INNO, KÄVELEVÄ KATASTROFI

Ajoin jyrkkää mäkeä autolla alas... jarrutin koska joku näytti tulevan alhaalla poikittain kulkevaa tietä. Pyörät lukkiutuivat ja auto kierähti ympäri. Se jatkoi kieppumistaan mäkeä alas... minä en ollut enää siinä. Katselin tapahtumaa mäeltä. Minusta tuntui kun joku olisi ollut autossa.
...kynttilöitä oli sytytetty rinteeseen, johon piti rakentaa turvallisempi uusi ajoliuska. Yritin sytyttää omaani mutta se ei syttynyt... siinä ei ollut sydäntä ja se vain suli...

En kertonut Onurille lupauksestani auttaa pyramidikaupungin pappia. Hänelle riitti tieto Albionin oikeudenkäyntipöytäkirjoista. Albionin katoaminen oli saanut hänessäkin epäilyksen siemenen itämään nuorta prinssiä vastaan. Kukaan muu ei voisi hyötyä enempää tapauksesta kuin hän.

Kävelemme eräänä iltana ystäväni Aekoksen kanssa, kuten niin usein aiemmin, hän kaupunkia piirtämässä ja minä siirtolaisia haastattelemassa.

Ohittaessamme paikallista viinihuonetta, kaatuu eteemme mahtava miehenruho. Kuten toistuvassa unessa, kohtaamme jälleen ystävämme kiven­eläväksitekijän.
Lupaudumme saattamaan hänet kotiinsa.
-Voi ystäväni, jos tietäisitte kuinka Azlan kohtelee taiteilijoitaan. Joudun
kuunkierron päästä vankeuteen ja pakkotyöhön velkojieni vaatiessa selkänahkaani kynnysmatokseen.
-Millaiseen sotkuun olet itsesi oikein saattanut?
-Minusta asia on kirkas kuin päivän valo. Kateelliset taiteilijatoverini ovat järjestäneet minut pois tieltään saadakseen rauhassa rahastaa uskollisia asiakkaitani.
-Tuohon en saata uskoa. Ketkä ovat velkojasi, joista mainitsit.
-Miten heitä pystyisin kaikkia edes muistamaa. Olenhan tarvinnut yhtä ja toista. Materiaaleja taiteelliseen työskentelyyni, ravitsemuspalveluja ja ateljeesta ja asunnostanikin on minun maksettava.
Voitteko kuvitella, että Azlanin kaupunkikin on asettunut vastustajieni riveihin sammuttamalla kaasuvaloni. He toivovat, että työskentelisin kuten lepakko.
-Maltahan kun saavumme kotiisi. Haluaisin nähdä kaikki kirjelmät, joilla velkojasi sinua lähestyvät. Samalla voit myös etsiä käsille ne maksamattomien laskujen sopimukset tai kopioit, joita sinulta karhutaan. Voisimme yrittää Aekoksen kanssa järjestää sopua velkojiesi ja sinun välille.
-Voi rakkaat lapset. He haluavat vain imeä vereni, nylkeä rakkaan nahkani ja talloa ruumiini maan tomuun. Millaisen sovun kuvittelisit sellaisten kanssa aikaan saavasi?
Saavumme Innon ateljeen eteen ja raskaan punnerruksen tuloksena saamme hänet porrasaskelma toisensa jälkeen ylös ja oven sisäpuolelle. Siihen hän sitten rojahtaa tajuttomana, tavoilleen uskollisena. Kierrämme jälleen ateljieeta.Aekos tutkii mitä töitä taiteilijaystävällämme olisi työn alla. Minua kiinnostavat tällä hetkellä miehen kuitit ja paperit. Pengoin ujostelematta laatikoita ja pöytiä ympäri taloa ja sain kuin sainkin melkoisen läjän kaikkea mahdollista toivottua materiaalia. Joukosta löytyi myös haaste, jolla mies oli kutsuttu oikeuteen vastaamaan velkojiensa edessä. Asiat eivät olleet siis vielä sen pidemmällä.

Tutkin papereita myöhään yöhön oman, heikkovaloisen, öljylamppuni tuikkeessa. Aekos nukahtaa taiteilijan pehmeälle vuoteelle, sitä kokeiltuaan.
Olen tyytyväinen tutkimukseni tulokseen. Sillä, paitsi maksamattomia laskuja, olen löytänyt myös tukun hänelle suorittamatta jääneitä maksuja veistoksistaan ja talon koristelutöistään eri henkilöille. Kirjoitan laskuista yhteenvedon, ja karhuamiskirjeet maksamattomista taidetöistä.
Koska olen vauhdissa, päätän saman tien kirjoittaa oikeuden haasteeseen vastineen ja oikeudenkäsittelyyn lykkäysanomuksen epäselvyyksien nojalla, jotka luetteloin vastineessa. Myhäilen tyytyväisyyttä työni tulokseen ja nukahdan Aekoksen viereen taiteilijan upottavaan vuoteeseen.

Aamulla olen liikkeellä, ennen kuin kumpikaan ystävistäni. Olen energiaa täynnä. Minusta tuntuu, että olen jollekin tarpeellinen. Uskon, että ystävämme kuvanveistäjän asiat saataisiin järjelliselle tolalle.
Vien aluksi oikeustalolle oikeuskäsittelyn lykkäysanomuksen, koska haluan varmistaa toiminta-aikaa itselleni. Sitten aloitan karhukirjeistä ja esittäydyn kuvanveistäjän lainopilliseksi avustajaksi. Saan aikaan useissa tapauksista välittömän käteissuorituksen sopimallamme viivästyskorolla.
Kun karhut ovat tuottaneet sopivan nipun akrameita, aloitan maksujen hoidon. Sen olin jo suunnitellut huolella. Aloittaisin pienemmistä velkojista, jotka voisin ostaa irti velkojain haasteesta.
Kun velkoja sai saatavansa, hän kirjoitti haasteeseen peruutuksen ja yliviivasi nimensä haastajien luettelosta. Pystyn puhdistamaan melkoisen litanian nimiä haasteesta myös osasuorituksin. Tarjoan heille maksusuunnitelmaa, jonka olin kirjoittanut yöllä valmiiksi.
Päävelkojan, joka on kuvanveistäjän vuokraisäntä, olen listoillani tarkoituksella jättänyt viimeiseksi. Hän ei enää kehtaisi olla peruuttamatta haastetta jäätyään listalle yksinään.

Kävi kuten olin suunnitellut ja saatan tyytyväisin mielin palata takaisin kuvanveistäjän taloon, hieman jälkeen puolenpäivän. Tunnelma on siellä ankea. Päänsärkyä poteva kuvanveistäjä makaa vuoteella, voivotellen surkeuttaan. Aekos on lähtenyt jo kaupungille katoamistani ihmeteltyään.
Kun levitän paperikasan kuvanveistäjän silmien alle, hän ei useista selvityksistäni huolimatta suostu ymmärtämään asioittensa käännettä. Lopulta tulistun hänen paksupäisyyteensä ja lähden talosta ovet paukkuen. Huudan vielä mennessäni, ettei hänen tarvinnut vaivautua missään tapauksessa ainakaan oikeudenistuntoon, sillä se on peruutettu.

Kuluu muutama päivä, kun kuvanveistäjä ilmestyy elämäämme jälleen samaisella torilla, jolla hänet olimme jo kaksi kertaa aiemminkin tavanneet. Hän on onneksemme vasta menossa viinihuoneseen.
- Tulkaa pojat niin tarjoan teille aimo kännit kantapaikassani. Kuvitelkaa. Velkojani ovat peruuttaneet oikeudenistunnon. Minua taidetaan sittenkin arvostaa ja kunnioittaa Azlanin loistokkaimpana kuvaintekijänä.

Olen sangen masentunut hänen sanoistaan. Hänellä ei tuntunut, edelleenkään, olevan pöläyksenkään aavistusta kuka oli hänen asiansa tolalleen saattanut. Mitenkä olisikaan. Hän oli ollut päissään kuin käki ja suurimman osan aikaa suorastaan tajuttomana ja herättyään, syvässä krapulassa.
Seuraan miestä kuin teuraalle. Istuudumme kolmisin hänen osoittamaansa pöytään, josta hän kantaa, jonkun onnettoman vieraspaikkakuntalaisen aluksi ulos. Viinihuoneen isäntä ilostuu vieraastaan, jonka tiedämme hänen jo useaan otteeseen heittäneen kadulle.
-Mitä herroille sallitaan tuotavan? Talon parastako?
-Aivan ystäväni. Kata pöytä viiniruukuista notkolleen, sillä nyt juhlimme onneni kääntymystä oikein hartioiden takaa.
-Onko oikeusavustajallasi ja varainhoitajallasi jotain erityistoivomuksia? Sanoo lipevä isäntä, muistaen kulkuni maksumiehenä.
-Antaa olla. Itseasiassa taidan tyytyä pelkkään veteen.
-Mikä ihmeen varainhoitaja, oikeusavustaja? Mutisee kuvanveistäjä isännän poistuttua toimiinsa.
-Etkö todellakaan tiedä kuka sinun asiasi on kuntoon saattanut? KysyyAekos vihaisena Innolta.
-Allon ystävänikö sen mahtavan paperipaalin oli kirjoittanut? Minä onneton luulin, että ne olivat jostakin virastosta, jossa väärinkäsitys oli asianmukaisesti oiottu.
-Oletpa sinä todella onneton asiaisi hoitaja. Luuletko todella, että ainuttakaan Atlaan kaupungin virastoa kiinnostaa saatko sinä saataviasi? Verotus saattaa heitä korkeintaan kiinnostaa. Jatkoi Aekos.
-Olenpa tosiaan ollut typerä. Minua kiinnosti ainoastaan paperi, jolle ne oli tehty, sillä se oli oman maissipaperini kaltaista.
Se tarkoittaa, että minun on korvattava vaivasi. Riittäneekö edes se summa, jonka annoit minulle sinä onnettomana aamuna?
-Antaa olla. Sainhan auttaa sinut jaloillesi.
-Ja senkö kunniaksi juot nyt vettä ja kieltäydyt sinulle kuuluvasta palkkiosuorituksesta. Minun tulisi nyt puolestani loukkaantua. Jos olenkin käyttäytynyt tyhmyyttäni kuin moukka, sinun tulee nyt mukisematta ottaa oikeutettu korvaus käyttämästäsi ammattitaidosta ja ajasta, kuten minäkin työstäni saan. Sinähän halvennat kaiken työn, jota me kukin ammatiksemme teemme.
- Olkoon sitten. Sovitaan palkkioksi yksi hopea akkrami.
- Minä pidän palvelustasi ainakin kymmenkertaisen arvoisena. Sinun on luvattava vastaanottaa kymmenen hopea akkramia tai palkkaan sinut oikeusavustajakseni juttuun, jossa haastan sinut oikeuteen siitä, ettet suostu korvauksiin, jotka olet työstäsi ansainnut. Tyydytkö siis palkkioosi?
- Tyydyn tyydyn.
- Sitten sinun on osoitettava tyytymyksesi juhlimalla liikekumppanuutta kanssani.
- Olkoon.
- Tilaan siis viiniruukut sinulle, kuten muillakin on.

Saatuaan sovun aikaiseksi, kuvanveistäjä huutaa riemastuksen koventamalla äänellä, pyytäen isäntää tuomaan minulle saman annoksen kuin hänelle itselleenkin. Annos on todella miehen mittojen mukainen. Ne mitat vain eivät sopineet minulle.
Onnekseni Inno pitää huolimatonta lukua itse tyhjentämistään ruukuista ja selviän itse juomalla koko iltana, ainoastaan puolen sekoitettua ruukullista. Se on mielestäni kohtuullista.
Häivymme Aekoksen kanssa juhlinnan siinä vaiheessa, kun kuvanveistäjä ryhtyy mesoamaan muihin pöytiin. Emme ole juuri nyt sopivalla tuulella kantaaksemme hänen velton häränruumiinsa kotiin.

Olen saanut Onurin kautta lupakirjan, käyttää salaisen valtionarkiston tietoja ja avainta. Se on hyödyksi, sekä työlleni Akatemiassa, että antaisi kenties uuden mahdollisuuden päästä kuuntelemaan salaliittolaisten kokousta.
Käynkin usein valtionarkistossa. Useimmin tosin muissa kerroksissa, mutta pidän silloinkin korvani auki nostohytin käytön aiheuttamalle tutuksi käyneelle äänelle. Sitä käytetään melko harvoin ja on erittäin helppo seurata jokaisen arkistohuoneen seinässä olevasta, kampeen kytketystä mittalaitteesta, missä kerroksessa nostohytti kulloinkin liikkuu.

Eräänä päivänä odotettu hytin laskeutuminen alimpaan kerrokseen jälleen tapahtuu. Voin vain harmikseni todeta, että olen väärässä kerroksessa. Olen tutkimassa erään jo ammoin unohtamani oikeustapauksen päätöstä. Istuin silloin kuuntelemassa nuorta oikeusavustajaa hänen puolustaessaan siirtolaismiestä hänen maanperimysjutussaan.

Hiivin portaikkoon ja kuuntelen alas laskeutuvien sotilaiden ääniä. Heistä oli edelliselläkin kerralla osa kulkenut portaikkoa ja sotilaiden ilmeinen tarkoitus on pitää huoli, ettei tarpeettomia sivullisia löytyisi sieltä. Kaiken lisäksi oven ulkopuolelle jää kaksi vartijaa, kuten arvata saattaa.
Olen haljeta suuttumuksesta, etten sattunut tällä kerralla olemaan salaisessa arkistossa. Olin nimittäin pitkään kahden vaiheilla, aloittaisinko tänään tutkimukseni sieltä.
Koska olen yksin arkistokerroksessa, mieleeni juolahtaa kurkistaa nostohytin kuiluun, olisiko mitenkään mahdollista laskeutua kettinkejä myöten alas. Hytin katolta saattoi kenties kuulla mitä arkistossa puhuttaisiin.
Kettingit kulkevat pelottavan kaukana kuilun keskustassa. Hetkinen. Entä ne, jotka liittyisivät kampeen, jolla nostohyttiä liikuteltiin ulkopuolelta? Ne olivat käsieni ulottuvilla.
Kiipeän kuiluun roikkumaan kettingeistä, kokeillakseni, voisiko niitä pitkin kiivetä. Se olisi mahdollista, mutta ei kovin pitkiä matkoja, joten minun on laskeuduttava kerrosta alemmas mahdollisimman äänettömästi ja yritettävä sieltä.
Portaikossa saatan kuulla sotilaitten kolistelevan asevarusteitaan. He eivät keskustele, koska se ei ollut vartiossa sallittua. Pääsen mielestäni vaivatta kymmenennen kerroksen arkiston ovelle ja saan sen varovasti avattua sen verran, että mahdun pujahtamaan sisälle.
Rasahtelevan lukon kiertäminen kiinni onkin vaikeampaa, koska en enää kuule vartijoiden aiheuttamia ääniä, enkä siis pysty sovittamaan lukon ääniä niiden tahtiin. Tyydyn jättämään oven lukitsematta.
Avaan nostohytin kuilun oven ja kaukana hämärässä alapuolella saatan aavistaa hytin katon. Otan sandaalit jalasta ja piiloitan ne lukupulpetin alle.Hivuttaudun nostohytin pohjattomaan kuiluun, roikkumaan samaisiin kettinkeihin, jotka olin paikallistanut jo kerrosta ylempänä.
Laskeutuminen on raskasta, koska turvallisen otteen saamiseksi, joudun pujottamaan sormet ja varpaat kettingin lenkkeihin. Pääsen viimein korkeudelle, josta uskallan, jalalla pimeässä, tunnustella nostimen kattoa selkäni takaa. Tällä kerralla ei jalkani vielä tavoita muuta kuin tyhjyyttä. Seuraavalla yrityksellä potkaisenkin jo tarpeettoman varomattomasti taakseni, jalkani osuu hytin kannatinrakenteisiin ja nostimesta lähtevä ääni saattaa mielestäni hereille vainajatkin.
Jään sormet valkoisina, kettingin ympärille puristettuina, odottamaan sotilaitten reaktioita tapahtuneeseen. He eivät ryhdy ihmeekseni ja onnekseni mihinkään ja jatkan siirtymistä nostimen katolle. Olen nyt huomattavasti varovaisempi, sillä pelkään, että liikkuminen sen metallisella pinnalla, saattaisi aiheuttaa myös kuuluvia ääniä. Onneksi metalli ei pahemmin ääntele ja pystyn vaivatta etsiytymään asentoon, josta silmäni tavoittavat oven yläosan raosta näkyvän valokiilan.
Näen vaakatasossa kappaleen huonetta. Se on sikäli otollinen kappale, että siihen mahtuu juuri sopivasti pöydän ääressä istuvien salaliittolaisten päät. Kuljetan katsetta henkilöstä toiseen ja yritän painaa mieleen heidän kasvonpiirteitään. Keskustelu kuuluu raosta paremmin, kuin edellisestä piilostani.
Olen tyytyväinen, sillä minulla on ollut onni mukana ja pystyn nyt kohdistamaan keskustelussa vilahtavat nimet, niille kuuluviin kasvoihin. Kirjoitan nimet viittani poimussa kantamaani paperiarkkiin ja yhdistän nimeen jonkin erityistuntomerkin, jonka mielestäni voisin uudelleen henkilössä havaita tai jonka mukaan voisin hänet kuvailla.
Osa miehistä istuu selin minuun, joten selvitän tarkoin ainoastaan noin puolet salaliittolaisista. Osa heistä ei osallistu riittävästi keskusteluun, jotta kuulisin edes heidän nimiään.

Prinssin yritys taivuttaa henkilökohtaisella keskustelulla isäänsä vallasta, ei ollut onnistunut. Kronos vaikuttaa hyvin kiihtyneeltä ja vaati salaliittolaisia esittämään muita keinoja ennenaikaiseen vallansiirtoon, sillä hänellä tuntuu olevan jonkinlainen aikataulu tulevaisuuden suunnitelmille, joita varjosti vanhan kuninkaan loistava terveydentila ja tunnetusti pitkäikäinen suku.
Nykyisen Atlaan isoisä oli elänyt satakaksikymmen vuotiaaksi, eikä siirtänyt valtaansa pojalleen laisinkaan. Hänet peri siis vasta pojanpoika. Isä luopui vanhuuteensa vedoten vallasta poikansa hyväksi.
Ilmeisesti nuorta prinssiä pelottaa suunnattomasti vastaavanlainen kohtalo.
Kesken keskustelun tulee huoneeseen henkilö portaikon kautta ja saa aikaan odottamattoman keskeytyksen ja salaliittolaisten pikaisen poistumisen.
Tunnen sydämeni pysähtyvän, nähdessäni miesten kiiruhtavan nostohytin ovelle. Vetäydyn nopeasti taaksepäin ja isken pääni nostimen kannatin rakenteisiin. Tähtitaivas pyörähtee silmissä. Puren kättä, jotta en huutaisi tuskasta.
Yleisessä hälinässä, aiheuttamaani ääntä ei onnekseni osata liittää piilopaikkaan ja nostin lähtee liikkeelle verkkaiseen tahtiinsa kettinkien ratinan säestyksellä. Nyt kuulen vaivattomasti jokaisen sanan mitä nostimessa puhuttaan.
Kesken istuntoa saapuneen sotilaan mukaan, päävartiostoon oli tuotu mieshenkilö, joka oli pidätetty maantierosvouksesta. Hän oli ollut Aegyptuksen maan papin kaavussa ja kertonut pidättäjilleen omaavansa tietoa, jolla voisi ostaa vapautensa nuorelta prinssiltä.
Veri kohahtaa päähäni, sillä tiesin itse menettäneeni kyseisen kaavun rosvojen hyökätessä kimppuumme. Olisiko tiedoissa jotakin minusta ja miten se voisi liittyä prinssiä kiinnostaviin asioihin, sillä enhän silloin vielä tiennyt salaliitosta mitään.
Prinssi tuntuu olevan kovasti kiihdyksissään mutta ei sanallakaan mainitse, mistä saattaisi olla kysymys. Välillä hänen äänessään kuuluu toiveikkuus ja toisinaan taas syvä huolestuminen. Tässä vaihtelevassa mielentilassa hän poistuu hytistä, nostimen pysähdyttyä.

Jään pimeyteen, eikä minulla ole aavistustakaan, miten pääsisin nostimen katolta. Ylöspäin en näe mitään mutta nostimen äänten kaiusta olin saattanut jo matkan aikana aavistaa lähestyvän katon. Jopa siinä määrin, että olin asettunut makuulleni, jotta en jälleen kohtaisi iskua pääparkaani.
Tiedän varsin hyvin, että muutaman kerrosta tästä alaspäin, olisi mahdollista pujahtaa johonkin arkistoon. mikäli se suinkin olisi tyhjillään. Siihen sisältyy kuitenkin suunnaton riski. Voin mainiosti kuvitella mitä tapahtuisi, kun minun roikkuessa ketjuissa, joku ulkopuolinen ryhtyisi käyttämään nostinta. Päätän siksi odottaa tarpeeksi kauan, jotta uskoisin yön koittaneen ja arkiston hiljentynen.

En tapaa lähiaikoina opettajaani Onuria ja siksi piilotan salaliittolaisten nimilistan erään irtonaisen tiilen alle huoneeni lattiassa. Minua oli alkanut huolestuttaa lähestyvä uudensadon juhla, koska silloin minun tulisi soluttautua Poseidonin Kleiton temppeliin. Asiat olivat mutkistuneet mahdottomaksi möykyksi sen jälkeen, kun pyramidikaupungin ystäväni ne oli selviksi ajatellut ja minulle tehtäväksi antanut. Olenhan menettänyt maantierosvouksessa häneltä saamani pappiskaavun, sekä Aegyptuksen maan papille kuuluvat kaavat, jotka minun tulisi osata seremoniassa. Yhteyttä pyramidikaupunkiin en saisi, sillä matka on ylivoimainen suorittaa minun varallisuudellani, ajasta puhumattakaan. Kirjekuriiiri saattaisi ehtiä perille ja takaisin mutta enhän tiennyt ystäväni nimeä, saati osoitetta.
Tuntuukin viisaimmalta antaa vuoden kulua ja selvittää ongelmat tavalla tai toisella. Näin köykäisellä valmistautumisella en uskaltaisi lähteä toimenpiteeseen, joka saattaisi päättyä kuolemanrangaistukseen temppelin häpäisystä ja tiedon tuhoamisesta.

Muutaman päivän kuluttua, näitä mietittyäni, saapuu kirje Pyramidikaupungista. Ystävälläni on laajat hengenlahjat, koska tiedustelee vointiani sanakääntein, josta oli tulkittavissa huolestuminen yhteisen asiamme onnistumisesta. Hän oli ystävällisesti liittänyt kirjeen loppuun nimen ja osoitteen, josta hänet saattaisin tavoittaa. Ne tuskin olivat, varovaisuussyistä, kuitenkaan hänen omansa.
Kirjoitan välittömästi vastauksen vastaavalla salakielellä ja ilmaisen onnettomuuteni aiheuttamat ongelmat, joita en yksin kykenisi ratkaisemaan määräaikaan mennessä. Kirjeenvaihdon tuloksena saan pian paketin, joka sisältää uuden pappiskaavun, maa ja vesiruukun, valtuuskirjan ja litaniat, jotka minun tuli osata uhritoimituksen yhteydessä.
Tiesin postikuljetusten riskialttiuden, sillä niitä saatettiin kaupungin tullissa avata sattumaperiaatteella. Postia valvottiin kaikkien kaupunkien porteilla, tai kuriiritoimistoissa. Haluttiin nimittäin ehkäistä tulliton tavarainkuljetus, jollaista käytettiin kauppiaspiireissä melko yleisesti.
Kaikki on siis kuitenkin jälleen mahdollista. Tartun toimeen ja osaan kohta kaavat unissanikin. Nyt minulle jää vielä yksi toimenpide, johon tarvitsisin liittolaista. Pääni kaipaa tarkkaa ajelua ja mieluusti peruukin kaljun peittämiseksi, kunhan tehtävä on suoritettu. Minun on kerrottava asiasta Sisnarille, koska hän on ainut ihminen, jonka puoleen saatan kääntyä tässä asiassa. Onuria en halua sotkea enää toiseen kyseenalaiseen seikkailuun henkensä uhalla.
Sisnar ei kummeksi kertomustani. Hänhän oli heti havainnut puuttuneen intiimin ihokappaleeni. Hän oli ollut vain tahdikas, eikä perännyt sen historiaa.

Kun merkittävä päivä lähestyy, vietän levottoman yön Sisnarin kanssa ja pääni saan, hänen taidollaan, ajeltua pyhään pappissileyteensä. Pukeudun Aegyptuksen maan papin kaapuun ja astun aamun pimeyteen auringon vielä valaisematta taivaanrantaa. Yritän keskittyä henkiseen syvään rauhan tilaan lähestyessäni temppelialueen portteja.
Taistelen sisälläni kalvavan epävarmuuden ja pelon kanssa, jotka saavat kämmeneni hikeen ja ruumiini värisemään kylmästä. Portilla minua tervehtivät ystävälliset pappiskasvot, jotka näen temppelinvartijoiden tiukkojen ilmeiden ohitse. Jännitykseni laukeaa ja saan sisäistä varmuutta.
Kun temppelinvartijat ovat todenneet valtuuskirjani olevan moitteettomat, astun temppelialueelle ja pappiystävä ottaa minut huomaansa. Keskustelemme kohteliaitten tervehdysten jälkeen ainoastaan toimitukseen liittyvistä yksityis­kohdista, joihin taitavasti ohjaan keskustelun kulun. Aikaa niihin ei ollut paljoakaan, joten niitten pikainen selvittäminen oli aiheellista.