PENA UUDESTI SYNTYNYT

- Mitä ajattelette siitä, jos kävisimme lävitse tällä kertaa synnytyskokemuksesi?
- Hommahan on teidän. Mitäs multa kysytte.
- Kaikki eivät siitä pidä. Edes ajatuksena. Uskaltaisitko sinä kokeilla sitä?
- Mähä uskallan mitä vaa. Oha mua riepoteltu jo ympäri lapsuutta ja kieri­telty ties missä helvetin tulessa ja kuusessa.
- Selvä. Teemme sen siten, ettei sinulle pääse syntymään kipuaistimuksia, vaan koet tapahtumat tarkkailijana ja pystyt selostamaan ne minulle.
Syntymä on kovin traumaattinen tapahtuma ja jotkut kantavat syntymähetken traumoja läpi elämänsä. Ehkä sinäkin.
Oletko valmis?

Olet nyt täysin rentoutuneessa suggestiotilassa ja kuulet vain minun ääneni. Lähdemme kohta katselemaan omaa syntymääsi. Et tule tuntemaan sen aikana mitään kipua mutta pystyt muuten kokemaan ja kertomaan minulle kaiken kokemasi. Jos koet jotakin hyvin vastenmielistä, saat unohtaa sen heti ja jatkat kokemustasi, kun ikävä tilanne on ohi.

Kun laskeudumme kymmenestä nollaan, siirrymme aikaan ennen syntymääsi. Kolme... kaksi... yksi... nolla...
Kerro mitä näet.
- Olen jossakin hyvin valoisassa tilassa.
Meitä on monta.
Keskustelemme siitä, pitäisikö minun lähteä jonnekin.
Minä en halua. Pelkään jotakin. Jotakin joka johtuu minusta itsestäni.
Aivan kuin tuleva elämäni, siellä jossakin, ei tulisi olemaan helppo. Tiedän jo vanhempani ja sisareni.
Täällä on paljon mukavampaa. Haluan jäädä tänne.
- Tunnetko niitä, joitten kanssa keskustelet?
- En... tai tunnen.
- Ovatko ne tästä elämästäsi?
- Jotkut ovat täällä, jotkut eivät.
- Pystytkö nimeämään ketään?
- Isäni on siinä... ja veljeni... muita en tunne täältä... tai en tiedä heidän nimiään.
- Miten päädytte siihen, että sinun olisi synnyttävä?
- Taivun heidän tahtoonsa. Varsinkin eräs hyvin vanha ja pitkäpartainen mies on hyvin vaativa. Taivun hänen tahtoonsa.
- Mitä sitten tapahtuu.
- Liu-un alas... kuin jossakin pyörteessä... kuin johonkin pisteeseen... sitten olen vain täällä.
- Oletko nyt syntynyt.
- En.
- Missä olet?
- Äitini vierellä. Näen... tai aistin, äitini sisälle. Siellä odottaa sikiö minua.
- Kuinka vanhan arvelet sikiön olevan.
- Muutaman kuukauden.
Sillä on pienet räpyläkädet. Ne ovat kauniit. Ja sillä on pienet varpaat.
- Pidätkö itsestäsi?
- Ei tuo ole minä. Minun vain pitäisi mennä siihen...
- Etkö haluaisi.
- Minusta tuntuu, että minä voisin olla menemättäkin...
- Mikä saa sinut kuitenkin päättämään, että menet siihen?
- Se... vanha mies. Hän käski minun mennä siihen.
- Onko hän nyt läsnä?
- Ei... tai en tiedä. En ainakaan näe häntä.
- Koska aiot mennä sikiöön?
- Ei minulla ole kiirettä. Kokeilen sitä... se on jotenkin ahdas, rajaava. Olen mieluummin ulkopuolella. Minun on mentävä siihen viimeistään syntymäni hetkellä.
- Olet nyt hetkessä ennen syntymääsi. Sikiö on lähdössä synnytyskanavaan. Oletko mukana?
- Olen... tai en ole sikiössä. Olen ulkopuolella. En halunnut mennä sikiöön vielä. Menen siihen vasta kun se on ulkona.
- Olet nyt hetkessä, jolloin siirryt sikiöön.
- Tunnen olevani märkä ja minulla on kylmä. Valot sokaisevat minut. Ne särkevät silmiä. Pidän silmät kiinni. Äänet särkevät korviani.
Kätilö läimäyttää minua. Ihoani kirvelee joka puolelta. En pidä hänestä. Hän on jotenkin raaka ja välinpitämätön. Minua itkettää, huudan niin kovaa, kuin keuhkoistani lähtee. Haluan takaisin lämpimään.
- Tunnetko mitä äitisi ajattelee.
- Hän ei olisi halunnut minua. Hän olisi halunnut sikiön pois.
Haluaisin koskettaa häntä. Näyttää, että minä rakastan häntä. Haluan hänen lämpöönsä mutta minut viedään pois. Palelen. Olen yksinäinen... niin yksin ja kaikki tuntuvat olevan välinpitämättömiä. Haluan pois.
- Mitä tapahtuu, kun haluat pois?
- Poistun sikiöstä.
- Kuoleeko se?
- Ei... se joutuu happikaappiin. Minusta tuntuu, että tein väärin ja palaan siihen takaisin. Niin sen täytyy olla. Minä kuulun siihen. Minä voin rakastaa jotakin... ainakin sitä. Rakkaus on tärkeää.

- Merkintöjeni mukaan sinulla alkavat tabletit loppua. Kirjoitan tästä uusia.
Onko sinulla ollut mitään haittavaikutuksia. Kummallisia tuntemuksia... sydämessä tai muualla? Kutinaa, näppyjä, huimausta, hikoilua, vapinaa... ?
- Ei kai. Emmä oo mitää honannu.
- Hyvä. Saat sitten näitä samoja.
Olethan muistanut ottaa niitä säännöllisesti? Olet meidän vastuullamme ja jos tulee jotain ongelmia, joudut vankimielisairaalaan. Sitä en sinulle toivoisi.
Minusta tuntuu, että alamme edistyä. Miten sinusta?
- Nii… joo... saattaa olla.
- Onko sinulla ollut tajuttomuuskohtauksia nyt viime käynnin jälkeen?
- On.
- Montako?
- Emmä tiä... yks.. tai kaks..
- Hm...
- Pitäisiköhän nostaa lääkinnän tiheyttä. Ota kolme tablettia päivässä. Kirjoitan tähän reseptiin.

- (Hitto. Kirjota vaa. Paa neljä. Tabut voin ostaa mutta yhtää en niele. Se hä tekee musta tollase Zombin noilla tabuillaan. Tulkoo tonkkii paskaa jos tahtoo tietää monta oon nielly, perkele. Mähä myyn ne kulmilla.)

- Mitä Mirkkuseni sirkkuseni?
- Hyvä draivi päällä vai?
- No siinä ja siinä. Antasit, ni sitte vasta lirkuttelisin.
- Ja helvettii sun lirkutukses. Nill ei paljo eletä.
- No päivä kerrallaa.
Meil o keikka viikovaihteessa Turussa. Muute, mis Mikko?
- Oho. Äijä muisti yht äkkii et sillo poika jossaa hihankäänteessä.
- No tuli vaa mielee. En oo kompastellu siihe monee aikaa.
- Teil vaa sattuu olee omat kotiintuloajat. Eikä ne satu kohdakkain.
- No se on tään vapaan taiteilijan elämä tällasta. Luova työ ei sovi aikatauluihin.
- Vois sen verra sovitella, et näkis poikasa ees kerra viikossa. Nykki oot lähössä taas viikonlopuks Turkuu.
- No joo. Se on kato iha taloudellisista syistä. Stadi on nii pirun kallis paikkakunta ja keikoista on kova kisa. Raflan pitäjät soittelee mieluummin rahisevia savikekkojaan.
- Mäki oon vähä Mikosta huolestunu. Se on välillä ollu nii kummallinen.
Niiku poissaolevan tuntunen. Jotenki flegu. Se ei välitä oikee mistään.
Kouluki menee vähä huonosti. Opettaja on kertonu lähettäneensä lappuja kotii, joita me ei olla nähty, eikä Mikko oo palauttanu. Voisit isänä puhutella poikaa.
-Mullo vähä morkkis sen takia. Emmä tiä pystysiks mä ees olee sille vihane.
-Ei kai sun tarttis nii vihane ollakaan. Puhusit ku mies miehelle. Jos se vaik kannustais.
-No kuha mä nään sen seuraavan kerran. Tapaaks se olla sunnuntaisi himassa?
-On se aamuisin ollu. Nukkuu pitkää, ku on lauantaina bailannu.
-Mä tuun sielt Turust mahollisimman aikasi veke. Yöllä mä en lähe. Mut aamujunalla. Se on joskus aamupäivällä täällä. Pidättele poikaa jollaan himassa.
No mut siinähä se Mikko. Mitä jätkä? Just puhuttii susta.
-Ja vittuuks musta.
-Onks sul jotaa vaikeuksii koulussa?
-...
-Taitaa olla.
-No ne ei paljo teille kuulu. Omat o juttuni.
-Sä oot kato viel sen verran nuori, et kyl se muutaman vuoden viel meillekki kuuluu. Sit ku oot täyttäny kaksyks ni seiso vaikka päälläs.
Mitä slaboja sun ois pitäny tääl himas näyttää? Mitä sä oikee oot siel skolessa duunannu?
-Jotaa maikan juttuja. Emmä muista.
-Tietsä Mikko, et se sun opettajas soitti mulle täs yks päivä. Se sanoi, et sua ei oo näkyny siel monee päivää. Mitä siihe sanot?
-Ja vittuuks se sille kyylälle kuuluu missä mä oon.
-Tietsä jätkä, et Suomessa on sellane ku oppivelvollisuuslaki. Se antaa mahdollisuuden ja velvoittaa jokaista kansalaista käymään kansakoulun läpi. Se sun maikkas vois usuttaa viranomaset sun kimppuu. Joudut koulukotii.
-Onks toi ny sit sen kummempaa missä mä oo. Ei oo paljo teitäkä tähä asti liikuttanu. Faija on joku saatanan doku linnankundi ja mutsi ties mikä milloki. Arvaa onks kiva kuunnella ämmien kähinöitä, ku kävelee pitskulla niitte ohi.
-Oon yrittäny olla utelematta ja antanu sulle omat vapautes mut se ei näytä miellyttävän herraa.
-Vapauttaha seki o, et kaapist ei löydy ruua murenaa, ku tulee skolest. Rouva o jossaa ylitöis yötä myöten ja herra ties missä vieraissa. Emmä teitä oo nii piru useest himasta tavannukkaa. Sama kai toi sit o, et ooks mä täällä, skoles vai jossaa muualla. On ainaki frendejä. Elämää ympärillä.
-Eiks sulla oo koululussa ruoka, mitä? Mä oon kuule Mikko yrittäny sun kanssas. Nyt sulle pannaa toine komento. Sä tuut koulusta suoraa kotii. Teet läket, sit voit mennä vähäks aikaa ulos mut oot kuudelta skruudamassa. Tuliks selväks?
-Tuu valvoo, et ooks mä himassa. Mä meen ny Peralle. Moi.
-Tollane se o. Ei se usko sanaaka, ku sille sanotaan. Se ei ees kuuntele.
-Boitsut on tossa iässä vähä tollasii. Ne itsenäistyy. Sotii vanhempiaan vastaan. Niitten mielestä ne on maailman viksuinpia olentoja ja vanhemmat vanhoja mäkättäviä ripulipierupaskoja. Saa nyt siitä sitte ote.
Auttasko jos vetäis sitä turpii?
-Hullu. Ei nykyaikana lasta sillai kasvateta. Lastensuojeluvirannomaisekki puuttuis siihe.
-Niinpä niin. Ennen ei ollu sellasesta tietookaa. Mäki sain faijalta nyrkkiä pienemmästäki syystä. Mutsiki käytti mielellää remmiä. Paljaalle perseelle. Nyt jos annat korvatillikan, ni se on perheväkivaltaa.
-Jos se ei rupee käymää koulussa säännöllisesti, ni sille on tehtävä jotaa. Mä en vaa tiijä mitä. Ne ottaa sen meiltä pois.
-Älä nyt itke Mirkku. Ei ne noin vain voi Mikkoa meiltä ottaa. Kyllä se siitä jotenki järjestyy. Jos se vaikka rupeis nyt vähä ajattelee, ku on juteltu sen kanssa.
Mun pitää nyt lähtee treeneihi. Me lähetää suoraa illalla Turkuu. Siel o oltava päivää ennen, ku kaikki kamat on roudattava, asennettava, sound tsekattava ja meil ois tarkotus treenata viel paikan päällä. Tää on vaativa keikka. Koita ymmärtää muru.
Se voi olla vaik läpimurto.
-Voiha helvetti. Nii kaua, ku mä jaksan muistaa, ni joka jumalan keikka on ollu läpimurto. Luulis, et ootte jo läpimurtojen maailmanmestareita ja kaikki lävet ois jo murusina.