Oli yö. Huoneessa oli hieman hämärää ja saatoin nähdä tumman hahmon seisomassa ikkunan edessä. Olin kuitenkin vuoteessa kasvot seinään päin ja jähmetyin kauhusta. Kylmä hiki puristui otsalleni enkä kyennyt liikkumaan kääntyäkseni varmistamaan, oliko näky totta. Miten olin saattanut sen nähdä, jos olin siihen selin... ja mikä se oli...
-Viileästä vedestä piristyneinä, kokoamme leirimme uskollisen aasimme selkään ja aloitamme paluumatkan. Omheph valitsee uuden reitin, joka alkaa kapuamisella puronvartta, vuorten väliseen vehmaaseen laaksoon. Laakso nousee melko jyrkässä kulmassa ja puronen muuttui toisinaan kauniiksi pieneksi putoukseksi, josta oli mukava sammuttaa janoa raikkaalla vedellä.
Saavumme ensimmäiselle tasanteelle, joka laajenee solassa pienen järven tai lammen ympärille. Jään ihastelemaan veden kirkkautta. Pohja näkyy usean metrin syvyyteen. Pohjalla on puhdasta hiekkaa. Vain siellä täällä lojuu puunrunko. Rantoja kiertää joitakin vesikasveja ja auringossa välähtelee toisinaan kiiltävä kalankylki, joka kertoo elämästä. Omhep kehottaa jatkamaan matkaa. Hän on asettanut meille päivän matkatavoitteen, eikä se sallinut pitkiä ylimääräisiä pysähdyksiä. Hän lupaa minulle jotakin vielä mielenkiintoisempaa katseltavaa edessä päin.
Skorpionin rannikon luonto näyttäytyy karussa rikkaudessaan. Vuoristometsän eläimiä vilistää toimissaan aina silloin tällöin polkumme varrella. Ne eivät olleet kovinkaan usein tavanneet ihmistä, joten olemme niille toisinaan suuren uteliaisuuden kohde.
Varomattomimmat näyttäytyvät pysähtyen ja ilmaa nuuhkien. Omhep mainitsee niiden nimiä, aina kun saa eläimen silmiinsä, toisinaan jopa näkemättä koko eläintä. Jänis, kettu, näätä, kauris... Hän oli koko ikänsä kulkenut luonnossa, ei suinkaan metsästämässä, vaan tarkkailemassa sitä.
Vihdoin pysähdymme. Eteemme on auennut vuoren kielekkeen takaa merkillinen maisema. Se poikkeaa luonnon muokkaamasta, vaikka se näyttääkin tässä tilassaan koskemattomalta erämaalta. Vuoren seinissä on lähes neliön muotoisia aukkoja ja maamassoja oli siirtynyt, kenties järistysten mukana. Kaikki tämä oli tosin täytynyt tapahtua jo kauan sitten, sillä jälkiä peitti paksut elävän maan kerrokset ja runsas vuoristokasvillisuus. Säännöllisen muotoisista aukoista olivat reunat murtuneet eroosion vaikutuksesta ja muodon saattoi havaita vain aukon syvemmälle ulottuvasta, pimeyteen katoavasta osasta.
- Ruokailemme ja lepäämme ensiksi hetken, mutta jos sinulla on tarpeeksi uteliaisuutta, niin voimme laskeutua johonkin noista käytävistä. Nyökkään innokkaasti purkaessani nyyttejä aasin selästä.
Skorpionin rannikolle tekemällään vaelluksella, Omhep ja Allon saapuivat merkillisen luolaston äärelle. Historiallista tietoa ei näistä luolista ollut olemassa. Suuaukot olivat rapautuneet mutta syvemmällä luolassa, muoto oli täsmällisen suorakaiteen muotoinen ja seinien kallio oli sileäksi käsitelty. Aivan kuin pinta olisi lasittunut, tai ollut sulaa kiveä joskus. Egyptiläisten pappien kerrotaan tienneen useimpien kulttuuriaaikakausien nousuusta ja katoamisesta eri katastrofeissa.
Olen kävellyt pitkään jo ympyrää malttamattomana, odotellessani Omhepin ruokailun päättymistä. Vihdoin hän nousee ja suuntaamme kulun lähimmälle aukolle. Luolaan johtaa irtokivistä muodostunut rinne. Kivet ovat aikaa myöten rapautuneet peruskalliosta ja täyttäneet osin aukon. Omhep sitoo luolan edessä kasvavaan nuoreen pinjaan köyden ja ojentaa minulle kappaleen siitä, hänen itsensä varatessa köyden alkupään. Omhep laskeutuu rinnettä edellä ja kehottaa minua varovaisuuteen.
Kivet muuttuvat paikoin soraksi, joka liikkuu askelten painosta ja se taas puolestaan saattaa aiheuttaa koko rinteen vyörymisen. Pääsemme ehjin nahoin tasaisemmalle pohjalle. Irtokiviä ja lohkareita on jatkuvasti mutta kulku helpottuu.
Omhep sytyttää taskusta kaivamansa vahalampun. Kun seinää koskettaa kädellä se on tasaista, kuin metalli tai lasi. Jätämme köyden ja etenemme kappaleen matkaa tässä merkillisessä käytävässä.
Meidät pysäyttää viistosti alas putoava kuilu. Samaa täsmällistä muotoilua, kun käytäväkin. Lampun kajossa ei seinämissä erottanut minkäänlaista ulkonemaa tai portaita alas. Käännymme takaisin. Varomattomuuksissani astun irtosoraikkoon ja se pyörii jalkani alla. Sora kiskaisee minut ammottavaan kuiluun. Kaikki mihin tartun seuraa mukana. Kiinteää kiveä ei luolassa ole. Pimeys nielee minut syvään syliinsä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ainoastaan asialliset ja aiheeseen liittyvät kommentit hyväksytään