LAIVAN RAKENNUS

Jotakin putosi veteen. Jokin tumma nelikulmainen esine. Melon kanootilla sen perään, kun se ajalehtii virtaa alas. Lasken pienen kosken ja kadotan esineen. Vesi vähenee yllättäen puroksi. Näen puron hiekkapohjalla mustakeltajuovikkaita iilejä. Niillä on jokaisella vasaramainen pää. Sielä ne odottavat uhriaan...

- Olen hoitamassa kuvantekijäystäväni Innon talonhankintatoimia, kun matkalla hänen asunnolleen, minut kohtaa pimeys. Minut huumattiin syrjäisellä kujalla ja herään hämärässä huoneessa. Vastapäätä seisoo hahmo, jonka juuri ja juuri erotan ihmiseksi.
- Terveyttä ja pitkää ikää ystäväni.
- Terveyteni on tällä hetkellä asetettava epävarmaksi. Äänesi on tuttu, muutahan en sinusta tiedäkään hämärältä.
- Sanoin ottavani sinuun yhteyttä, kun tarvitsen palveluitasi.
- Oliko pakko ottaa yhteyttä, myrkyttämällä minut?
- ...
- Voisitko mahdollisesti olla se henkilö, jonka sinetti on minulla sormessa?
- Tarvitsen sinua hankkimaan minulle laivan.
- Laivan?
- Kuulit oikein.

Albionin nostokölivene oli suunniteltu kevykesi ja ketteräksi. Vene oli tarkoitettu pääasiassa miehistönkuljetukseen. Kaksitoista soutajaa sai veneen kiitettävään nopeuteen, vaikka se ei ihan pärjännyt Azlanin sota-aluksille, joissa saattoi olla tupla määrä soutupenkkejä, kahdessa kerroksessa.
Kölin jatkeena on peräsin mutta koska köli oli nostettavissa, tarvittiin perämelat ohjattavuuden säilyttämiseksi kölin ollessa yläasennossa.
Tässä mallissa purjeet oli rakennettu suikaleista. Näin oli mahdollista ajaa kovemmallakin Oseanoksen tuulella, koska liika ilmanpaine pääsi suikaleiden välistä, rikkomatta purjetta tai kaatamatta laivaa.

- Mitä minä tiedän laivoista. Niitten on luultavasti pysyttävä pinnalla, siinä kaikki.
- Se onkin tärkeintä laivoissa. Ei sinun tarvitse tietää laivoista senkään vertaa. Minulla on tässä piirustukset. Niitten mukaan telakka rakentaa sinulle laivan, joka normaali sopimuksen puitteissa, valmistunee vuodessa.
Saat yksitoista tuhatta kulta-akramia. Alustava sopimus neuvotellaan seitsemällä tuhannella ja aikataulua kiristetään kolmella tuhannella, yhdeksään kuukauteen. Senhän ihminenkin kantaa.
- Tunnut olevan varma asiassasi.
Minulla ei ole mitään sanomista suunnitelmistasi, koska en ymmärrä niistä kuten jo mainitsin. Sen toki huomasin, että tuhat akkramia jäi käyttämättä.
- Sen saat pitää, jos se sinulle jää, neuvottelusi tuloksesta riippuen. Minä annoin sinulle aikataulun, jossa valmistajan on pysyttävä.
- Saanko olla utelias. Mihin aiot käyttää laivaasi?
- Käytän sitä taisteluun oikeuden puolesta.
- Onko se oikeus sama, joka on lakeihin kirjoitettu?
- Olet toivoton. Aina ei oikeus ja laki ole yhtä. Lain tekevät toiset, oikeutta ja epäoikeutta jakavat ja kokevat toiset.
- Jos teet yhteiskuntasopimuksen ja asetut kaupungin ja valtion asukkaaksi, sitoudut myös sen lakeihin.
- Siksi olenkin muuttanut pois kaupungista ja asettunut valtion ja sen lakien ulkopuolelle.
- Tuohon minulla ei ole sanottavaa. Voin vain uskoa toimiesi moraaliin ja toivoa auttavani sinua hyvässä.
- Autat minua hyvässä. Siitä voit olla vakuuttunut. Ennen kuin eroamme, annan sinulle kaulaasi amuletin, jonka sisään on kaiverrettu kappale merikarttaa. Ajat valmiin laivan vuokraamallasi miehistöllä kartan osoittamaan paikkaan.
Kartta aukeaa sinulle, kun muistat luvun seitsemän. Se on mittaviiva, jonka kohdalta löydät merikartasta kohdan Eiroksen puoleiselta rannikolta. Jos taas unohdat luvun, voit tarkistaa sen sinettisormuksestani. Se on piilotettuna sen kuviointiin.
Nyt minun on ikävä kyllä jälleen tainnutettava sinut, sillä en halua sinun tietävän missä päin kaupunkia tämä majapaikkani sijaitsee. Se tieto on sinulle vain taakaksi.
- Ole kiltti äläkä käytä myrkkyä. Eikö sinulla satu olemaan jotain miellyttävämpää, tajuttomuutta aiheuttavaa lääkettä?
- Olet oikeassa. Löytyy toki paljon miellyttävämpää. Näin sanoen mies kaataa lasiin jotakin kirkasta nestettä ja käskee juomaan. Se on hyvän makuista mutta polttaa suuta kuin nuotio. Mieleeni tuli elävästi juoma, jota olin maistanut Vinan kaupungissa. Joudun juomaan vielä toisen ja toisenkin lasillisen ja tunnen, kuinka päässäni hulmahtaa turtumus ja ymmärrys pakenee minusta. Toimii kuten viini mutta teho on useamman kertainen...

Herään kepin iskuihin. Huomaan olevani käsistä, sidottuna hevoseen, joka syö tyytyväisenä erään viinihuoneen koristeena toimivaa kasvia. Viinihuoneen isäntä kepittää minua parhaillaan, holtittomasta hevosen pidosta.

- Senkin juopotteleva renttu, katujuoppo. Olet hankkinut pääsi täyteen omasta viinistäsi ja nyt nukut ovellani pilaamassa viinitaloni mainetta. Kaikeksi lisäksi et häpeä syöttää hevosta kaislaruukustani, jonka saat, totta vie korvata.
Kepitän selkäsi veripahkoille ja toimitan sinut kaupungin vartijain huostaan. Tästä saat ja tästä.

Kieli ei käänny kuivuneessa suussa ja pääkoppa tuntuu kattilaseppien pajalta. Koska en pysty mitenkään puolustautumaan pakenen hevosineni kaupungin liikenteeseen.
Olen ymmällä. Mistä olen hevosen mukaani saanut. Olemmehan yhteen köytetyt, joten meillä täytyy olla yhteinen matka.
Ajaudun eräälle kaupungin toreista. Hevoseni juo estottomasti suihkulähteen vettä, jonka reunakivellä istun pökerryksissä.
Nyt vasta havaitsen, että hevosen kupeille on vyötetty raskaat laukut. Mistä olinkaan tulossa, näin hyvin varustettuna?
Hämärä kuva häilyy jossakin muistini rajamailla, karaten aina kun yritän tarttua siihen. Pengon hevosen kupeella riippuvaa laukkua ja käteeni osuu piirroksia laivasta. Aivan niin. Minun tuli tilata laiva jollekin, jonka henkilöllisyydestä minulla ei ollut aavistustakaan. Toisessa laukussa täytyy olla kulta, jolla minun pitäisi laiva maksaa. Tuskan hiki pusertuu otsalleni, sillä olinhan toikkaroinut holtittomassa tilassa pahamaineisilla alueilla, satulalaukku kultaa pullollaan. Mikäli sitä enää oli jäljellä.
Avaan toisenkin laukun hermostuksissani ja suljen sen yhtä nopeasti, sillä kulta on tallella, enkä halua tarpeettomien silmien sitä näkevän.

Entä mihin nyt oikeastaan olen matkalla? Aivan. Olin menossa kuvantekijän luokse. Olin neuvotellut hänen tulevasta ateljeerakennuksestaan edullisen kaupan, mikäli hän suostuisi sitä ymmärtämään.
Talutan hevostani Innon asunnolle ja kerron hänelle uutisen talosta. Hän ottaa tiedon varauksella vastaan, sillä hän ei ollut koskaan todella hyväksynyt muuttoa kaupungista.

- Sinä tapat minut yksinäisyyteen ja tapahtumattomuuteen. Kuinka luulet taiteilijan ammentavan kokemuksia ja ideoita maalla. Siellähän puskee vain ruohoa ja risuja. En ymmärrä miten saatat sanoa minua ystäväksesi ja samalla työnnät puukon selkääni, tappaaksesi minut ikävään.

Innolla ei ollut kokemusta maaseutuelämästä. Ymmärrän toisaalta hänen taistelunsa mutta miksi hän tuomitsi asian ennakolta?

- Sovitaanko niin, rakas ystäväni, että asut maalla niin kauan, kun saamme taloutesi kuntoon. Ostamme sen jälkeen uuden ateljeehuoneen kaupungista. Maatilasta saamme rahoituksen, kunhan se on ensin maksettu loppuun. Tarvitset huomattavasti suuremman summan kaupunkiasuntoon kiinni pääsemiseksi, kun mitä sinulla nyt on varallisuutta.
-Tunnet paremmin raha-asiat, kuin taitelijan sydämeni. Olkoon tahtosi mukaan. Lähden katsomaan mihin kurjuuteen olet minut syössyt.

Inno muutti taloudenhoitajineen uuteen ateljeeseen, joka on kaunis maatilan päärakennus.

Pihalla käyskentelee muutama elikko, jotka oli jäänyt tilalle kaupantekijäisiksi. Sika, kanoja ja muutama vuohi, joilla on pikku kili joukossaan.

Innoa liikuttaa kovasti pikku kili ja hän antaa minulle anteeksi kaikki epäilyksensä maalaiselämästä ja sen yksinäisyydestä.
Kilin hän ristii minun mukaani Alloniksi.
Kili, ikävä kyllä, syö tukun Innon luonnoksia, jotka hän oli tehnyt laivanvarustajan julkisivua varten.

Kun Innon asiat ovat taas kunnossa, ratsastan laivatelakalle, jonka salaperäinen ystäväni oli maininnut.
Telakka on kaukana kaupungista merelle johtavan kanavan varrella. Kaupunki on näillä alueilla matalasti rakennettua. Yhtäkään yli kaksikerroksisista taloa ei alueella ollut.
Ratsastan pylväskäytävän alitse katua, joka johtaa kanavarantaan. Rannassa on suuri laiturityömaa. Laiturin puukehikoita uitetaan par'aikaa paikoilleen. Sukeltajat ovat tutkimassa kohtaa, johon laiturikehikko upotettaisiin. Se on suuri hirsistä tehty ristikko, joka sittemmin täytetään kivirakenteella. Löydän telakan kysyttyäni laiturilla seisovalta työnjohtajalta tietä.

-Terveyttä ja pitkää ikää. Toivotan maan tavan mukaan omistajan näköiselle vanhemmalle miehelle.
-Terveyttä.
-Saatte näköjään juuri laivan valmiiksi.
-Totta. Se lasketaan kanavaan huomenna.
-Sitten teillä on aikaa tehdä jälleen uusi.
-Niin olisi suotavaa, sillä en kauan pysty toimettomia miehiä nurkissani elättämään.
-Minulla olisi mahdollisesti mukana kuva tulevasta työmaastanne, mikäli tietenkin saamme keskustelluksi sopivan hintaisen sopimuksen.
-Katson mielelläni kuvia. Menkäämme tuonne varjoon.

-Kaunis alus. Mihin tarkoitukseen se olisi?
-Toimin asiassa sopimuksen tekijänä, enkä tunne tarkalleen toiminnan luonnetta. Työkuvien pitäisi selvittää täsmällisesti kaikki oleellinen. Niitä on melkoinen nippu. En ottanut niitä vielä mukaan. Haluan päästä ensin alusta-vaan sopimukseen, jotta tiedän, kannattaako niitä edes näyttää.

Tämä on raakaa neuvottelutaktiikkaa. Haluaisin hänen innostuvan näyttävästä työmaasta.

-Hyvä. Jos laivasta on olemassa selkeät työkuvat, se laskee kustannuksia. Minun on tietysti hyväksyttävä ne, ennen kuin voin luvata lopullisesti ottavani laivan työn alle. Olihan kysymys myös raaka-ainevalinnoista ja niitten hinnoista.
-Mitä arvelisit tällaisen aluksen maksavan valmiina telakallasi?
-Karkeasti sanoen, vastaavan kaltainen, maksoi muutama vuosi takaperin noin kuusituhatta kulta akramia. Se oli viimeisen päälle koristeltu ja runko hitaasti kasvaneesta Oinas-Azlanin seetripuusta.
-Taidan kääriä kuvan mukaan. Olette liian arvokas rakentamaan asiakkaani laivaa. Tiedän, että löytyy telakka, josta saan laivan puoleen hintaan.
-Puhut pötyä ja tarkoituksesi on hämätä minut laskemaan hintojani.

Käärin kuvan kokoon ja nousen lähteäkseni.

- Maltahan hetki vielä! Sanoinhan, että materiaali valinnat ja koristelu vaikuttavat hinnoitteluun paljonkin. Jos nyt emme tee aivan loistoluokan kiilloitettua kantta ja tingimme muusta tarpeettomasta koristelusta ja norsunluu-upotuksista. Sanon viimeiseksi hinnakseni tällaisesta työlaivan tapaisesta, neljä tuhatta.
-Tulen takaisin työkuvien kanssa. Kirjoitamme silloin erittelyn, mitä hintasi pitää sisällään. En halua tinkiä laivan kestävyydestä ja työn laadusta. Enkä sen suhteen mitä tulee sen purjehduskelpoisuuteen ja materiaalien vahvuuteen. Näemme huomenissa.

Saavun aamulla telakalle ja teknisiä piiroksia selaillessamme, teen sopimuksen viiden tuhannen kulta-akkramin hinnasta ja kiirelisäksi annan neuvon mukaan kolmetuhatta, vaikka telakanomistaja, merkillistä kyllä, ei sitä ymmärtänyt vaatia. En halua, että kiire heikentää laivan laatua. Laivanrakentajan tulee palkata rahalla ammattitaitoista aputyövoimaa ja käyttää osatöissä alihankkijoina parhaita kilpailijoitaan.
Rakentaja haluaa tinkiä lisähintaa myös erikoiskölistä, jollainen kävi ilmi työpiirroksista. Se on nostettavaa mallia. Köli tulee valmistaa oliivipuusta, jotta laivamadot jättävät sen rauhaan. Laivan pohja on myös tervattava paksulti samasta syystä. Näistä lisäyksistä hän veloittaisi tuhannen kulta-akramia. Mielestäni se on kiskontaa mutta kun olen mukavasti vielä voitolla, annan periksi.

Käyn silloin tällöin telakalla seuraamassa miten työ edistyy ja huolehtimassa aikataulun pitävyydestä.
Eräällä vierailulla, telakan koristeseppä kysyy, millaisen omistajanvaakunan hän laittaisi kokkapuun juureen, sillä sellainen on laivoihin tapana laittaa. Näytän hänelle sinettisormusta ja hän jäljentää tarkasti sormuksen kuvion. Se esittää kahta taistelevaa leijonaa. Väreiksi ehdotan punaista pohjaa, niin kuin sormuksen kivi. Leijonat saisi tehdä kullasta. Siihen menee minulta vielä kulta-akkrami…