IHMINEN EI OLE KOSKAAN VALMIS

Olen jyrkkäreunaisen, kallioon syvälle syöpyneen jokiuoman pohjalla. Liikun kivien päällä hypellen... kiveltä toiselle. Vesi on syvää ja kirkasta kivien välissä. Tulen suureen kalliokattoiseen holviin, joka on lammen perällä. Siinä on jyrkkä kivikkoinen rinne ylöspäin... onkalon perällä, ylänurkassa, näkyy valoa. Aukko on leveä mutta matala. Kiipeän ylös valoa kohti... kivenkolosta hohtaa jotain... joku esine. Kaivan kiviä pois tieltä. Se on joku vanha arvokkaan näköinen metallivaasi. Saan sen näkyviin mutta en saa sitä irti kivien puristuksesta...

- On kevät ja ystäväni Aekos oli, jo aikoja sitten, luvannut järjestää valmistumisensa kunniaksi pidot vanhempiensa kesänviettopaikassa. Tila on Azlanin kaupungin ulkopuolella, Oseanoksen rannalla, noin yhden ratsastuspäivämatkan päässä.
Vuokraamme matkaa varten ratsut. Alkumatkan teemme kanavalaivassa.

Seurueessa on Aekoksen ja itseni lisäksi joukko Aekoksen parhaita opintotovereita. Matka sujuu rattoisasti, sillä kaikki ovat iloisella päällä ja haluavat keskustella suunnitelmistaan ja haaveistaan Akatemian päättyessä heidän osaltaan.

Kun aurinko värjäytyy ennen laskuaan punaiseksi, saavuimme perille. Talo on mahtava, puusta ja kivestä rakennettu monimuotoinen, koristeellinen rakennus. Se sijaitsee jyrkänteen partaalla ja sen terassilta aukenee huimaava näköala valtamerelle ja vehreille rantajyrkänteille molempiin suuntiin. Muutama pikku saari ja kaartuva lahti rikastavat näköalaa.
Piha-alueen oikean laidan sulkee henkilökunnan asumus, joka sekään ei aivan vaatimattomalta näyttänyt. Vasemmalla laidalla on jokin talousrakennus. Molemmat ovat matalampia mutta ilmeeltään vastasivat itse taloa. Julkisivun puoleiselle pihalle, jää kaunis koristelammikko. Sen keskellä valuttaa vettä kannustaan, puolipukeinen nainen. Veistosryhmään kuuluu makaava mies, jonka päälle vesi valuu. Hän on mitä ilmeisimmin kylvyssä. Lammikossa on runsaasti kasvillisuutta, reunoilla kaisloja ja nukkumaan sulkeutuneita vesi­liljoja. Keskemmällä oli montaa lajia kelluvalehtisiä vesikasveja.

Talon pääsisäänkäyntiin johtavat kaartuvat portaat, joita kiipeämme ihmetellen pihapiirin ja talon kauneutta. Leveä ovi aukeaa suureen eteistilaan, joka on pilarein somistettu. Seinillä on yksinkertaisen kauniit maalaukset, jotka jäljittelevät ympäröiviä puutarhamaisemia. Kuvissa ilakoivat kehikossa riippuvat kukkaköynnökset ja kaukaiseen utuun sulautuvat huvimajat. Taivaalla lentelee kirjavia lintuja ja maalausten pihanurmikolla tepastelee muutama, värikäs kukko, pyrstösulat pörhöllään. Kierrämme koko talon huone huoneelta, Aekoksen ylpeänä kertoessa jokaisesta huoneesta oman tarinansa.

Pysähdymme viimein kirjastohuoneeseen, joka sijaitsee alakerroksessa. Sieltä pääsee merenpuoleiselle ulkoterassille ja se miellyttää tilana meitä eni­ten. Varsinkin minä olen tyytyväinen. Onhan seinät notkollaan rakastamaani ja etsimääni tietoa.

Meitä palvelee tilanhoitajan kaksi tytärtä, jotka ovat sieviä ja naisellisuutensa nupussa. Saamme eteemme heti ruukulliset viiniä ja suuret asetilliset hedelmiä. Elettyämme päivän vaatimattomin retkieväin, pöydän antimet maistuvat. Ruokana meille tuodaan paistettua lintua. Se on valmistettu erittäin maukkaasti.
Aekos mainitsee, että tilanhoitaja metsästää harrastuksekseen ja hänelle oli iloinen yllätys, saada tarjota meille tuoretta riistalintua. Linnun seurassa nautimme useampaa lajia vihanneksia, kypsennettyinä sekä raakoina.
Runsaan ja makean ruokailun päättyessä, saamme eteemme jälleen täydet ruukulliset viiniä ja toinen tyttäristä, soittaa meille harpulla suloisia, juovuttavia säveleitä. Saamme myös naposteltavaksemme pientä suolapalaa. Tästä kaikesta herkistyneenä ehdotan Aekokselle osoittamieni kiitoksen sanojen lisäksi, että keskustelisimme rakkaudesta.

- Oikein. Sanoo ystäväni Aekos. Allon saakoon luvan aloittaa, koska on pisimmälle perehtynyt aiheeseensa. Pojat nauravat Aekoksen sukkeluudelle. Minua se ei tavoita.

- Haluan asettaa malliksemme keskusteluun, kaksi rakkauden muotoa Kauniin rakkauden ja ruman rakkauden. Niitä voi tulkita oman näkemyksensä mukaan mutta tarkoitus on pystyä erottamaan näillä tahoilla todellinen, kaunis rakkaus, epätodellisesta rakkaudesta.

- Minne sijoittaisit miehen ja naisen välisen rakkauden, joka tuottaa lapsia maailmaan? Sitähän kait voisi pitää kauniina, koska se on rakkauden perimmäinen tarkoitus?
Se rakkaus tähtää kuolemattomuuteen. Ihmissuvun jatkumiseen ja lisääntymiseen. Sitä ei voi sijoittaa sellaisenaan mihinkään. On tunnettava ne olosuhteet, joissa tätä rakkautta toteutetaan. Ei tällainen rakkaus sinänsä voi olla kaunista tai rumaa pelkästä tarkoituksestaan.
- Jaaha. Aekos on valmistautunut pitämään meille yöhön johtavan luennon. Sen verran kaukaa nyt ollaan kaartamassa.
- Teidän tulee osallistua siihen aktiivisesti. En aio puhua yksin ja lopetankin heti, kun mielenkiinto asiaan sammuu.
- No kunhan ensin pääsisit alkuun.
- Rakkaus on käsitettävä neljänä tahona: rakkaus itse, rakastaminen tapahtumana, rakastaja ja rakastettu. Kysyn ensimmäiseksi, voiko täyttyneen rakkauden jälkeen olla olemassa enää mitään vastaavaa?
- Miksei voisi olla? Voisihan täyttymys jatkua?
- Täyttymys on hetki. Sen käsität, kun sen koet.
- No entä seuraava täyttymys?
- Se on taas seuraava täyttymys.
- Siis tarkoittaako puheesi sitä, että kumoat mahdollisuudet jatkuvaan rakkauteen?
-En kumoa mitään. Yritän etsiä sille mahdollisuuksia. Sitäpaitsi puhuin rakkauden huipentumasta, eli täyttymyksestä. Rakkaus on kaipausta johonkin. Kaipaus on vailla olemista. Ethän voi kaivata sitä mitä sinulla jo on? Jos sinulla jo on kaipaamasi, haluat pitää sen itselläsi, haluat omistaa sen ja eihän sellaista voi kutsua enää rakkaudeksi. Se muuttuu omistamisenhaluksi. Omistamiseksi.

Yritetään nyt löytää kaunis rakkaus, niin pääsemme selville mistä oikein on kysymys. Sinä, joka sanoit olevasi rakastunut. Mistä tunnistat olevasi rakastunut?
- Pelkkä rakastetun näkeminen saa sydämeni tykyttämään ja tunnen ristiriitaista tarvetta puhua hänen kanssaan mutta en uskalla, koska pelkään, että säikäytän hänet tiehensä puheillani.
- Tuntuu oikealta. Vaihtaisitko rakkautesi kohteen äitiin isääsi tai parhaaseen toveriisi, jos sinut asetettaisiin pakollisen valinnan eteen?
- En mistään hinnasta. Olisin valmis luopumaan kaikista heistä.
- Entä saisiko sinut rahalla ja omaisuudella ostettua irti hänestä?
- Enpä voisi kuvitella suostuvani siihen. Mitä merkitsisi elämä rikkaana ilman häntä?
- Rakkautesi tuntuu lähestyvän täydellisyyttä. Kieltäytyisitkö suutelemasta rakastasi julkisella paikalla. Vaikkapa keskellä toria, mikäli rakkaimpasi niin vaatisi?
- En toki. Mitä ympäristö merkitsee?
- Alistuisitko toimiin hänen tahtonsa mukaan, vaikka et kaikkea pitäisikään tarpeellisena tai järkevänä?
- Haluaisin miellyttää häntä ja tekisin mitä hän haluaa.
- Entä mikäli hän saattaisi sinut häpeään?
- Itsestäni en välittäisi mutta mikäli hän joutuisi häpeälliseen tilanteeseen, tekisin kaikkeni pelastaakseni hänet siltä. Toimissani hänen läheisyydessään, haluaisin tavoittaa hänen kunnioituksensa.
- Taidat olla totisesti rakastunut. Eikö hänen rakkautensa täytä kauniin rakkauden kuvan?
- Olemme siitä vakuuttuneet ja sitäpaitsi hänen rakkautensa kohde on kaunis. Olemmehan hänet nähneet.
- Entä mikä voisi vielä ylittää tämän rakkauden?
- Tuskin mikään voi tuota enää ylittää.
- Osaisitko erottaa toisistaan rakkauden hänen ulkoiseen kauneuteensa ja rakkauden hänen luonteensa kauneuteen? Voisitko rakastaa kohteesi sielua? Pidämmehän hyvyyttä ja viisautta myös kauniina asioina? Entä jos rakastaisimmekin tällaista kauneutta? Eikö sen pitäisi ylittää rakkaus ihmisen ruumiiseen, jonka kauneus iän mukana rapistuu?
- Kovin korkealentoista meille. Emme ymmärrä muun kuin maallisen rakkauden päälle. Uskomme kuitenkin mitä sanot, jos viisailta olet sen oppinut.
- Ja jos löydät rakkauden kohteeksi tiedon itsestään kauneudesta? Silloin pystyt tuntemaan ja ymmärtämään todellisen kauneuden ja siität ja synnytät hyvettä ja tietoa kauneudesta itsestään.
- Nyt menit liian pitkälle. Sovitaanko, että vaihdamme keskustelun aiheen maallisemmalle tasolle. Katsokaa esimerkiksi tuota soittajatyttöä. Eikö hän herätäkin meissä kaikissa kaipuuta hänen kauneuteensa. Minä ainakin henkilökohtaisesti suorastaan olen alkanut himoita hänen kauneuttaan.

Tämän puheenvuoron piti joukon juopunein ja karkein poika. Hän säesti puhettaan tarttumalla tyttöä kädestä ja pakottamalla hänet suudelmaan kanssaan. Tyttö huusi ja potki poikaa vihan vimmoissaan. Se ei lannistanut, vaan pikemminkin sai pojan kiivaammin pyrkimään tavoitteeseensa, repimällä tytöltä viitan päältä.

- Seis! Huusin. Mitä hulluutta olet tekemässä?
- Älä sinä punanaama puutu azlanilaisten asioihin. Keskity vain korkealentoisiin ajatuksiisi ja jätä käytäntö niille, jotka siitä jotain ymmärtävät.

Tartun poikaa takaapäin, vetääkseni hänet irti tytöstä mutta silloin saan häneltä navakan iskun päähän ja tajuntani sammuu.
Kun pystyn jälleen jaloilleni, on tilanne muuttunut täydeksi kaaokseksi. Muutkin viiniä tarpeekseen nauttineet, ovat liittyneet kamppailuun. Toiset tyttöjen puolesta, toiset päästäkseen heihin käsiksi. Juoksen huoneesta suorinta tietä tilanhoitajan talolle. Jo ovelta parkaisen hätäni heidän tyttäriensä kohtalosta. Isä nappaa pöydältä metsästyspuukon ja ponkaisee matkaan.
Säikähdän hänen muodottomiksi vääristyneitä kasvojaan ja pelkään tapahtumien saavan karmean lopun. Käännyn hänen peräänsä ja ehdin huoneeseen juuri kun kauhein tapahtuu. Tilanhoitaja tempaisee pojan tyttärensä päältä ja leikkaa häneltä hänen miehen kalunsa veren roiskuessa ympäri huonetta.

Isä nostaa tyttärensä lattialta ja kehottaa toista, nuorempaa, seuraamaan itseään. Hänelle ei ollut onneksi käynyt vielä kuinkaan.
Poikaseurue on jähmettynyt kesken toimiensa. He pystyvät vain tuijottamaan tapahtumien kulkua ja vasta, kun isä tyttärineen on poistunut, tilanne laukeaa.
Verta valuva poika saa avun tovereiltaan. Minä en kykene enää jäämään taloon, vaan irrotan hevoseni tallista ja kiipeän tuska sydämessä sen selkään. Suuntaan kohti Atlaan kaupunkia.
Minulla ei ole päämäärää. Kaikki tuntui turhalta ja tarpeettomalta. Tunnen myös syyllisyyttä. Olinko aiheuttanut tapahtumat keskustelunaiheellani? Päässäni myllertää haihtuvan viinin lisäksi vastaamattomia kysymyksiä ja haluan päästä johnnekin, missä voisin saada selvyyttä ja etäisyyttä tapahtumiin.

Päätän matkustaa saman tien Omhepin ja sisareni luokse. Ratsastan läpi yön ja saavun perille seuraavana päivänä. Omhep on pihalla toimissaan ja tervehtii minua iloiseen tapaansa. Kun hän näkee harmaat kasvoni, hän vakavoituu ja kysyy.
-Ystäväni, poikani, mitä sinulle on tapahtunut? Olethan kuin aave muodoltasi.
Kerron Omhepille kaiken ja hän synkkenee synkkenemistään kertomukseni edistyessä.
- Se miespolo tulee olemaan pinteessä tekonsa johdosta.
Mikäli lakia luettaisiin azlanilaiselle. Olisi tapaus selvä. Mies toimi lain mukaan. Kun vaimo tai tytär joutuu väkivallan kohteeksi, on isällä tai veljellä oikeus puuttua tapahtumaan kuolemantuottamukseen asti. Nyt laki vain sattuu olemaan eri. Hänet luetaan siirtolaiseksi, vaikka hän asuisikin Azlanissa toisessa polvessa. Hän on nostanut kätensä isäntänsä suojeluksessa ollutta azlanilaista vierasta vastaan. Lisäksi hän on tuottanut ruumiinvamman, joka lasketaan kuoleman jälkeen seuraavaksi kauheudessaan, miehelle sattuneista.

- Mitä ajattelet pojasta, joka menetti miehuutensa.
- Vaikka hänen hyväkseen laskisi nuoruuden ja viininhumalan, en pysty tuntemaan sääliä häntä kohtaan. Hän käyttäytyi kaiken moraalin ja lain vastaisesti ja kuten jo sanoin, olisi toisissa olosuhteissa ansainnut lain edessä vammansa.
- En saata olla soimaamatta itseäni valitsemastani puheenaiheesta pidoissa.
- Miten voit kantaa murhetta, jos olet puhunut rakkaudesta? Mikäli seurueesi koostuu vähäisessäkään määrin ihmisistä, rakkaus on kaunein asia, mistä koskaan voisit puhua. Sinulta jäi rakkauden rumuus käsittelemättä. Sen he toteuttivat aivan itse.
Naurahdin hermostuneesti.
Tällainen huumori oli niin hänen tapaistaan. Tarpeeksi vakavaa ei tapahtunut, ettei hän jotain huvittavaa siinäkin näkisi.
- Tule Allon. Käykäämme sisälle. Aurinko painuu vuorten taakse osoittaakseen, kuinka aika meitä pakenee.

Palattuani kaupunkiin ei kulunut kuutta päivän kiertoa, kun salaliiton varjo tapasi Onurin. Hänet löydetään murhattuna ja pahoin silvottuna, eräältä syrjäiseltä Azlanin kadulta. Pahamaiselta seudulta, joissa hänellä edes, ei ollut tapana koskaan liikkua.
Olen järkyttynyt ja koko Akatemia kuohuu. Tämä on ensimmäinen kerta tunnetussa historiassa, että Akatemian opettaja olisi murhattu. Heitä kunnioitettiin ja heidät tunnistettiin viitasta ja vyöstä.

Onurille järjestettiin mahtavat hautajaiset Akatemian, eli siis kaupungin taholta. Onurin suljettu arkku tuotiin Akatemian aulaan kunniakorokkeelle, kauniisti kukin ja Atlaksen leijonalipuin koristettuna. Omaiset, oppilaat ja opettajat käyvät jättämässä hänen arkullaan jäähyväiset, koko sen päivän ajan, kun arkku aulassa seisoo. Arkun ääreen kasautuu mahtavat pinot kirjallisia suruvalitteluja ja kukkaseppeleitä, niin, että on vaikea löytää enää itse arkkua illan koittaessa.

Seuraavana päivänä arkku kuljetetaan laivalla kaupungin pääsatamaan. Suunnaton surevien kulkue seuraa lähimpien ystävien kantamia paareja. Olen yksi kantajista. Olihan Onur ollut päättötyöni ohjaaja ja lähin opettajani.
Saattajat laulavat synkkää, laahustavaa, monotoonista surulaulua:
"Kuten piirretyt kuvat, kirjoissa kirjoittajan. Elämämme on täällä maan päällä. Ole emme, me muuta, kuin kuvansa sen. Kuvat pois kuihtuvat, haalistuvat."
Laulussa on loputon määrä säkeistöjä ja jokainen sana kantaa mukanaan laulajan tuskaa. Kulkue lähtee hautausmaalle satamasta, jonne Onurin vartalonmuotoon veistetty ja kuvallaan koristeltu arkku on kannettu. Saattojoukko laahustaa tummana virtana kohti kaupungin itäistä porttia, jonka kohdalla laajalla kukkulalla, sijaitsi Atlaan kaupungin kaunis hautausmaa.

Arkku nostetaan hautaroviolle. Onurin toivomuksena oli ollut joskus, määränsä kohdattuaan, päästä roviolle. Hän ei kannattanut yleistä azlanilaista tapaa balsamoida ja sijoittaa ruumis arkkuun ja hautakammioon. Hautakammioon oli hänen kuitenkin nyt suostuminen, tuhkattuna, sillä Atlaan kaupunki oli varannut hänelle paikan Akatemian merkittävimpien opettajien joukkoon. Kammio oli syvennys Akatemian kellarissa, syvällä kaupungin sydänkalliossa.

Surijoitten laulussa oli vaikuttava kohta, jossa kerrottiin ruumiin hajoamisesta tuhkaksi, sielun vapautumisesta kipinöinä taivaalle ja luitten palautumisesta maahan, josta kaikki on lähtöisin:
"Liekkeinä henkesi roihusi, nyt sielusi kipinät nään, taivaalle kohoavan. Savuna ruumiisi tuuli pois vie. Minne käy sielusi? Saa sielun lauhkea tuuli, ja tuhkasi lempeä virta, ja mustuneet luusi, saa äidin syliinsä, maa."

Rovion palaessa minussa aukenee tyhjyys ja kaiken turhuus. Miksi sellaisen ihmisen pitää kuolla väkivallan kautta, joka oli koko elämänsä sitä vastustanut. Rakentanut elämänsä lähimmäisenrakkaudelle ja oppilaittensa isälliseen huolehtimiseen ja kasvatukseen tiedossa. Katselen tapahtumia kuin itseni ulkopuolelta. Minuun koskee opettajani menetys. En olisi halunnut olla kärsivä itseni, vaan paeta sitä. Paeta kuin lapsi, johonkin turvalliseen odottavaan äidinsyliin, joka minulta oli lapsuudessa niin varhain otettu pois. Ihmiselle pitäisi opettaa menettämisen taito. Hänen pitäisi osata luopua siitä mitä hän ei voisi enää koskaan takaisin saada...