistä, jonka jumalilta saimme, alkaa välillämme valtakuntamme parantaminen kaikista puutteistaan ja edistyksen tukkeista, joita ihmismieli on sen kurkkuun vuosituhansien saatossa tunkenut.
Nousemme lepopaikaltamme matkaan ja jatkamme, hänen kertomansa mukaan, keskustelua elämän ongelmista maailman laajuisesti.

-Mistä merkistä puhuit?
-Etkö nähnyt sitä merkiksi, että hän antoi meidän hetken näyssämme nähdä maailman allamme koko mitättömyydessään ja tuntea itsemme kuninkaiksi? Sitä paitsi, olithan äsken tukehtua yltäkylläisyyden makupalaan. Yltäkylläisyys veltostuttuttaa ihmismielen, eikä sen tule mieleen enää etsiä viisautta.
-Nyt näen, koska avasit silmäni.
-Hyvä. Olet koulussa oppinut, että elämme vuotta 5134 jälkeen Azlanin perustamisen. Tänä vuonna vietettiin suurta kuningasten tapaamisen juhlaa, jolloin kaikki Azlanin kuninkaat kokoontuvat Poseidonin lehtoon uhraamaan omin käsin vangitsemansa härän ja tuomitsemaan toistensa teot, sekä vahvistamaan säätämänsä uudet lait.
Nyt kun sinulla on tilaisuus olla yksi Azlanin kuninkaista niin kenet tuomitsisit ja mitä toivoisit muutettavaksi Azlanilla.
-Minusta Azlanilla tuntuu kaikki olevan järjestyksessä. En osaa osoittaa mielestäni mitään kohtaa, jossa olisin jonkun nähnyt kärsivän vääryyttä.
-Niinpä tietysti. Olet niin sinisilmäinen ja ehkä liian nuorikin tajuamaan aikuisten maailman vääryyksiä. Jos salaisuutena sinulle kerron, että ei ole mitenkään itsestään selvyys, että esimerkiksi sinä, pääset jatkamaan opiskelujasi. On tosin nykyisen kuninkaamme aikana säädetty laki, joka edellyttää, että kaikki tiedonhaluiset ja tiedon omaksumiseen lahjakkaiksi todetut, Azlanilla asuvat lapset, olisivat samassa asemassa jatkaakseen opintojaan Akatemiassa.
Käytännössä ei näin kuitenkaan ole, kuten ei monen muunkaan kauniin ajatuksen kohdalla. Ne eivät vain toteudu, koska toteutumista vartioi epäkelvot, lakia vääntelevät virkamiehet. Joukon jatkona ovat kateelliset lasten vanhemmat, rotuennakkoluuloiset ja puolueelliset jopa ostetut opettajat. Nämä tekevät kaikkensa, ettei muualta muuttanut tai epä-azlanilainen lapsi, pääsisi korkea­kouluun, joka perinteisesti on ollut Azlanin ylhäisön opinahjo.
Myöskin on selvää, että ne, joille on halpatyövoimasta hyötyä, muodostavat vahvan poliittisen voiman, joka tekee kaikensa kumotakseen tai vesittääkseen lain. Joka vuosi Azlanin akatemiaan pääsee vain yksi tai kaksi ei azlanilaista. Tänä vuonna sinä olet ehkä tuo ainut onnellinen.

Horjahdan, sillä jalkani lyövät löysiksi. Omhepin sanat putoilivat niskaani kuin kivivyöry. Tunnen olevani jotenkin syyllinen, enkä pysty hetkeen sanomaan mitään.

-Miten ylipäätään on mahdollista, että tällainen onni on sitten osunut kohdalleni? Kysyin kuin häpeillen.
-Voit kiittää siitä opettajasi aktiivisuutta, sillä asia ei olisi järjestynyt aino­astaan sinut sinne ilmoittamalla. Viranomaisilla sattuu usein hukkumaan tarkoituksellisesti kirjeitä, jotka eivät ole heille mieleen. Ainoastaan opettajan sitkeys tai asian jonkun asteinen oikeudelliseen prosessiin saattaminen, ovat keinoja, jotka tekevät sen mahdolliseksi.
-Miten kuningas, joka on tämän lain laatinut, ei seuraa sen toteutumista?
-Asia ei ole kovin yksinkertainen. Hänelle nimittäin ei toimiteta koskaan oikeita tietoja tilanteesta. Hänelle kerrotaan, että halukkaita ei ole ollut tai että tänä vuonna ei nyt vaan ole löytynyt riittävän älykkäitä ja oppimishaluisia virasmaalaisia lapsia. Verukkeita ja selityksiä on helppo keksiä.
-Miten sitten tällaista asiaa voisi parantaa, jos vastustus on näin laajaa ja monipuolista?
-Muutamia vastaavia tilanteita pitäisi saada oikeuskäsittelyyn asti tai julkistaa yleisesti. Vaikeaa on vain löytää todisteita, koska henkilötodistajia ei saada asian taakse riittävästi. Mikäli tällainen oikeustapaus kaatuu, voi vastaajaksi joutua syytön, eli jutun vireille panija.

- Kun lasken hitaasti kymmenestä yhteen, unesi kevenee joka askelmalla. Kymmenen, yhdeksän, kahdeksan, seitsemän... Nouset joka askelmalla selkeämpään tietoisuuden tilaan... kuusi, viisi, neljä, kolme... kun sanon yksi avaat silmäsi ja muistat kaiken mitä olet meille kertonut... kaksi, yksi...
Miltä tuntuu Pentti?