MURHAYRITYS

Istun kotona takan ääressä. Se on suuri avotakka. Siinä ei ole tulta. Lumihiutaleet leijailevat hormista mustan hiilloksen päälle.
Tämä on yläkerran huone. Kävelen portaille. Näen alhaalla keittiötilan, jossa hääräilee äiti. Hän näkee minut ja huudahtaa.
-Sinäkö olet tullut? Join kahvin jo, kun odotin sinua. Et tullutkaan sovittuun aikaan. Pikkusiskoni istuu korkealla jakkaralla pöydän ääressä. Halaan häntä....

- Olen koko laivan valmistumisen ajan puhtaaksikirjoittanut lakiluonnosta. Työ on raskasta, sillä koko suunnaton tekstimäärä, jota olin vuosia koonnut, piti kirjoittaa nyt kerralla järkevään ja selkeästi tulkittavissa olevaan muotoon lakimuutosten perusteiksi. Yön raskaina tunteina jatkan työtä, kunnes nukahdan kirjoituspulpetille.
Väsymykseni hetkinä minulle kirkastuu kammottava totuus. Pyramidikaupungin pappi oli kehottanut avoimin mielin tarkastelemaan kaiken kohtaamani tiedon totuudellisuutta ja olin juuri syyllistynyt suurimpaan mahdolliseen sokeuteen. Minun olisi pitänyt palauttaa kaikki työni lähtöpisteeseensä ja tarkastella mitä itseasiassa olin tekemässä.
Olen korjaamassa lakia, koska minulta oli sitä pyydetty. Miksi minulta oli pyydetty korjauksia lakiin, joka oli mitä kammottavinta eriarvoisuuden pönkittämistä. Niin kauan, kun Azlanilla oli olemassa siirtolaisia koskeva erillislaki, niin kauan oli olemassa eriarvoinen laki ja sovelluskäytäntö heitä kohtaan. Lakihan sinänsä huutaa olemassa olollaan, pysyvää eriarvoisuutta.
Paiskon tekstiliuskoja ympäri huonetta repien sivuja riekaleiksi ja itkien typeryydelleni ja sokeudelleni.
Seuraava aamu tuo katumuksen ja kokoan järkeni riekaleet ajatellakseni sitä pientäkin pisaraa, josta Azlan olisi lakiehdotukseni avulla lähentynyt siirtolaisiaan.

Kieriskelen yöllä unettomuuden kylmissä kourissa, kun kuulen ovelta merkillisen rasahduksen. Onurin kuoleman jälkeen olin asentanut oveen sisäpuolisen lisälukon turvakseni ja ääni oli ilmeisesti kuulunut siitä, että oven oma lukko oli aukaistu ja ovi jäi asentamani varalukkon varaan.
Kuuntelen pimeässä edelleen ovelta jatkuvaa rapsahtelua ja nousen sängystä. Hiivin oven taakse, sen saranapuolelle ja otan käteeni tukevan puisen lampputelineen. Ovi aukeaa ja sisään astuu tumma hahmo. Hän sulkee oven perässään ja astuu vuoteen ääreen. Olen jättänyt vuoteeseen nukkumahuopani, jota mies luulee ilmeisesti nukkuvaksi vartalokseni, koska iskee siihen veitsellään. Tuskin hän ehtii huomata epäonnistumistaan, kun lyön häntä lampunjalalla.
Juoksen Akatemian vartijan luokse ja kerron kauhusta vapisten tapahtumien kulun. Palaamme paksun köyden kanssa huoneeseen ja sidomme tajuttoman tunkeutujan paketiksi. Kuuntelemme molemmat miehen sydämenlyönnit ja toteamme hänen olevan hengissä, komeasta kuhmusta huolimatta.
Aamulla mies luovutetaan, selostustemme saattelemana, kaupungin vartijoille, eikä hänestä vähään aikaan kuulu mitään.

Muutun entistä varovaisemmaksi, enkä uskalla tavata enään Sisnaria, jotta en saattaisi häntä päälleni langenneen kirouksen alaisuuteen.

Sain lakitekstin korjauksineen valmiiksi. Saattaakseni lain kuninkaan allekirjoitettavaksi, hankin opettajistosta uuden esittelijän. Akatemiassa on opettaja, joka oli syntyjään siirtolainen ja olisi erittäin sovelias tehtävään. Hän oli opiskellut filosofiaa ja tunsi sikäli lainmuodostusta. Hän oli kuitenkin mielestään niin paljon työni ulkopuolella, että pyysi minut seuraamaan itseään kuninkaan esittelyyn.
Lähden hänen matkaansa sydän pamppaillen, sillä olenhan nyt menossa tapaamaan maailman merkittävintä miestä, Poseidonin ja tarukuningas Atlaksen jälkeläistä ja Azlanin ylintä hallitusvaltaa, jonka ylitti vain kuninkaitten neuvoston enemmistö päätöksellään.
Astuessani vartijoiden ohi kuninkaan linnaan, mykistyn sen sisällä vallitsevasta, yksinkertaisesta kauneudesta ja loistosta.

Virallisten ilmoittautumismuodollisuuksien jälkeen pääsemme vastaanottohuoneeseen. Neljä henkivartijaa, seisoo asennossa, kasvot kuningasta kohti, yksi huoneen kussakin nurkassa. Kuningas tervehtii meitä, johon vastaamme nöyrästi alamaisuuttamme osoittaen kumartamalla hänelle toinen polvi lattiaa vasten. Uusi esittelijäopettajani, asettaa lakitekstin kuninkaan edessä olevalle pienelle pöydälle ja poistuu sen läheisyydestä takaperin, kuten hovietiketti vaatii. Kuningas ei vilkaisekaan tekstiin, vaan katselee meitä kiinteästi.
-Luotan Akatemiaani ja allekirjoitan lain lukematta sitä. Sen sijaan, kysyn sinulta Allon, sillä sehän on nimesi, tiesitkö edellisellä kerralla lakitekstisi välissä olleesta irtonaisesta paperiliuskasta?
-Hänen kuninkaallinen korkeutensa. Olin tietoinen paperista, koska olin antanut sen opettajalleni henkilökohtaisesti. Kuningas säpsähtää hieman, hän oli joutunut uuteen odottamattomaan tilanteeseen.
-Mistä sait paperin?
-Olen itse kirjannut sen sisällön muistiin, onnistuessani olemaan sattumalta paikan päällä eräässä kokouksessa, jossa puhuttiin valtakunnan edun vastaisista asioista. Henkilöt eivät nähneet minua.
Kuningas nyökytteli päätään.
-Uskon listasi pitävän paikkansa. Senhän osoitti opettajasi karkea murha. Murhaajat taisivat osua epäonnekseen harhaan.
-Hänen korkeutensa. Uskon, että heidän kätensä on tarkempi seuraavalla kerralla. En kertonut itseäni kohdanneesta murhayrityksestä, koska minusta tuntui, että en voisi osoittaa sille tarvittavaa yhteyttä salaliittoon, mikäli joutuisin oikeudessa esittämään näyttöä tapauksessa.
-Olet suojeluksessani ja Azlanin laki on kanssasi.
Mikäli sinua uhataan joltakin suunnalta, lähetä minulle viesti. Mitä salaliittoon tulee, käyn sitä vastaan, kunhan näen heidän suunnitelmansa kokonaisuudessaan. Mistä nimenomaisista asioista kuulemassasi kokouksessa puhuttiin?
Nielaisen kuuluvasti, sillä olen tipalla mainita nuoren prinssin nimen.
-Kokous suunnitteli kuninkaan, siis hänen korkeutensa syrjäyttämistä vallasta.
-Kuinka ihmeessä he kuvittelevat pääsevänsä valtaan valtakunnassa, jossa puolellani on yhdeksän muuta kuningasta, joista jokainen on vannonut puolustavansa kruunuani loukkauksilta?
-Tiedän heidän tähtäävän myös sotaan mannermaata vastaan.
-Käsittämätöntä. Miten heillä on otsaa suunnitella moista loukkausta Azlanin kunniaa vastaan. Mitä muuta olet kuullut heidän toimistaan?
-Siinä on kaikki pääpiirteissään. Minulla on kyllä yksi olettamus, jolla ei ole merkittävää painoarvoa, enkä pysty sitä mitenkään todistamaan.
-Kertoisit kuitenkin. Voinhan harkita asian oikeudellisuutta vasta kun olen sen ensiksi kuullut.
-Epäilen, että prinssi Albionin murha olisi ollut myös salaliittolaisten työtä.
Kuningas synkistyy. Olin kolhaissut ikävän tapahtuman muistoa ja samalla herättänyt selvän epäilyksen nuorempaa prinssiä kohtaan.
-Voitte poistua. Minun on saatava rauhassa miettiä kuulemiani asioita neuvonantajieni avustuksella. Otan sinuun yhteyttä, kun tarvitsen sinua asiassa.
Saat mukaasi kaksi henkivartioston upseeria, jotka seuraavat sinua päivin ja pitävät vahtia huoneesi vieressä öin, siihen saakka, kunnes salaliittotapaus on käsitelty.
Kumarramme syvään ja poistumme takaperin huoneesta, josta kuningas oli jo kadonnut silminnähden hermostuneena.

Vartiostoni pelottaa minua enemmän, kuin rauhoittaa. Jompikumpi, tai vaikka molemmat saattoivat olla juuri se tai niitä, jotka olivat viestittäneet Onurin listasta salaliittolaisille. Nyt vartijoita, jotka listasta ja tiedoistani tiesi, on neljä lisää.

Elämäni on ollut, kuninkaan tapaamisesta lähtien, tuskaa ja toivottomuutta täynnä. Odotan kidutukseni päättymistä ja viestiä kuninkaalta hänen toimistaan salaliittolaisia vastaan.
Kun sitten uudet vartijat astuvat luokseni eräänä varhaisena aamuna, uskon odottamani tapahtuneeksi. Lähden heidän mukaansa keventynein mielin. Kuitenkaan emme kulje kohti kuninkaan linnaa, kuten olin kuvitellut, vaan suuntaamme kulkumme kohti oikeuspalatsia.
Olen hieman hämilläni, mutta saattoihan olla, että kuningas halusi tavata minut siellä.
Karmea totuus selvää minulle heti saapuessamme oikeuspalatsiin. Vartijat luovuttavat minut vanginvartijoille, jotka raahaavat minut alas säilytysselleihin. Huudan ja sadattelen heidän käytöstään. Vannotan heitä tilille kuninkaan suojeluksen rikkomisesta ja majesteettirikoksesta hänen suojelustaan vastaan.
Puheeni kaikuvat kuitenkin kuuroille seinille, sillä minut teljetään pimeään, ahtaaseen säilytysselliin. Vietän siellä vain muutaman hetken. Luokseni saapuu korkea upseeri, joka väittää minulle annetun kuninkaan suojelun rauenneen, koska minua syytetään murhasta.
- Murhaajilla harvemmin on ollut kuninkaan suojelusta.
Upseeri nauraa voitonvarmana, poistuessaan sellistä.
Joudun kuulusteluun, joka on täyttä teatteria.
Mies, jonka olin kolkannut huoneessani, oli heidän kertomansa mukaan kuollut. Lääkärin lausunnot päähän suuntautuneesta kuoleman tuottaneesta ruumiinvammasta, kannetaan eteeni ja kehotetaan allekirjoittamaan tunnustus. Se oli, tapahtumaselostuksineen, jo valmiiksi kirjoitettu. Kieltäydyn ehdottomasti ja vaadin asian tutkimista ja laillista oikeudenkäyntiä.
- Oikeudenkäynti on tällaisessa selvässä tapauksessa tarpeeton, joten kirjoita nimesi paperiin, tai joudumme mahdollisesti turvautumaan kovempiin toimiin uppiniskaisuutesi taivuttamiseksi.

Kylmä hiki kohoaa otsalle. Tajuan, että olen täysin vihollisteni armoilla. Heidän järjestäytyneisyytensä on merkittävän laajaa. Kuinka muuten on ymmärrettävissä, että oikeuspalatsissa toimiva vartiostoupseeri pystyi puhumaan tuollaisia asioita, lukuisten korvien läsnä ollessa.

Upseeri astelee luokseni, tulkiten hiljaisuuden kieltäytymiseksi ja sivaltaa raudoitetulla hansikkaalla minua poskelle. Veri maistuu suussa.
- Joko haluat allekirjoittaa, vai tarvitsetko todellisia suostuttelutoimia?
Olen edelleen vaiti. Tämä tuntuu suututtavan upseerin ennenäkemättömään vihaan ja vain toisten upseerin väliin tulo estää häntä karkaamasta kimppuuni.
- Häneen ei tule tehdä liian näkyviä jälkiä. Kysymyksessähän on oikeustapaus ja hänen on allekirjoitettava tunnustuksensa vapaaehtoisesti.

Viimeisen sanansa äskeinen puhuja lausui merkittävän painokkaasti. Pari miestä poistuu huoneesta ja takaisin tullessaan heillä on kädessään raskaan näköinen rautavanne. Vanne asetetaan päähäni ja sitä kiristetään ruuveilla. Tuska leimahtaa, joka kiristyksen jälkeen entistä voimakkaampana päässäni. Minusta tuntuu, kuin kalloni saattaisi murtua minä hetkenä hyvänsä. Jokaisen kiristyskierroksen välissä minulta muistetaan kysyä, olinko tavoittanut järkeni ja päättänyt allekirjoittaa tunnustuksen. En suostu, koska tiedän sen merkitsevän kunniatonta kuolemaa. Heidän käsiinsä voisin kuolla tuskaani, mutta viedä kunnian mukanani hautaan.

Herään sellissä. Olin menettänyt tajunnan kuulusteluhuoneessa ja kidutus menetti tarkoituksensa. Kun minut seuraavan kerran jälleen noudetaan kuulusteluhuoneeseen, on siellä odottamassa varsinainen pommi.
Sisnar makaa vaatteet revittynä, sidottuna suureen pöytään. Häntä oli yritetty todennäköisimmin riisua, mutta epäonnella. Parilla vartijalla näkyi naamassaan verisiä naarmuja.
Upseeri kysyy entistä voitonvarmemmin halukkuuttani allekirjoitukseen. En tarvitse suunnatonta mielikuvitusta arvatakseni mitä seuraisi, ellen suostuisi allekirjoittamaan paperia.
- Olen valmis.
- Sinä et kirjoita nimeäsi mihinkään heidän saastaisiin papereihinsa! Jos sen teet, et ole enää kunnioitukseni arvoinen! Huutaa Sisnar raivosta punaisena. Otan ojennetun kynän käteen, jääden hetkeksi paikoilleni.
Sisnar saatettaisiin "kadottaa" yksin tein, koska häntä ei kukaan tietäisi peräänkuuluttaa. Olihan hän jo aikuisikäinen ja vapautunut työvelvollisuu­destaan ja tiesi nyt kiristyksestä.

- Suostun kirjoittamaan nimeni paperiin ainoastaan yhdellä ehdolla.
- Luuletko asemassasi voivasi asetella meille ehtoja. Et taida käsittää täysin tilannetta. Raivoava upseeri vedetään syrjään ja toinen kuulustelijoista kysyy.
- Mikä on ehtosi? Voimmehan sentään sen kuunnella.
- Haluan katsoa ikkunasta ja nähdä ystävättäreni kävelevän sillalla kohti kaupunginsatamaa. Ilman vartijoita.

Upseerit poistuvat huoneesta neuvottelemaan uudeksi kääntyneestä tilanteesta. Minut tunnuttiin kiivaasti haluttavan pois päiväjärjestyksestä. Näennäislaillisesti, ilman näkyvää virkavirhettä, tai raskauttavia todisteita kidutuksesta.

- Suostumme ehtoosi. Vapauttakaa nainen. Voit seurata hänen matkaansa vapauteen mutta tiedät, että saamme hänet koska tahansa takaisin, jos et lunasta lupaustasi. Emmekä kaihda seuraavalla kerralla keinoja, taivuttaaksemme sinut hänen avullaan.

Ikkuna on keskipäivän auringon suuntaan. Näen, häikäisevästä valosta huolimatta, esteettä sillalle.
Tuntuu kestävän ikuisuuksia, ennen kun Sisnar ilmestyy näkyviin. Hän kävelee takaperin ja haluaa ilmeisesti nähdä minut viimeisen kerran. Hän ei vilkuta. Sitten hän pyörähtää kannoillaan ja juoksee kohti satamaa.

- Odotamme allekirjoitustasi. Olemmehan täyttäneet pyyntösi.

Teen mitä he haluavat, sillä tiesinhän, että muuta en olisi voinut.
Uskon, että Sisnar, viisaana naisena, ymmärtää, että hän on nyt samalla tavoin tuomittujen listalla, kuin minäkin ja painuu maan alle.

- Kuolemantuomio pannaan täytäntöön aamun koitteessa.

Minut raahataan tarpeettoman väkivaltaisesti selliin. Omaa kohtaloani varten ei minulla ole enää mitään ajatuksia. Olen valmis kohtaamaan kuoleman. Suurimman tuntemattoman seikkailun, mitä ihminen elämänsä lisäksi kenties kokee.

Aamuyöstä minut noudetaan sellistä. Olen nukkunut rauhallisesti ja sotilaiden mielestä, kenties, olen liiankin levollinen mieheksi jolta muutaman hetken kuluttua kaivettaisi sydän rinnasta. Se oli vanha azlanilainen mestaustapa. Sitä pidettiin riittävän karmeana, pelottaakseen sellaisiakin, joita kuolema ei muutoin suuremmin askarruttanut. Mestaus tuotti suunnatonta tuskaa ennen tajunnan katoamista ja mestatun oletettiin näkevän viimeisenä näkynään oma sykkivä sydämensä mestaajan, verenkastelemissa käsissä.
Minua hieman puistattaa muistaessani tämän kaiken.
Minut nostetaan kahlehdittuna hevosen selkään. Mestauspaikka on kaupungin ulkopuolella, noin kolmen auringon huoneen ratsastusmatkan etäisyydellä oinaan kaupunginportista. Aurinko odottelee viellä amuhämärissä vuorten takana.
Meitä seuraa joukko kaupungin joutilaita, jotka osallistuvat jokaiseen mahdollisen mestaukseen nähdäkseen verta. Ihmiskorpit. Näyttää siltä, kun perässämme laahustaisi raskas musta laahus.