POSEIDONIN TARINA

Hyönteisiä purkautuu jostain kaapista, tai laatikosta... ne lentävät ilmassa kuin kultakalat vedessä.., tai kuten amebat, suuria pyrstöjään sykäyksin pumpaten. Pyrstöt ovat kuin putkimadon suulonkerot. Saan osan kiinni ja onnistun nitistämään ne mutta paljon pääsee karkuun... liian paljon...

*)Alussa oli kaaos. Kaaoksesta syntyi taivas ja meri. Merestä syntyi kuiva maa. Jumala kasvatti ihmisen luista, joita oli ajautunut maan rannoille.

Ilmojen halki matkasi jumala Poseidon. Hän oli matkallaan tarkastelemassa luomiensa ihmisten toimia. Hän kaipasi maata levähdyspaikakseen ja hän näki tämän saaren, jossa asui maasta kasvanut mies Euedon ja vaimo Leukippo, joilla oli kaunis tytär nimeltään Kleito.
Tuskin oli neito ehtinyt naisen ikään, kun hänen syvästi rakastamansa vanhemmat kuolivat ja tyttö jäi orvoksi. Poseidon mielistyi tyttöön niin suuresti, että asettui asumaan tämän kanssa maahan ja tyttöä villipedoilta ja muilta ihmisiltä suojellakseen hän rakensi turvapaikan kukkulalle, jolla nykyinen Azlanin vanhakaupunki sijaitsee.

Poseidon oli jumala. Kaikki oli hänelle mahdollista. Hän kaivoi, kuten jättiläismäisellä sorvilla auraten, kolme sisäkkäistä vesihautaa, joiden väliin hän jätti vastaavan levyiset maakannakset. Hänellä itsellään ei ollut vaikeuksia ylittää vesiä, koska hän pystyi kulkemaan ilmojen halki.
Keskelle keskimmäistä saarta hän puhkaisi kaksi lähdettä, joista toinen toi kylmää ja toinen lämmintä vettä. Samoin saaren keskelle hän istutti kauniin puiston, sekä rakensi Kleitolle ja itselleen asunnoksi linnan, jossa hän eli ihmisen kaltaisena.
He kylpivät lämpimässä lähteessä ja saivat raikasta vettä kylmästä. He istuttivat linnansa ympärille lukuisia erilaisia hedelmäpuita, joista he saivat ympärivuoden maukkaita hedelmiä syödäkseen. Myös heillä oli linnan läheisyydessä pelto, joka tuotti helpon sadon.
Puistossa heillä käyskenteli karjaa, jonka ylväinä siittäjinä olivat mustat sonnit, joitten jälkeläisistä he saivat tarvitsemansa lihan ja lehmiltä maidon.

Poseidonille ja Kleitolle syntyi viisi kaksoisparia poikia, joista tuli sittemmin kuninkaat kaikkiin Azlanin ääriin. Poikien nimet olivat ikäjärjestyksessä: Atlas, Gadar, Amferes, Euaimon, Mneseus, Autokhton, Elasippus, Mestor, Azaes ja Diaprepes.

Koska Atlas oli perheen vanhin poika, hän sai asuttavakseen vanhan kaupungin, jossa hän oli syntynyt. Kaupunki sai pojan mukaan nimen Atlan, Atlaan kaupunki. Myös hänen nimellään kunnioitettiin läntisellä pallonpuoliskolla, koko saarta. Olihan hän jumalsyntyinen ja Atlantis-Azlanin korkein hallitsija, koska hänet asetettiin lailla kaikkien muitten kuninkaitten yläpuolelle. Aikaa myöden, atlantilaisten alusten kiertäessä mantereita, koko läntinen maailma alkoi tuntea saaren ja pääkaupungin nimellä Azlan. Koko manner sai samalla nimekseen Azlanti, Azen maa. Tämä johtui saaren kauppatavarana ympäröivään maailmaan levinneiden koukkukirvesten terään pakotetusta nimestä "Aze". Koska maa tunnettiin parhaiten sillä nimellä, se otettiin käyttöön myös paikallisesti. Tämän maan tärkein vientituote antoi nimen maalle. Varsinainen Azaen kaupunki jäi kuitenkin syrjäiseksi kolkaksi vuorten laella. Idässä pääkaupunki, tunnettiin nimellä Atlaan kaupunki, ja manner, nimellä Atlantis.

Poseidon antoi myös ensimmäiset lait Atlaalle. Ne kirjoitettiin muistiin Oreikhalkkospylvääseen, joka vieläkin sijaitsee Poseidonin Kleiton temppelissä. Poseidonin Keiton temppelissä sijaitsi kaikki vanhin olemassa oleva tieto kultaisiin levyihin kirjotettuna. Kirjoituksia ei tosin enää kyetä tulkitsemaan, koska kirjoituksen koodi ja kieli oli unohtunut vuosituhansien kuluessa.
Poseidonin temppeliin talletetaan kaikki uudet lait, joita kuninkaat yhteisissä kokouksissaan päättivät käyttöön ottaa. Ne kaiverretaan myös kultaisille levyille ja talletetaan temppelin alla oleviin laajoihin arkistoihin maissipaperin kaltaiselle aineelle kopioituna.
Poseidonin säätämiin lakeihin kuuluivat mm. sellaiset kohdat, jossa pappissääty erotettiin tavallisesta kansasta, sekä eri ammattien pysyttäminen omissa ammattikunnissaan. Myös Poseidon oli säätänyt kuninkuuden suvussa periytyväksi ja ensimmäisten kuninkaitten nimet säilytettäviksi hallitsijasuvun tunnuksena ja hallitsemiensa kaupunkien niminä.
Hän oli myös antanut kullekin kuninkaalle korkeimman tuomiovallan omassa kuningaskunnassaan mutta heidän yläpuolelleen hän asetti Atlaan.
Korkeimmaksi lain toteuttajaksi hän asetti kuninkaitten neuvoston. Neu­voston tuli kokoontua vuoroin joka viides ja kuudes vuosi Poseidonin temppelissä. Kuninkaitten neuvostolle hän antoi keskinäisen ylimmän tuomiovallan, sekä lainsäädäntävallan.

Näin päättyi ensimmäinen koulupäivä pää tiedosta paisuen. Lähden joka aamu koulutielle yhtä reippaana tiedon janon polttaessa mieltä. Minusta tuntuu, että mitä enemmän tiedän, sitä vähemmän tiedän tietäväni.
Ensimmäisenä vuonna kulutamme suurimman osan aikaa kuuntelemalla opettajan suullista opetusta Azlanin historiasta, eläimistöstä ja maantiedosta.
Kirjainmerkkejäkin meille opetetaan. Saamme toisinaan tehtäväksemme piirtää hiekkaan, jonkin opettajan mainitseman merkin, jonka hän oli itse ensiksi piir­tänyt malliksi. Samalla hän pyytää meitä lausumaan perässä sen äännearvon ja sen, eri yhteyksissä kysymykseen tulevat, muut merkitykset.
Kirjoitus ja lukeminen tuntui näin alussa kovin vaikealta. Mistä milloinkin voisi tietää, koska merkki oli sen äännearvomerkityksessään tai jossakin sen tavumerkityksissä tai sen todellisessa kuvamerkityksessä. Tätä kaaosta tosin auttoi, kuten tulin pikkuhiljaa oivaltaneeksi, se seikka, että kaiken avain on kuvamerkitys. Sanasta ja käyttöyhteydestä ilmenee sen muut merkitykset, mikäli sitä ei sekaannusten välttämiseksi oltu nimenomaan merkitty pienellä lisämerkillä tavuksi tai kirjaimeksi.
Kirjoitukset sisälsivät myös tekoja, joten nimisana oli muutettava tekoa esittävällä merkillä, teoksi. Samoin oli laatusanojen laita. Parissa vuodessa opin lukemaan ja kirjoittamaan auttavasti. En tosin osannut kuin muutamia kymmeniä merkkejä mutta koska ne olivat keskeisiä ja useimmin käytettyjä, pystyn jo lukemaan useita tekstejä vaivatta, arvailemalla aina ne merkit joita en tuntenut.
Tässä koulussa ei kaiken kaikkiaan opetettukaan, kuin viisikymmentä kuusi merkkiä ja tarkoitusta osoittavat lisämerkit. Numerot ovat helppoja, koska ne perustuivat pisteisiin ja viivoihin. Piste on yksi ja viiva on viisi risti on kymmenen. Opettaja näytti meille myös, kuinka suuremmat luvut muodostuivat näistä peruskuvista.

Sisareni pääsi seuraavana keväänä alkeiskouluun ja on yhtä innokas oppilas kuin minäkin. Olin kertonut hänelle etukäteen melkein kaiken mitä tiesin ja olin oppinut. Hän osoittautuikin koulussa eteväksi.
Koulunkäynti on jaettu Azlanin satokausien mukaan kahdeksi jaksoksi. Keväällä alkaa ensimmäinen jakso, joka päättyy ensimmäiseen sadonkorjuukauteen. Toinen jakso alkaa kesäkylvön jälkeen ja päättyy syyssadonkorjuukauteen. Olem­me pelloilla töissä kaikki nämä välikaudet ja koulu tuntuu levolta pelloilta palatessamme.

Ensimmäisen satokauden lopussa on Azlanilla vuosittaiset suuret sadonkorjuujuhlat. Sadosta viedään pieni osuus Atlaan kaupunkiin Poseidonin papeille Poseidonille ja Kleitolle uhrattavaksi.
En ole käynyt kartanoon tulemisemme jälkeen Atlaan kaupungissa, joten en osannut kuvitella miten siellä juhlittiin mutta maalaisväki näyttää ottavan ainakin ilon irti.
Ledan isä kertoo meille juhlien vaikutuksista esimerkkejä. Muun muassa suurin syntyvyys voidaan laskea yhdeksän kuunkiertoa tästä päivästä ja juhlinnan vaikutus ulottuu myös erilaisiin kuoleman- ja onnettomuustapauksiin, sekä oikeustapauksiin.
Toinen suuri vuotuinen juhlapäivä on kylvökauden ja laskennallisessa vuoden alussa. Sitä juhlittiin uuden auringon syntymäjuhlana sateen päätyttyä. Se on puhtaammin uskonnollinen rituaali, eikä aiheuta niin mahdottomia jälkiseuraamuksia.

Sadonkorjuujuhla lähestyy. Ensimmäiset merkit näkyvät vallattomuuksina koulussa ja kartanolla. Vettä heitetään ohikulkijan niskaan ja tyttöjä nipistellään. Juhla laukeaa täyteen riehaan, kun kulkue maanviljelijöitä lähtee viemään uhriviljaa kaupunkiin.
Saattajia tienvarressa riittää auttamassa juhlakulkuetta laulun ja juhlajuoman voimalla.

Aasien ja hevosten jono näyttää katkeamattomalta. Jonossa on toisiin­sa kytkettynä, aina yksi aasi uhrilahjakantamuksineen ja sen edellä kulkeva kuljettaja ratsain. Kulkueen kärjessä kuljetetaan vaunuissa hedelmällisyyden jumalan kuvaa, maan äiti Maata.
Maan kuva on yli aikuisen miehen korkuinen ja sillä on lempeät, oudosti hymyilevät kasvot. Minusta sen silmät näyttävät hieman vinoilta ja sillä on lukematon määrä nisiä, jotka näkyvät paljaina edestä avonaisesta vaatteesta. Kuva istuu jalat ristissä ja se on koristeltu valtavalla kukkasmäärällä, hedelmillä, linnunsulilla ja puunoksilla.
Maan vaunua ympäröi musikanttien ryhmä, joitten soitanta on erittäin miellyttävää ja heidän soittimensakin poikkeaa kotikyläni alkeellisista soittimista. Ne ovat metallisia, kiiltäviä torvia, koristeellisia rumpuja, luusta kaiverrettuja huiluja, ja tuntemattomia langoitettuja soittimia, jotka helähtelivät jumalaisen kauniisti.

Kulkueeseen osallistuvat ovat pukeutuneet värikkäisiin vaatteisiin ja juhdat on koristeltu komein töyhdöin ja satulavaattein. Koko kulkueen edellä kulkee koreistaan tuoreita puunlehviä sirottelevia naisia. Naisia tulee aina lisää niiden tilalle, joitten lehvät olivat loppuneet, niin että lehviä riittää koko pitkän matkan täältä ja ties mistä kulkue oli lähtöisin, aina Atlaan kuninkaan kaupunkiin asti. Vetojuhdat näykkäilevät lehviä ohimennen suuhunsa, muuta tarkoitusta en olisi niille itsekään keksinyt.
Jumalattarenkuvan ja koko kulkueessa kulkevan ihmisjoukon päälle heitellään värikkäitä kukkien terälehtiä, joita yleisöllä tuntuu olevan ehtymätön määrä. Kartanon oma lähettiläs liittyy mukaan kulkueen loppupäähän. Kun joukko katoaa näkyvistä, alkaa paikallinen rieha.
Kävelemme laulaen tietä kartanolle ja miehet kaulailevat naisia ja kulauttelevat kantamistaan ruukuista juhlajuomaa. Sitä tuntuu löytyvän lisää mitä kummallisimmista paikoista edellisen ruukun tyhjennyttyä. Tälläkin pienellä matkalla näen kartanon miesten poikkeavan metsänreunaan tai ojaan poimimaan sinne piilotetun viileän ruukullisen. Kaivolla käydessäni vedennosto on muuttunut työlääksi, sillä kaivoastian pohjaan oli niputettu viilenemään kokonainen rypäs tiiviisti suljettuja ja vahattuja juhlajuomaruukkuja. Kanavan rannassa oleva vene oli upotettu ja lastattu täyteen juomaruukkuja.

Pihalle on katettu pitkä pitopöytä, joka notkuu kaikista maan antimista valmistetuista ruuista. Keskellä köllöttää kokonainen villisika paistettuna ja sitä ympäröi erilaiset vihannes ja viljaruuat, kuten paahdetut kokonaiset maissin tähkät, sekä makeina jälkipaloina on täytettyjä meloneita, hunajaleipiä ja hedelmiä. Juotavaksi on lapsille tarjolla raikasta maitoa, hapatettua ja hedelmillä makeutettua maitoa, tai mehuja. Aikuisille on juomina viinejä, sekä tietysti juhlajuomaa.
Pöydästä haetaan ruokaa puu- tai kasvinlehtialustoille ja juomaa omaan, puusta veistettyyn kuppiin. Jokainen hakeutuu ruokailemaan parhaaksi katsomaansa paikkaan, jotkut pihapiiriin puitten alle ja toiset kauemmaksi kanavan rannalle.

Syön vatsani täyteen pitopöydästä, mutta en tunne oloani erityisen juhlavaksi kartanon väen seurassa. Suuntaamme Kastehelmen kanssa, pikkuhiljaa joukosta haihtuen, kohti Leda taloa. Se on alkanut tuntua mielessämme rakkaammalta kuin kartano. En moiti mitenkään kartanon väkeä. Isäntä on perusluonteeltaan ystävällinen ja lapsirakas. Jotenkin hän vain jää meille hyvin etäiseksi. Samoin kartanon emäntä. Palvelusväki on vapaa-aikoinaan mieluiten omissa oloissaan omien perheittensä parissa, emmekä me oikein kuuluneet sinnekään. Ledan kotiin olimme aina olleet tervetulleita, ja hänen vanhempansa tuntuivat rakastavan meitä, kuin omia lapsiaan. Pöllähdämme Ledan pihalle ja näemme perheen istuvan ulkona nurmikolla nauttien vastaavanlaista juhla-ateriaa kuin kartanossa.
Ateria on kooltaan vaatimattomampi. Heitähän ei ollut kuin kolme, mutta tunnelma on sitäkin sydämellisempi ja meidät vinkataan heti pöydän ääreen. Kieltäydymme tarjouksesta kohteliaasti, koska olimme vatsoiltamme täyteen ahdetut kuin kartanon pihaporsaat. Mehujuoma meille kyllä kohtuullisessa määrin maistuu ja istuudumme talon väen viereen nurmikolle.

Kysyn Ledan isältä jumalattaresta, joka johti kulkuetta. Kotikyläni jumalat olivat yksinkertaisia ja yksinkertaisia olivat myös niitten kuvat ja palvontamenot. Pienet savikuvat pyhän majan sisällä, piirissä seisten. Ne tuntuvat kovin voi­mattomilta esimerkiksi tämän Azlanin Maan rinnalla.
- Ma on erittäin vanha jumaluus ja siihen liittyy taru, joka kertoo maailman luomisesta ja rotujen ja kansojen synnystä. Sitä ei ole säilynyt varhaisimmissa kirjoitetuissa teksteissä, vaan se kulki aluksi kertomuksina, kunnes se merkittiin muistiin muodossa, jossa sen nyt sinulle kerron parhaan taitoni mukaan...

*) Alussa oli kaaos ja luojajumalan henki liikkui sen joukossa. Hänen mielestään näin ei ollut hyvä ja hän loi järjestyksen. Järjestyksestä syntyivät valo ja aine, josta muovautui aurinko, tähdet ja planeetat.
Luojajumala kulki kaikkeudessa ja katseli tyytyväisenä tekemäänsä. Hän katsoi synnyttämänsä planeetan pinnalle ja näki sen autiona. Hän päätti luoda sinne taivaan ja vedet ja vesiin elämän virrat ja elämän. Hän nosti vedestä myös kuivan maan ja antoi sille nimen Ma.
Hän muovasi Maan ruumiista, tomusta, kuvat elämästä kaikessa rikkaudessaan, niin kasvit hyönteiset, kuin eläimetkin ja puhalsi niihin elämän hengen.

Hän kulki Maan kauniissa laaksoissa ja kulki Maan vesissä ja ihaili kättensä töitä. Maasta puuttui jotakin. Kaikki elämä tuntui toimittavan vain omaa tarkoitustaan, eikä siitä ollut hänelle seuraa. Kukaan ei kiittänyt häntä, eikä kukaan ymmärtänyt häntä olevaksi ja hän päätti luoda ihmisen seurakseen.

Ihmisen hän muovasi Maan ruumiista, savesta, kaltaisekseen ja hän oli kuvaansa tyytyväinen ja hän puhalsi elämän tuulen ihmiseen.
Koska ihmisen jälkeläiset olivat aina vanhempansa kaltaisia ja siten saman mielisiä ja kovin yksitoikkoisia, hän päätti eriyttää ihmisen kahdeksi. Mieheksi ja naiseksi. Näin olisi aluksi kaksi erilaista ja kohta niitten summana kolmas ja niin niistä tuli eri perheitä kyliä, kansoja ja rotuja ja ne kilpailisivat keskenään luojansa ylistyksestä ja suosiosta. Näin hän oli tyytyväinen työhönsä ja päätti levätä pois jumalaisen uupumuksen.

Kun hän heräsi, hän huomasi, että maa oli täyttynyt ihmisistä. Hän oli unohtanut uupumuksessaan antaa ihmiselle ajan.
Hän tarkasti ihmisen ja näki, että ihminen oli oppinut pahuuden hänen nukkuessaan. Ihminen hyödynsi viisauttaan, jonka oli saanut lahjaksi häneltä, luojaltaan, vain itseään varten, toisten luotujen vahingoksi. Sellaiseksi hän ei ollut ihmisestä tarkoittanut ja ihminen eli pahuudessaan, koska se oli ihmisen mielestä mieluisampaa, kuin hyvyys. Tästä luojajumala suuttui ja rankaisi ihmiskuntaa hävittämällä maan sen alta ja antamalla raivoisien tulenpyörteitten polttaa koko luomakuntansa tulimerenä. Vain joitakin ihmisiä onnistui pelastautumaan kaukaisille rannoille. Heille hän sääti ajan, jonka kuluessa he kasvaisivat, kukoistaisivat ja kuihtuisivat, kuten koko muukin hänen luomakuntansa.
Ihmiselle jäi ikävä paratiisiaan, jonka nimen he säilyttivät taruissaan jälkipolville.

Koska Ma oli kaiken elämän alku ja hedelmällisyyden esikuva, halusi ihminen muistaa Maata äitinään muovaten hänestä mielensä mukaisen kuvan.

Tällaisena muistan tarinan Maasta, niin kuin sen olen joskus kirjoituksista lukenut.
- Ma ei siis alun perin olekaan jumala.
- Eikä moni muukaan jumalaksi julistettu. Ihmisellä on myös kautta aikojen ollut ikävä jotakin ylempää kohtaan, jonka puoleen hän ylitsepääsemättömiltä tuntuvine ongelmineen voisi aina kääntyä. Tai sälyttää asioita, joita hän ei ymmärrä. Tai syyttää onnettomuuksista, joita tulee hänen osakseen. Se kuuluu ihmisen luontoon. Eihän Poseidon ja Kleitokaan olleet alun perin jumalia. Heidät julisti jumaliksi papisto, joka tarvitsi voimakkaita, aikanaan uskomattomien tekojensa seppelöimiä hahmoja, rahvaanomaisten luontojumaluuksien sijaan. Sellaiset eivät sopineet enää kehittyneelle supervallalle. Heidän paristaan piti löytyä myös jumalat, itsensä kaltaiset ja joita he itse palvelisivat.

Atlas korotettiin myös aikanaan jumalaksi mutta, kun puolet kaupungista tuhonnut maanjäristys murensi hänen, pilviä hipovan jättiläiskuvansa Atlasvuoren laelta, ei papisto uskaltanut enää korottaa häntä jalustalle. Papisto arveli, että Poseidon ei hyväksynyt poikaa jumalaksi rinnalleen.

- Kerro enemmän Atlaasta, olen kuullut hänestä jotakin koulussa mutta uskon, että sinä tietäisit kertoa hänestä enemmän.
- Atlas oli kuten tiedät Poseidonin ja Kleiton vanhin poika. Hän syntyi poika kaksosista ensimmäisenä, ennen veljeään Gadaria.
-Muutama hetkinen erottaa meidät siis siitä, ettei tätä valtiota kutsuttaisi Gadariaksi.
-Nimellähän ei ole merkitystä. Teot muodostavat nimelle sisällyksen. Olet joskus valittanut minulle azlanilaisten nimistä, jotka eivät juuri sano sinulle mitään. Tämä maa pakottaa yksilönsä luomaan nimelleen merkityksen, jotta se joskus sitten tarkoittaisi jotain. Täällä on helppo elää. Maa antaa tasaisen turvallisen elannon kuten olet huomannut. Sinulle jää aikaa ajatella asioita, joita ei kiireinen ihminen tulisi ruokansa perässä juostessaan koskaan ajatelleeksi. Nämä ajatuksesi sinun tulisi valjastaa ympärilläsi elävien ihmisten ja luonnon parhaaksi, rajoitusta tekemättä.

Kuningas Atlaallakan ei ollut itse asiassa nimeä. Häntä olisi voitu kutsua millä nimellä tahansa ja unohtaa, mutta hän oli isänsä poika ja ylsi jättiläismäisiin tekoihin. Hänen tekonsa tekivät hänen nimestään jättiläisen, jollaisena Atlas ja kaikki hänen teoistaan kuulleet haluavat hänet muistaa. Kun riisut Azlanin syntytarusta jumaluuden koristukset pois, näet siinä maan ensimmäisen askeleen uudisraivauksesta kuningaskunnaksi. Maassa vallitsi anarkia, jokainen rosvosi heikompaansa. Poseidon oli jo maahan tullessaan vanha mies. Hänellä oli kuitenkin mukanaan tietoa, jota en osaa sinulle selittää mistä hän sen oli saanut. Hänen aikansa oli ollut hyvin viisasta. Tiedon hän muokkasi laeiksi, jotka takaisivat valtakunnalle rauhan ja jatkuvuuden. Hänen poikansa Atlas ja hänen sukunsa, toteutti ja kehitti edelleen, isänsä luomat lait ja muodosti Azlanin sellaiseksi, kun se ympäröivien valtakuntien taruissa kulkee. Atlaasta kerrotaan monenlaisia muitakin tarinoita, mutta niitä en pidä minkään arvoisina. Niitä sepittävät sellaiset henkilöt, joille ei hänen valtiollisissa teoissaan ole ollut riittävästi.

*) Platon/Sokrates/Solon - mukaillen