HUMPPAA JA HAMPPUA

- Jos mä ottasin jonku suomalaisen runoilijan pohjaks. Kukaha tekee nykyää hyvää riimiä. Tarttee käydä kirjastossa. Samallaha voi ostaa kiskalta kaljan.

- Tästähä saattaa tulla:
"Epäröiden haurain jaloin... oudon raskaan tieni aloitin..."
On jotenki tutun kuulosta. Jos rupeis tosta kuljettelee laulustemmoja...
No siitä tulee just sellasta ku yleensä nykyset runolaulajat tekee.
Puuttuu potku. Tasasta massaa. Musiikillinen juju, juoni pysyttelee poissa. Tällasta vois kuvitella, et joku tekis ku sillo tuntiliksa ja tarttis tehä jotaa.
Voiha vittu. Mitä mä sain kassulle viime yönä? Hei... jos toho sais tekstii...
Ootas. Onks mulla viel niitä tabuja. Enkai mä kaikkia pakkauksia oo voinnu keretä myymääkää.
Ei... ei oo täällä lodjussa. Tänne mä ne pistin. Iha varmasti.
Jumalauta. Eikai vaa Mikko...
Mirkkuha sano, et se oli alkanu käyttäytyy omalaatusesti. Ei ollu enää oikee oma ittesä.
Jumalauta. Ku se jätkä ilmestyy näkökenttää me vähä keskustellaa asiasta. Ei noita tabuja oo kukaa muukaa tuolta förannu. Se ties yhtä tarkkaa ku mäki, etten niitä naamaani pistäis... no muuten ku hätätapauksessa.

- Onks sul hamppuu?
- Paljo maksat jos ois?
- No kohtuullisesti.
- Näytä ens setelin kulmaa. Mä en myy mitää tilille. Ainaka sulle.
- ...
- Ok. Tosso kama.
- Ootsä nähny muute Mikkoo lähiaikoina?
- Vanha asiakas.
- Mitä sä sanoit?
- Eiks faija tiedä. No boitsuha pöllyttelee kai omat fyrkkasa.
- Älä jätkä valehtele? Ei kai Mikko...
- Joo, joo. Eiks mahu kaalii. Vaki asiakas. Kerronko terveisiä isukilta.
- Jos myyt sille enää lehteekä ni mä väännän sulta takaraivon nenän paikalle. Tuliko selväks?
- Älä ny hikeenny. Revit kalliin pusakan.
Joku sille kuitenki myy. Ei se myyjistä oo kii.
- Sä et myy. Ja ku mä saan sen jätkän kiinni ni mä jumalauta kuristan sen. Tulee kato loppu halvemmalla ja nopeemmi.
- Mitä sä jätkälle vihottelet. Itekki vedät hamppuu.
- Tää o hätätapaus. Force major.
- Onks viina loppu?
- Jumalauta.
- Älä hakkaa. Jätkähä käy käsiks. Mullo kuule semmosii kavereita, et jos mä sanon niille et mun puotii häiritään, ni ne vetää sun nahkas tupelle.
- Mikolle et myy. Tai Mä, vedän sua lättyyn, nii et mutsiskaa ei tunnista, ees uikutuksesta.

- Mirja Pitkänen puhelimessa. Mistä? Tapaturma-asemalta.
Mikkoko? Voi hyvä jumala. Joo. Mä tuun heti.
- Mitä siellä oli hätänä? Mirkku. Sähä oot iha kalpee.
- Mikko on tapaturma-asemalla.
- Mikä sill o?
- Se on palanut. Melkeen kokonaan.
- Älä helvetissä.

- Tietääkö joku hoitsu tai tohtori, mitä Mikolle on tapahtunu?
- Voiko hän puhua?
- Kyllä, jos jaksaa.
- Sehä o iha yltäpäältä siteissä.
Lapsi raukka. Kerro mitä oikein tapahtui? Olitko jossaan tulipalossa?
- ...
- Ehkä hän ei jaksa keskustella. Särkylääkitys on voimakas. Voisitteko tulla tuonne huoneeseeni, kun olette lähdössä. Odotan teitä siellä.

- Mikon tapaus on aika järkyttävä.
Oletteko kiinnittäneet huomiota, että Mikko olisi käyttäytynyt jotenkin poikkeavasti lähiaikoina?
- E... ei. Miten niin?
- Mikko oli sytyttänyt itsensä tuleen.
Kaatanut päälleen kanisterillisen bensiiniä ja sytyttänyt.
- Karseeta.
- Hänen oli tarkoitus päästä pois täältä.
- Kuka hänet löysi?
- Erään huoltoaseman työntekijä. Mikko oli huoltoaseman takana olevassa metsikössä. Autonasentaja kuuli metsästä karmeaa huutoa ja kun hän tuli ulos hallista, hän näki metsässä liikkuvan tulipallon, joka sytytti ympäristön puita tuleen.
Onneksi mies toimi ripeästi ja sammutti pojan suurella huoltamon sammutuspeitteellä, paketoimalla Mikon sen sisään.
- Voi taivas...
- Palovammat ovat pääosin paljailla ihonosilla. Kasvoissa, käsissä...
- Miten hän selviää?
- Luultavasti hyvin. Vaikeinta tulee olemaan kosmeettiset haitat. Niitäkin voidaan paljon nykyään korjata leikkauksin.
- Mikä on saanut Mikon tekemään sellaista?
- Murrosikäsellä on nykyaikana vaikeaa. Hän tietää usein enemmän kuin vanhempansa. Hänen henkiset hartiansa vain ovat paljon hennommat.
Nuorta pitäisi tukea mahdollisimman paljon. Ei holhoamalla, vaan kannustamalla ja antamalla mahdollisuus hyviin harrastuksiin.
Jos pohdiskeluun taipuvainen nuori saa rauhassa vatvoa ongelmia, jotka eivät välttämättä hänelle edes kuulu, saattaa kuorma tulla liian raskaaksi. Varsinkin jos hänellä ei ole ketään, jolle purkaa ahdistustaan.
Voihan Mikon syyt olla aivan muualla. Oliko Mikolla jotain harrastusta?
- Ei... kai.
- Miten hän pärjää kavereitten kanssa?
- Hyvin... minun tietääkseni. Aina sillä kavereita kai on ollu.
- Miten hän viihtyi kotona?
- Eipä sitä paljon näkynyt.
- Millaiset suhteet teillä on häneen Isänä ja äitinä?
- No... työ on vähän sellaista... kun pitää taloutta pyörittää niukilla tuloilla. Mä joudun tekemään osin kahta vuoroa.
- Entä isä?
- Mä oon keikkamuusikko. En ehi nii hirveesti himassa olee. Sillonki ku oon, oon yleensä väärään aikaan.
- Murrosikäinen tarvitsee vielä vanhempiaan. Ei tyrkyttämällä, vaan taustavoimana. On oltava läsnä, käytettävissä.
Maailma on vielä liian suuri, vaikka sitä ei nuori halua suoraan myöntää.
Hän esittää selviytyjää, voittajaa, pärjääjää. Kuitenkin sisällä asuu vielä pikkulapsi, joka tarvitsee vanhempiaan. Vaikka vain sotiakseen heitä vastaan. Sehän on pärjäämisen mittari. Turvallinen ympäristö, mitellä voimiaan aikuisten maailmassa.
- Meistä ei oo tainnu olla Mikolle paljon apua.
- Se on valitettavan yleistä nykyää.
Toisinaan nuori saa muualta aikuisten mallin ja kehitys jatkuu häiriintymättä.Toisinaan, ikäväkyllä ei.
Kunhan Mikko tuosta nyt toipuu, olisi syytä varata aikaa perheterapiaan. Tämä kokemus sinänsä täytyy käydä läpi ja sitten se, miten tästä eteenpäin.
- Nii... mehä ollaa hulluja koko porukka. Mä oon ihan kantakirjahullu.
- Anteeksi?
- Mä oon jako. Skitso. Tai ainaki puoliskitso.
- Siis skitsofreenikko?
- Just.
- Kuka teitä hoitaa?
- Michelsson.
- Terapeutti saa kaivaa ne paperit esiin. Oletteko te lääkityksellä?
- On mulla tabuja.
- Onko oireet pysyneet poissa?
- Miten ton nyt ottaa. On ne ainaki lakannu suuremmin häiritsemästä.
- Niin. Miten poika on ottanut sairautenne?
- Välillä muistaa nimitellä. Ku satutaan nokikkain.
- ... Niin anteeksi ... Ehkä tämä riittääkin tällä kertaa. Jos haluatte tietoja Mikon voinnista, älkää arkailko soittaa minulle.

- No mitä sä meinaat Mirkku?
- Mitä niin?
- No, et onks toi meidän vika. Toi Mikon juitsu.
Ollaaks me noin pahoja ihmisiä.
- Tai niin epäonnistuneita vanhempia.
Miten muuten täs ois oikee voinnu elää. Sitä duunari elää vaa tilipussista toisee. Ei täs oikee mitää nuorisopsykologioita oo tullu mielee.
Sä saatanan taivaanrannanmaalari, vaa maalailet pilvilinnoja. Ja huoraat ja ryyppäät. Ei oo tainnu useinkaa poika kävästä mielessä?

- No joo. Oommä joskus oikee funtsinu, et onks se mun ollenkaa.
- No nyt ois oikee sopiva aika sanoutuu siit irti. On sen verran kusinen paikka, et isyys saattaa tulla sulle oikee kiusalliseks. Häiriintyy luomisvoimat.
- Älä nyt. Emmä iha noin tarkottanu. Mua vaa korpee nii pirusti. En osaa oikee suhtautuu tähä hommaan.
Jätkä menee semmosee tilaa, et valelee ittesä gasolla. Voi vittu.
Mahto olla neuvot vähissä.
- Luuletsä, et huumeilla ois osuutta siassa?
- Miksei. Jos hynä loppuu ja vierotusoireet puskee päälle.
- Mikä sen Mikon ystävättären nimi oli?
- Emmä muista. Ooksmä koskaa kuullukkaa?