KALLONPORAUSTA

- Tällaista tautia ei olekaan.
- Mitä sanoit... Omhep... ?
- Olen tohtori Isotalo. Terve tuloa heränneiden seuroihin.
- Ai niin. Taisin saada rauhoittavan piikin...
- Niin siitä on viisitoista minuuttia. Olitte kuulemma väkivaltainen.
- Enhän minä. Se sisar hento valkoinen. Se kävi heti käsiks ku heräsin ekaa kertaa.
- Onko teillä ollut usein tällaisia kohtauksia?
- Jaa millaisia. Että tappelen naistenko kanssa?
- Tarkoitan tajuttomuutta.
- Yhtä tajutonta naisten kanssa tappelemista kaiken ikää. Välillä alla ja välillä päällä.
- Olemme ottaneet kaikki mahdolliset kokeet. Kaikki on puhdasta. Mitään elimellistä vikaa tai sairautta ei ole löytynyt, ainakaan tähän mennessä. Kertokaahan tarkoin kohtauksen kulku.
- Sitä on aika vaikee kuvailla... liu-un vaan pois... se...
- Niin...
- Se tuntuu tunkeutuvan päähän. Tapuliin, snaijaaks. Se vaan puristaa oman tahdon ulos ja ottaa koko kopan valtaan ja rupee työntää sinne jotaan soopaa...
- Mitä tarkoitat?
- No joka päänpimennyksessä maisema vaihtuu muuksi. Kaikki muuttuu. Siirryn johonki kummaan mestaan. Johonki toiseen aikaan ja maahan. Se oli kumma... ku joku kaupunki... en kyllä taida jaksaa muistaa muuta...
- Hm... kuulostaa alitajuiselta pakenemiselta.
- Emmä mihkään pakene. Mulla on hyvä duuni ja hyvä gimma... tai oli ainaki duuni ja hyvä gimma. Nää juitsut oli jo sillon päällä. Mutsii vois paeta.
- Olisikohan aiheellista lähettää sinut psykiatrille. Jotkut henkiset ongelmat ovat sellaisia, että niissä saattaa löytyä selitys tähän.
- Meinaat sä, et mä oon niinku dille, dorga, kako, fyllit vaihtoon... ?
- Esimerkiksi jakomielitauti voi tulla kysymykseen. Tai jonkinlainen muu heikompi sivupersoona. Kaatumataudissakin voi olla erilaisia muotoja. Tai somnabulanssi. Tehän olitte myös muusikko. Katsokaas, taiteellisilla henkilöillä se ei ole kovinkaan outoa. Kun on niin voimakkaasti tunnepohjalla elävä.
- Mä oon ihan samaa mieltä. Vaan hullu rupee muusikoks ihan vapaaehtosesti. Pyöreeseen huoneeseen koko remmi ja liimaa lukkoo.

- Pentti. Joko ne päästi sut sairaalasta? Olisit soittanut, niin olisin tullut hakemaan. Ei sairaana sovi juoksennella miten sattuu.
- Joks mut on julistettu holhouksen alaseks? Kävely sujuu ihan normaalisti. Kato vaik matonreunaa... ullakolla tosin lentelee vähä lepakoita sillon tällön.
- Älä nyt. Se on varmasti jotakin vakavaa. Kesken työpäivän. Seisovilta jaloiltas vietiin sairaalaan kuulemma. Olit vaan... yhtäkkiä taju pois. Tuijotit kun patsas, etkä reagoinnut mihinkään.
- Noinko siinä kävi... kato ku ei oo muistikuvia.
- Mitä ne sano? Lääkärit.
- Dille mikä dille. Antoivat lähetteen johki kallon kutistajalle. Pitää mennä huomenna. Heti aamusta, stöpselit päähän. Zzzzzzt. Sairaslomaa tuli viikko alkuun. Varmaa erottavat duunista jos eivät jo oo kertaalleen erottaneet.
- Miten me sitten oikeen taloudellisesti pärjätään?
- Mun tarttee mennä treeneihin. Onkssulla jotaa safkaa... tuli tos kävelles vähä nälkä.
Totta jos puhutaan, nii kyl mua itteeki vähä välillä huolestuttaa. Ne on kuulemma ottanu kaikki maholliset kokeet ja kuvat. Huomenna mua tsekkaa joku aivopelle. Poraa pari reikää koppaan ja kurkistaa sisään. Joku saatanan kutistaja. Ne epäilee jotaa sellasta. Hattu niiku kiristää... hullu ku käki.
Ooksmä sun mielestä hullu?
- Älä höpötä. Siivoton puheiltasi olet ollut koko ikäsi mutta hullu... tai muuta... ei ikinä. Ohan niitä tosin merkillisiä mielen tauteja maailmassa. Mitä ne nyt onkaan nimeltään...
- Mä tuun joskus puolenyön kiepsuilla. Älä valvo suotta.

- Moi veljet musiikissa. Kuis panee?
- No mutta Mr. Maailmahan se sieltä könyää. Mikä meininki? Tsiigaa mitä mä toin sulle.
- Stg. Pepper, I presume. Ja ihan iskemätön. Sellofaanit ympärillä ja kaikki. Nyt laitetaan pippuri rallattamaan tohon mun skraittaan.
- Onks siin uus neula, ettet auraa vinyylii heti pilalle.
- Toki. On mulla itelläki lättyjä joita en edes raaski soittaa, kun pelkään, että ura kuluu. Olen kopsannu ne ja soittelen vain nauhoilta. Tääkin pitää kopsata ens tilassa. Voidaan sit sahata sitä rauhassa.

- Kohta saan viralliset paperit, että oon seinähullu muusikko, mutta senhän te jo tiedätte. Tuli tossa tänne dallatessa mieleen, et mitähän Lennonin päässä mahto lennellä, ku se kirjoitti ton Lucyn?
- Pahat kielet väitti, et Lucy tarkoitti LSD:tä. John väittää, että se oli joku Julianin ufo piirros.
- OK. Pitäis kokeilla. Ei hassumpi lopputulos lainkaan. Mulle on yleensä inspikseks riittänyt kossuvissy tai kiksaus Mirkun kanssa. Pitää olla fiilis päällä. Joskus riittää ihan lainaskittakin. Se on kumma juttu mutta kitaran uusi ääni lähtee viemään. Se ikäänkuin laulaa mulle sen biisin.
- Joo. Alan uskoa noihin sun hullun puheisiin ilman paprujakin. Skitta laulaa sulle... heh, heh...
- Just. Kerran mä kuuntelin, et jostain kuulu musaa. Joku hyvä biisi. Tajusin jonkin ajan kuluttua, et se oli ilmanvaihtohormi, mut ei sieltä mitään musaa kuulunut sen humina vaan kuulosti musalta. En saanu sitä melodiaa ikinä toistettua ite. Kerran näin unta, et Beatleilta oli tullut uus LP ja mä kuuntelin sen raitoja innolla. Ainuttakaan stygeä en saanut koskaan paprulle niistä. Voit arvata, et vitutti.

- Pentti Pitkänen?
- Itseasiassa, olen Litran Pier U. Vika nimi on Urpo. Joo. Sama mies.
- Michelsson. Asta. Käy tuohon sohvalle niin on rennompaa.
- Täähä on ku pilakuvissa. Onks hihnat rasvattu, ettei hierrä?
- Kerro aluksi vaikka miten ja minkälaisissa olosuhteissa kohtaukset ilmeni ensimmäisen kerran.
- Se oli ihan kumma juttu. Oltiin yksissä liikennevaloissa. Mä menin ikäänku pois ... veks... siis en tajunnu mitää... muutaku sen jutun mitä mun kopassa pyöri...
- Mitä siellä pyöri? Muistatko yhtään. Kauanko aikaa?
- No en oikee tarkasti... se oli vähän samaa, ku joka kerralla. Se oli joku kumma mesta... niiku viidakkoo ja merenrantsu... ja tollasta.
- Olisi tärkeää tietää jotain siitä sisällöstä mitä näet ja koet kohtausten aikana. Se voi olla avain mieleesi. Uskon nimittäin, että näet unta ja unissa on ihminen rehellisin itselleen.
- ... zzzzzzzz...
- Herra Pitkänen! Koittakaapa keskittyä!
- Käskit sä mun nukkua?
- En. Pyysin sinua kertomaan, millaisia unia näet kohtauksiesi aikana. Jatketaan siitä. Mitä sinä noissa unissasi näet ja koet?
- No mä oon niinku joku skidi. Mull ei oo vanhempii. Vaan systeri. Pikkusisko siis. Mun faija ja mutsi kuoli jossaan viidakossa ja me jäätiin yksin. Tai siis kaksin.
- Minkälainen oli se ympäristö missä elit? Joku kaupunki vai kylä?
- Joo oikee viidakkokylä. Semmonen... kaislamajoja ja muuta pygmii. Niinku Tarzanissa. Tai ei niiku Tarzanissa. Ei ne ollu mustii, ne oli jotaa enempi inkkarin näkösii. Kyömy nenä ja kuparin ruskee iho. Sinimusta tukka, vinot silmät... Joo, ihan inkkarii... ja joo ne oli melkee alasti. Paitti jotkut.
- Olivatko isä ja äiti olleet sinulle rakkaita?
- Kyl kai. Kyll mä surin siin unes niit iha oikeesti. Pitskasin ja muuta.
- Sinultahan on oikea isä myös kuollut?
- Emmä tiiä. Mä olin sillon ihan skidi. Se kai oli jotaan samanlaista.
- Kerro nyt oikeasta isästäsi jotain. Mitä vain muistat.
- Emmä paljoo muista. Se ei ollu paljo himas. Duunis päivät ja illalla sit yleensä jossaan. Sit joskus se kyl praijas mun kans. Hypitteli polvella ja jalkojen päällä ja kutitteli... kanto repparis ja leikki hevosta. Se tuli usein fyllassa himaa ja mutsi huus sille. Sillo faija oli hauskimmillaa.
Mä heräsin usein öisin, ku ne skabas. Mä nukuin niitten kans melkeen samas huonees, ku oli tommone yksiö. Mä olin keittiös mut välis oli vaa ovi. Semmone ylimääränen ovi, joka oli aina suljettu ja sänky oli sitä vasten.
- Miten isäsi kuoli?
- Se kai sai jonku kohtauksen. Tai... se kai räjäytti ittesä. Ei mutsi sitä koskaan kunnolla kertonu. Sano vaan, et nii siinä sit kävi, ku eli tollee... törttöili. Se kai pelas ja joi. Mä luulen et joku mafiooso kolkkas sen. Pang. Se pelas kai rahasta... sano mutsi. Se oli velkaa vähä sinne sun tänne.
- Sinä siis et nähnyt enää isääsi kuolleena?
- E. Olimmä kai hautajaisissa. Ei oo oikee tarkkaa kuvaa.
- Muistatko miten unessa oleva isäsi kuoli?
- Se... se oli kai metsästämässä tai sellasta.
- Millaisia unia sinä yleensä näet? Tarkoitan öisin. Normaalisti.
- Joo... millasii sit pitäs nähä? Emmä kai nyt suoralta kädelt muista mitää. Kyllä mä nään unii. Aika paljonki... No just tossa joku yö sitte... mä tanssin yhe näyteikkunanuken kanssa. Semmone mallinukke tietsä.
- Kerro tarkemmin. Mitä siinä tapahtui.
- No mä en oikee kässää miten mä olin sen kanssa tanssiin joutunu. Mä vaan pyörähtelin sen kanssa lattialla ja ja ihmettelin, et eks se vois olla sittenki aito giltsi... ja sit mä... tota...
- Niin... jatka vaan.
- Se on vähä ufoo... kertoo naiselle. Tää on vähä niinku varmaa naisille mies kynekoloogi. Ei oikee viittis iha kaikkee paljastaa.
- Minä olen lääkäri. Luuletko etten ole kuullut monenlaisia juttuja ja nähnyt monenlaisia tapauksia. Ajattele vaikka, että olen sisaresi.
- No mä kourasin sitä jalkojen välistä niinku todetakseni, et onks se elävä...
- Eikö ollut?
- Ei se tuntunut olevan. Mut mä jatkoin vaan tanssimista. Joku tsiikas tos vieressä ja mä käännyin semmoseen asentoon, et se ei näkis ja kourasin taas sitä nukkee... nääs musta tuntu et se sittekin vois olla...
- No... mitä sitten... oliko se muuttunut eläväksi?
- Ei... ei se ollu... Mä tein seuraavan kierroksen ja koitin taas...
- Jatka. Mitä sitten tapahtui? Tunsitko häpeää sivullisen katsoessa? Oliko sivullinen joku tuntemasi ihminen? Oliko nukke sittenkin aito... elävä...?
- Yhtä kylmä ja kova pakeliittipillu ku ennenki. Ei karvan karvaa, ei reiän reikää.
- Muistatko muita unia?
- Noo... oli sit tollane paskauni. Siin oli yks iso paskaksa nurtsilla. Kärpäsii pörräs ympärillä. Mä aatteli, et voiha vittu, et ihmisten pitää sontii yleisille paikoille. No mä olin siin kotinurkilla ja kävelin himaan päin ja sit oli toinen samallainen torttu. Mua riso viäl enempi. Sit mä olin ihan himatontin nurkalla. Se oli semmonen ruohonen ojanpenkka auringossa. Siin oli kolmas paskakasa ja taas kärpäsii. Mua vatutti äärimmäisen rankasti ja mä ajattelin, et mä kuohin sen jätkän, jos tapaan kyykyltä.
- Miten niin jätkän?
- No must tuntu, et jätkä. Giltsit harvemmin paskantelee toisten nurkille. Ihan puhtaasti asenteellista.
- Oliko sinulla jonkinlainen aavistus tekijästä kenties.
- Ei. Ei vaaleenpunapilkullisintakaa.
- Millainen on sinun äitisuhteesi?
- Ei mulla o mitään suhdetta äidin kans. Okei, okei. Me asutaan kimpassa... himassa. Mä kannan sille fyrkkaa, et se säilyis hengissä leskeneläkkeellä. Oon sen talkkari ja se duunaa mulle safkaa ja pesee paskat housuista. Mutsi on kaiken ikää nalkuttanu ja prässänny mua. Sen mielestä mun pitäis olla ku broidi. Ylempää keskijohtoa. Muusikko on haihattelija ja noi mun tilapäiset duunit ei oo kuulemma tosi ammattimiehen hommia. Oleellisinta kuitenki o, et se saa mun tilipussin koskemattomana. Jos fyrkka ei täsmää nauhan kanssa, ni se vetää lättyyn.

- Sinulla on siis myös isoveli?
- Joo.

- Millaiset välit teillä on?
- Sanoisinko hillityn etäiset. Hiuksen hienot. Lähes olemattomat.
- Miten niin?
- No se on nii heelveetin paljon parempi ihminen kato. Oppinut miäs. Yl'oppilas ja kaikki. Inssi. Käy vappuna tupsulakkikävelyllä. Semmone nippelipelle. Akka ja lapset. Kallis lukaali antiikkimööpeleillä. Kallis Mersu. Ei sinne voi mennä sisään tsengat jalas ja sukatki pitää olla puhtaat. Kuitenki mä tiedän siitä sellasii juttui, et sen akka pyötys ja mutsi delais siihe paikkaa, ku kuulis. Kuitenki sill on mulle aina joku päivän sana, ku me nähää. Et mä oon joku paska ja veltto räkä, joka ei saa mitään aikaseks. Se komppaa siinä mutsii, vaik ei sitä muuten mutsin tai mun asiat kiinnosta, ei yhtää.
- Sinulla on myös naisystävä?
- Oli paremminkin. Tuli bänet. Se lähti lätkii. Sillon kai nyt uus uros.
- Onko siitä kauan?
- No pari viikkoo.
- Nämä kohtaukset ovat kuitenkin alkaneet aikaisemmin?
- Joo. Ei se mitään selitä.
- Kerro enemmän äidistäsi. Miten teillä menee.
- Päivä kerrallaa. No millon se ei nalkuta mulle duuneista tai koulutuksesta, sil on rahahuolii. Niistä se jaksaa ruikuttaa. Verottaja iskee päälle. Leivän hinta nousee. Mä taas luulen et ne saatanan mafioosot vielki nyhtää mutsilta hynää faijan peliveloista. Niilhä on viiskyt viiva sadan prossan korot vipeissä. Kässäätsä mikä juttu. Otat viishuggee lainaks ja maksat kuukauden kuluttuu seittemän sataa tai donan.
- Eihän siinä ole mitään järkeä.
- Ei totta vie. Mut kato tietsä mitä on pelihulluus ja pikku känni yhessä. Sä et oo juuri köyhä sillon. Sullon vaan jääny se paksumpi setelinippu himaa just sillä hetkellä. Tos on voittopotti pöydällä ja pitää päästä tsiikaa kortit vaik ei oo handussa, ku jätkäpari.
- Miten sinulla meni sen entisen ystävättäresi kanssa. Mihin kaikki oikein kaatui?
- No se halus kaatuu vaan yhen gikolon kanssa mielummi ku mun.
- Kerro jotain teidän yhteiselämästä.
- Emmätiä. Ei se ny nii kummosta ollu. Oltii sillo tällö ulkona ja toisinaa sen kämpillä naimassa. Onks toi ny kummallista.
- Minkälaisia ystäviä sinulla on muuten? Sinähän harrastat musiikkia.
- Joo. Musa on mun elämä. Mä hengitän sitä. Ilman sitä mä en jaksais.
Meil on semmonen pikku pumppu. Pääasiassa lämppärikeikkaa ja jotain rupukeikkoja oluthuuruisissa pikkukuppiloissa, tai kaatokännisissä firman bileissä.
-Entä ne kaverit?
-Ihan mukiin meneviä. Joku pomoilee ja joku pistää poskettomia.
-Juotko sinä paljon alkoholia?
-Emmä... mielestäni kohtuullisesti. Sen verran, et saa kerran viikossa kunnon kokovartalopuudutuksen. Tietysti keikkailtoina on ilotonta ilman muutamaa rohkasevaa. Ei sitä kato koppa kirkkaana tonne stagelle nouse kukaa. Se on kusipäitten hommaa. Hermo brakaa. Kokeile hei soittaa kipsi handussa. Musan teko on kivaa mut sit ku sä meet lavalle ni se onki ihan muuta. Sun pitää aina onnistuu. Jos sä mokaat ja sotket soinnut, unohdat sanat, laulat ohi stemman ni heti kaverit tsiigaa pahasti. Yleisö ei tajuu paskaakaa. Ja tee sit joku hyvä styki tai riffi ni ei ne ees honaa.
-Entä töissä sitten?
-Paska paikka. Vittumainen pomo ja nippu sen perseenuolijoita. On siel joku ihminenki mut ne o uhanalane laji.
-Kuka on sinulle merkittävin miespuolinen henkilö?
-Mitä sä tolla tarkotat? Ei mulle paljo miehet mitää meinaa. Tykkään enempi naisista. Sullaki näkyy olevan hyvä perse.
-Tarkoitan jonkinlaista miehistä auktoriteettia. Isähahmoa.
-Emmä tiä. En osaa sanoo.
-Minusta tuntuu, että hypnoosi voisi rakentaa tarkemman kuvan minästäsi ja silloin pääsisin kiinni syvempiin tunteisiisi. Nyt olen kuunnellut aika pyöreitä, pinnallisia juttuja ja ne eivät välttämättä ole aivan oikeita. Sinä esität jotain. Vedät roolia. Kuluu tarpeettomasti haastatteluaikaa, kun yritän eri teitä löytää totuutta. Suostuisitko, jos kokeilisimme hypnoosia?
-Mikä ettei. Emmä kyl usko et mua saadaan mihkää hypnoosii.
-Ei välttämättä saadakaan mutta sitä voisi kuitenkin kokeilla, jos et suoranaisesti vastustakaan. Minä otan yhteyttä tuttuun hypnologiin ja seuraavassa tapaamisessa hän saa yrittää. Jos vaikka onnistuisimme.
-Sopii mulle. Vaikka mieluummin olisin sun kanssa vaan ihan inttiimisti. Koska?
-Minä luulen, että aikataulujen sovittamisen takia on turvallisinta sopia seuraava kerta tuonne kuun vaihteeseen. Käykö sinulle vaikka 2.10.? Se on perjantai. Laitetaanko kalenteriin? Mitä sä siellä ikkunassa...?
-Hetkinen. Katon mun kalenterii. Upee päivä. Noo... täytyy siirtää juitsuja, jos sattuu samaks päiväks. Ohan toi terveys sentää törkeen tärkee asia.

-No jösse hän se sieltä tulee umpi pierussa. Meil on keikka lauantaina tuol Pitskussa. Luuletsä selviäväs siihe mennessä?
-Älä jätkä ala kuule vittuilee. On ollu sen verran kova viikko. Kaikki saatanan ornitolookipuluperseet ronkkii sielua ja niille on syötettävä yhtä sun toista skeidaa, ettei ne pitkästy ja nukahda.
-Tosson pahvit. Ruvetaan kasaa taas repertuaarii. Pysyt sä perässä vai jäät sä suosiolla katsomoon.
-No onkai sitä enneki pikku hönös soitettu. Muistatsä jumalauta sen keikan siel Vääksyssä. Voi vittu.
-Joo elävästi. Sä putosit lavalta.
-Ja kansa huusi hulluna, ku oltii nii vitu hyvii.
-No et ainakaa jännittäny kamalasti. Jätkä oli ku räkää, ku raahattii takahuoneesee toipumaa, et saatii taas pystyy tauon jälkee.
-Joo sillo mul ei noussu pystyy.
-Otetaa toi I wannah hold your hand. No jumalauta jätkä... ethä sä ees pysy penkillä. Painu himaa selvii siitä. Treenistä ei tuu hevon vittuu, jos me joudutaa viel paimentaa sua.
-On siin kans kavereita mulla... mä oon kato vässynyy... kato ... I wannah fuck my haaand... vittu.
-Lähe hei himaa. Kaadat kalustoa. Usko jo. Oot kyl sen verran kanttuvei.
-Läski pää Ile. Paska jätkä. Jos mä kuule otan snadit nokoset eka.
-Kuha oot hiljaa etkä örise.
-Mikä helvetin natsi sä oikee kuule luulet olevas? Mä vedän tollasii nippuu kakskyt tusinas jumalauta.
-Älä jätkä käy kiinni. Kuulitsä.
-Okei. Mä lähden jätkät mut kenties vika kerran.
Vittu ne heitti mut ulos sieltä. Mä keksin viel nille jotaa. Mä kusen Ilen tomiin...

-Sinä olet hieman myöhässä. Meinasin jo ottaa vastaan seuraavan mutta kun tuli kutsuttua tämä Pekkarinen. Hän on hypnologi.
-Pena vaa.
-Kun olemme kerran jäljessä aikataulusta Pekkarinen voi aloittaa kanssasi. Olemme käyneet hänen kanssaan yhdessä kaiken ainestosi lävitse, joten minua ei tässä tarvita. Siirrän oman vastaanottoni toiseen huoneeseen ja te voitte jäädä tähän. Näkemiin herra Pitkänen... niin tai Pena.

-Testaan aluksi suggestioalttiuttasi. Tässä on kaksi väripintaa. Näkyykö mielestäsi niitten keskellä kolmas, keltainen.
-Joo...
-Selvä. Katsopa nyt tarkemmin. Itseasiassa siinä ei ole kolmatta väriä. Annoin vain sinulle suggestion siitä.
-Nii... kai...
-Seiso nyt selin minua vasten. Kantapäät yhdessä... juuri noin. Minä lasken nyt... yksi... kaksi... joka kerran, kun sanon numeron sinä huojahdat hieman huomaatko? Jatkan laskemista ja huojahdat joka numerolla hieman enemmän... kolme... neljä... aavistuksen verran enemmän... olen takanasi. Sinun ei tarvitse pelätä kaatuvasi koska olen takanasi ja otan sinut kiinni... viisi... kuusi...

-Olet nyt taantunut ajassa tasan vuoden taaksepäin. Kerro mitä näet.
-Me ollaan katsilla... me ollaan asentamassa antennii kerrostaloo... Kuju on mukana. Mä kannan keikkalaukkuu ja sillon masto ja haravat...

-Kun lasken kymmeneen olet tilanteessa, jossa sait ensimmäisen sairaskohtauksesi... yksi, kaksi, kolme...
-Me seistää liikennevaloissa... ja sit toi maisema... jotenki muuttuu... mä en nää... mä en tunne paikkaa... silti se... on jotenki tuttu.
-Pystyt helposti muistamaan mitä tapahtui tuon tilanteen aikana. Kerro mitä näet.

(lapsen äänelleä)
-Äiti itkee kamalasti. Tänne tuli metästä joku mies, joka kerto et isä loukkaantu pahasti just ku ne metästi. Se oli yks puuma kai... Poppamies sano et se oli jonku paholaise riivaama. Se oli hyökänny puusta isän kimppuun ja purru sitä tänne niskaa.
Miehet oli leiriytyny siihe ja ne sano, et ne anto isälle kyl kaikkee mahollista. Tänne ne sitä ei, ne sano nii, pystyny kuljettaa. Viidakko oli siel tosi vaikeeta ja ne sano, et isä ei ois kestäny tota matkaa.

- Menet muutaman päivää eteenpäin ajassa, mitä näet nyt?

Metästä tuli yks isän metästyskaveri ja se sano, et isä o kuollu. Tai, niinku ne sano, isä on menny autuaammille metästysmaille.
En mä ymmärrä mitä toi kuallu oikee tarkoittaa? Oon varma, ett mun isä ei oo mitää kuallu. Se tulee kyl joku päivä tuolt metän reunast niin ku se aina. Sielt metästysmailta. Jos ollaa jossaa autuailla mailla, voidaan sielt kai tulla poiski.

Äiti itkee ja itkee, eikä se oo kuulevinaa mun ajatuksii. Mua ei itketä. Ootan isää kotiin.
Me olla pikkusiskon kaa päivät tääl kyläs. Me saadaa ruokaa, millo mistäki. Aina joku kylän äiti kuttuu meijät majaan ja me vietetään öit kavereitten kans.
Yks kerta mä vaa kekkaan, et meijän pitää käyä kysymäs isää poppamieheltä. Joku sano, et se on jutellu useesti kuolleitten kans. Näin mä oon kuullu.
Se on vanha mies. Se istuu majan edes miettimäs. Ei se nää meitä. Mä yritän seistä mahollisimman lähellä sen naamaa. Jos sil o vaik huono näkö.
Kastehelmi ei oo iha yhtä kiltti, se potkasee sitä. Se säpsähtää hereille ku unest ja sit se kysyy kuinka me voidaa. Hö. Kyl se tietää, iha yhtä hyvin kuin me, mite me voidaa.
-Ollaan tultu sun luo tapaamaa isää. Tai ainaki, et saatas silt jotaan, vaik terveisii äidille. Sen pitäs lopettaa se sen itku ja alkaa keittää meille ruokaa.
-Tulitte oikean paikkaan. Haen majasta piipun, jotta voin käydä isäänne tapaamassa hämärän tuolla puolen.

Se laittaa piippuun jotaan semmosest pussist, jonka se toi mukana sielt majast. Sit se liikahtaa, ku aikois nousta,... mut sit se muuttaa mieltä ja pyytää mut hakee kekäleen... jostaa nuotiost.
Oon tosi nopee juoksija ja aika äkkii sen suussa pöllyää palavan piipun kitkerä käry.
Se käskee meit menee vähän kauemma. No, ettei me jouduta sen mukana hämärän valtakuntaa. Vihkiytymättömille sielt ei kuulemma oo paluuta. Savu on mun mielest, tosi pahan hajust. Meen mielellää kauemmas. Pikku sisko ei älyy ja kiskasen sen pois siit savust.
Poppamiehe silmät menee kii ja mä luulen, et se taas nukahtaa.
Me ootetaan iha hermoina. Muuta ei tapahu, kuin ett se poppamiehe kädes ollu piippu putoo maaha ja sammuu. Iteksee. Pikkusisko on menos potkasemaa sitä taas mutta mä estän. Luulen, et se ei nyt auta. Oon itekki kyllästyny oottamaa poppamiehen paluuta sielt hämärän valtakunnast. Juku, pitäiskö mun ite vetästä sauhut siit piipust, et nää isäasiat alkais selviimään?

-Nyt olet seuraavassa päivässä. Kerro mitä näet...

Seuraavana päivänä... me ollaan menos poppamiehen maja ohi. Se istuu taas siin majan edess. Se on ihan pois. Ku eilenki. Tervehdin sitä mutt kai vähä liian kovaa. Mä luulin, et se taas nukku. Nyt silmät auki. Se vastaa rauhallisel äänel...
-Olen toki vanha mies mutta en vielä heikko kuulolta.
Ette siis malttaneet odottaa paluutani? Olisin saanut kertoa isänne terveiset tuoreeltaan.
-Sä näit isän? Mä sanoi äidille, että isä on eloss siel autual jossaan. Mitä se sano? Oliks se parantunu? Koska se tulee takas?
-Maltahan pikku ystäväni. Elämän ja kuoleman ero ei ole suuri mutta peruuttamaton. Isäsi on sinulle ja tälle maailmalle kuollut mutta hän elää toisessa maailmassa ja toisessa ajassa. Ehkä vielä joskus saatat itsekin hänet tavata mutta silloin et tiedä tästä ajasta. Nyt hänellä on kaikki hyvin. Niin hyvin kuin ihmisellä koskaan voi olla. Hän on kukkeimmassa iässään ja vahva kuin villihärkä. Riittäkööt se hänen voinnistaan. Terveisinä hän pyysi sanomaan rakkaalle pojalleen, ettei hän käyttäisi toistamiseen sisartaan alligaattorin syöttinä. En käsitä, mitä lienee sillä tarkoitti? Pyysi sinua myös huolehtimaan pikkusisarestasi aikuiseen ikään asti, niin kuin hän itse olisi tytärtään hoitamassa.
Äidille hän pyysi välittämään terveisiksi sanat, jotka hän lausui, nähdessään äitisi sopivan vaimokseen. Ne veisivät viestin häneltä, jota kukaan meistä muista ei voisi tietää. Mikäli äitinne muistaa sanat, hän tulee saamaan rauhan lopuksi elämäkseen.
Käyn itse sanat hänelle viemässä, jotta ette unohtaisi tai sotkisi niitä. Jaa... Hän myös puhui sinun ja sisaresi tulevaisuudesta ennustavia asioita. Koska hänelle aika on merkityksetön, on hän voinut nähdä asioita eteenpäin. Et ehkä voi nuoresta iästäsi johtuen tietää, että mikäli äitisi ei välittömästi avioidu, hän joutuu jonkun setänne perheeseen. Yksinäinen vaimo ei pysty huolehtimaan ravinnosta tai perheen elannosta. Te kulkisitte normaalisti joko hänen mukanaan tai jonkin toisen sukulaisen hoiviin, mutta hän, isäsi, on nähnyt teille toisenlaisen tulevaisuuden.

Tämä kyläpahanen on jo muinaisista ajoista ollut erään kaukaisen, itseään edistyksellisenä pitävän kansan kauppakumppani. Tietämättömät puhuvat jumalista.
Kansa elää kaukaisessa maassa suuren veden takana ja heitä kutsutaan Azteekeiksi. Noin viiden tai kuuden vuoden välein sieltä purjehtii suuri laiva vaihtamaan kylässämme metsästettyjä ja muokattuja villieläinten taljoja, joista arvokkaimpana he pitävät jaguaarin nahkaa. Tätä, joka on minunkin romuluisilla harteillani.
Näillä matkoillaan Azteekit saattavat ottaa mukaansa orvoiksi jääneitä lapsia. Nämä lapset ovat kylläkin tähän asti olleet täysin orpoja, niin että en nyt tiedä miten teidät heille voin antaa. Äitisi tuskin koskaan suostuu teistä luopumaan. Lähden nyt tapaamaan äitiänne. Pysytelkää vielä jonkin aikaa poissa kotoa, jotta äidillenne jäisi yksinäisyyttä miettiä viestiä, jonka hänelle vien.

Me kävellää Kastehelmen kans ympäri sitä kylää. Ei me oikee tiietä minne mennä ja koska siskostkaa ei oo mulle mitää seuraa, mä mietin itekseni kaikkee, mitä se poppamies oli puhunu.
Se on ainaki varma, että isä ei ollu kuollut, niin ku mä olin äidille heti sanonu. Nyt se sais siit todisteen, eikä enää vois ohittaa mun sanoja.
Mitä se poppamies oli puhunu Azteekeista? Olin joskus miesten iltanuotiolla kuullu, et joku sano sen nimen mutt muuta en siit paljo tiiä. Ehkä ne oli keskustellu miesten keske turkiksist, joit ne Azteekit sit vaihtais. Jos ne Azteekit kävis tääll aina viiden kevään jälkee, ne vois tulla iha koska tahaan. Jaa, mutt sanoha se poppamies, viiden, kuuden kevään välein. Emmä kyl tiä mitä se viis ja kuus tarkottaa? Kai aika pia. Mull ei oo kai pitkää aikaa oottaa sitä, joka sit muuttas mun elämän?
Olikoha Azteekit kilttei? Poppamies oli puhunu niist melko lempeesti. Niinku melkee jumalist? Ei pahoist ihmisist kukaa puhu nii. Sitä paitti ei isä mua ja siskoo, pahojen ihmisten, tai jumalien mukaa päästä.

Mä oon iha ajatuksissa ja mä kävelen iha vahingos pois kylästä,vuorille johtavaa polkuu. Mä tuun yhtee kohtaan, jost voi nähä kaukana näkyvän meren. Se on vaan sinistä. Väriviiva. Niinku taivas.
Mull ei oo oikee käsityst tost merest. En oo koskaan päässy sinne. Kalastajat ei ota lapsii mukaa. Oon kai liian pieni. Aina ne sanoo, et oon liian pieni.
Saaliina sielt merelt oli tuotu tosi mahtavii kaloi. Ne olis vaivatta pystyneet nielaisemaa mut tai pikkusiskon. Hieman mua kauhistutti. Entä jos Azteekkien kanootti kaatuis keskell tota merta? Just ku mä mietin näit juttui, tuntuu ihan ku lämmin käsi ois koskenu mun olkapäätä.
Mä säikähän ja mä käännyn, mut ketään ei oo siin takan. Mä aattelen, et se on varmaan isä, joka tuli lohduttaa mua. Se varmaa seurais meit, jos me mennää mihi tahaa ja auttas, jos tulis jotaa. Vaik vaikeeta.
Mull o semmone olo, niinku rauhalline. Mikää juttu, ku ois joskus jossaa, ei nyt pelota, ei sit yhtää. En pelkäis ees kuolemaa. Sillo pääsis isän luo...

-Kun lasken kymmeneen, olet oma yliminäsi. Mitä nyt näet?
-Olen... jossakin... itseni ulkopuolella, yläpuolella... ruumiini makaa sängyssä.
-Mikä saa Pentin sairastumaan?
-Pentti on...
-Niin mitä on?
-Se kuuluu Pentin kohtaloon.
-Miten niin?
-Pentin on elettävä sellainen vaihe tässä elämässä.
-Oletko sitä mieltä, että ihmisellä on olemassa montakin elämää?
-Ihmisellä on lukuisia elämiä. Ennen ihmistä on lukemattomia elämiä.
-Elääkö Pentti unessaan uudelleen jotain aikaisempaa...
-Elää... osittain, tai ei oikeastaan...
-Sinä siis väität Pentin yliminänä, että Pentti joutuu rangaistukseksi jostain aikaisemmasta, kohtaamaan ja käymään läpi asioita nykyisessä elämässään.
-En väitä mitään.
-Juurihan niin sanoit.
-Vastasin kysymykseesi.
-Onko Pentti tässä elämässään tehnyt väärin?
-Pentti on vajavainen.
-Millä lailla.
-Hän on... unohtanut... osan itseään...
-Tarkoitatko muistia tässä elämässä? Muistaako sielu jotain sitten?
-Tavallaan ei... se vain muokkaa minuutta ja tuo siihen siksi kohtalon…
-Miten Pentti on voinut sitten unohtaa jotain?
-Minulla ei ole sellaista sanaa... häneltä puutuu jotain...
-Miten hän voi sitten muistaa unessaan edellistä elämäänsä, jos hänen sielunsa ei kerran muista sitä?
-Hänelle... näytetään se ulkopuolelta.
-Hmm... kuka näyttää?
-... sille ei ole nimeä... en voi kertoa... se on...
-Kuvaile jotenkin muilla sanoilla.
-...yksi... ja monta...en voi... heikkenen... ... kuluu liikaa...
-Mitä kuluu? Hyvänen aika! Mieshän on kalman kalpea.