Olen suuressa kivitalossa. Kuin linnassa. Se on kai arkkitehtitoimisto.... Joku mieshenkilö näyttää minulle kuvia linnaan rakenteilla olevasta tiestä. Kuva on kaunis. Oranssinpunainen tie kiemurtelee ylös tummanvihreää rinnettä. Toinen tie sen vieressä on suora. Se on se rakenteilla oleva tie. Se näyttää tulevan erittäin jyrkkään mäkeen... se on alaosaltaan kesken.. se katkeaa vihreyteen...
-On kauriin hetki ja minun on lähdettävä Atlaan kaupunkiin. Omhep oli lupautunut viemään minut sinne ja hän on jo aamuhämärissä pihalla odottamassa kahden aasinsa kanssa. Otan nyyttini ja jätän sisarelleni haikeat jäähyväiset. Käyn myös hyvästelemässä talon emäntää ja palveluskuntaa. Isäntä ja pojat ovat ehtineet pelloille mutta talon koira, joka nuoruutensa aikoina oli säikäyttänyt minut ensimmäisenä aamuna kartanossa, loikoilee oven vieressä nurmikolla. Taputan ja suukotan sitä ja saan kasvoilleni märän nuolaisun vakuudeksi, että emme koskaan unohtaisi toisiamme.
Lähdemme Omhepin kanssa matkaan. Koira seuraa meitä talosta vievää tietä ja jää istumaan risteykseen, jossa tilalle tuleva tie liittyy valtatiehen.
Jonkin matkaa kuljettuamme, vastaan tuleva maisema muuttuu ventovieraaksi. Olin kulkenut sitä päinvastaiseen suuntaan kymmenisen vuotta sitten.
Saavumme laivarantaan ja siinä on jotakin tuttua. Olihan rakennukset tai ympäristö saattanut muuttua rakennustoiminnan ja puiden kasvun ansiosta, mutta kovin tarkkaa muistikuvaa minulla ei siitä voisikaan olla.
Odoteltuamme jonkin aikaa saapuu laiva ylävirran suunnasta.
Nousemme siihen. Talutamme aasit alukseen, koska niin on tapana. Juhdat ja ihmiset samaan kyytiin.
Laiva irtautuu ja lipuu arvokkaasti vainioiden poikki vievää kanavaa. Silloin tällöin sivuutamme poikittaiskanavan, muuta emme juuri kanavan vähäisestä vesimäärästä johtuen päässeet kilven suuntaan näkemään. Vaihtelevan korkuinen rantatöyräs estää korkeine heinikoineen näkyvyyden.
Toisella rannalla vaihtuu maisema laakeista pelloista metsiksi, jotka riiputtavat oksistoaan kanavan veteen. Muutaman kerran alitamme riippuvan jalankulkusillan, joka on pingotettu joko parin korkean puun väliin, korkeampaan joenpenkereeseen tai siltaa varten rakennettuihin kivisiin korokkeisiin.
Kun lähestymme pääkaupunkia, kulkee ylitsemme jokunen suurempi maantiesilta. Sillat ovat usein parista kohtaa paalutettu veteen ja nämä suuremmat sillat on rakennettu kivisille teräväkärkisille vettä halkoville perustoille, jotta tulvavirrat eivät niitä vesi mennessään.
Auriko on siirtynyt kuuden auringonhuoneen verran, kun näemme edessä kohoavan Atlaan kaupungin. Sen yksityiskohdat erottuivat vähä vähältä paremmin. Se jakautuu selviin vaakavyöhykkeisiin ja kaikkein ylimpänä sillä on ikäänkuin hattu.
Omhep kertoo, että hattu muodostaa kaupungin hallinnollisen keskustan, vanhan kaupungin tai akropoliin, joksi sitä myös nimitetään. Siellä on myös Akatemia, jonne olemme matkalla.
Kaupungin ulointa muuria lähestyessämme alkaa kanavan varteen ilmestyä erilaisia risuista ja kaisloista kyhättyjä majoja. Jotkut ovat selvästi hylättyjä, toiset muuten vaan tyhjillään ja joissakin on meneillään täysi perhe-elämä arkiaskareineen. Talousvetensä he näkyivät nostavan kanavasta.
Kun mainitsen asiasta Omephille, hän muuttuu surullisen näköiseksi ja kohauttaa olkapäitään. Vesi ei edes näytä juotavalta.
Juuri kanavan rannat tuntuvat olevan täynnä tämän valtakunnan elämäntarinoita. Mattoja pestään, valmistetaan ruokaa, lapsia kuritetaan, veneitä ja lauttoja puretaan ja lastataan joka taholla.
Alitamme kaupungin uloimman muurin. Purjehdimme vielä hetkisen leveää reunoiltaan kivettyä kanavaa, jota reunustaa vilkkaasti elävä satama.
Laivamme kiinnittyy kaupungin satamalaituriin. Satamasta ei pääse ulos ohittamatta kaupungin tulliporttia. Se sijaitsee pylväskäytävässä, joka johtaa kaupunkiin paksun kehämuurin ali. Meidät pysäytetään ja Omhepilta kysytään jotakin. Hän näyttää metallista levyä, jonka hän on kaivanut viittansa poimuista. Sotilas nyökkää ja pääsemme jatkamaan matkaa.
Tulemme pylväshallista toriaukiolle. Se tekee yhtä mahtavan vaikutuksen, kuin ensimmäistä kertaa Azlanille saapuessani. Tosin kaikki näyttää paljon pienemmältä, kuin silloin.
Torin laitaa reunustaa vauraat kauppiastalot, joitten alakerroksissa on erilaisia liikkeitä.
Tämä kuva vastaa Platonin kuvausta kuningas Atlaan kaupungista, Azlanin valtakunnan pääkaupungista. Se oli miljoonakaupunki, jonka matereen puolella oli laajat karjanhoito- ja vijelysmaat. Peltoalue oli tiuhaan kanavoitu. Vettä riitti ikuisesti lumipeitteisiltä Azoren vuorilta. Merelle pääsi aina, nousu- tai laskuvedestä riippumatta. Pyöreiden kanavien rajaama keskusta kuului vanhaan Poseidonin rakentamaan kaupunginosaan. Varsinainen asujamisto levittäytyi noiden kehämuurien ulkopuolelle.
- Kuten ehkä muistat, niin tämä aukio on aamupäivisin täynnä kauppiaita kojuineen. Kaupungin järjestyssäännön mukaan ovat kaikki joutuneet keräämään kojunsa pois, koska on jo kaksosten aika. Nyt itse aukio pääsee täysiin oikeuksiinsa arkkitehtuureineen.
Nousemme kivettyä liuskaa, joka johtaa vanhan kaupungin portille. Se sijaitsee korkealla muurilla, ja sieltä alkaa pitkä suora siltojen sarja kohti keskustaa.
Näköala satamaan on täältä ylhäältä mahtava. Ahmin silmilläni maisemaa, kunnes aasimme kääntyvät portista sisään.
Vanhan kaupungin vuori nousee mahtavana edessämme kaiken yläpuolelle. Se näyttää juuri siltä mitä se edustaakin, maailman kulttuurin mahtavalta keskukselta. Kaikkein ylimpänä, kuten Omhep kertoo, näkyy lähes jokaiseen ilmansuuntaan Poseidonin temppeli. Seuraavaksi näyttävin rakennus on kuninkaanlinna, joka rakennuskompleksina on myös mahtava, kuin kaupunki kaupungissa. Tätä Omhepin vertausta en ole kykenevä vielä täysin ymmärtämään. Linna jää alaviistosta suunnasta katsoen miltei näkymättömiin. Ainoastaan neljä korkeinta tornia kohoaa puiden ja muitten rakennusten yläpuolelle.
Portin läpi kuljettua tulemme kumahtelevalle, metallilla päällystetylle sillalle. Se on jaettu kahteen osaan. Osien väliin jää matala hirsiaita. Sotilas ohjaa meidät kilven puoleiselle sillalle, joka vie liikenteen keskukseen ja toinen silta tuo kulkijat satamaan. Tämä järjestely on tarpeen, sillä vaikka nyt ei ollut varmastikaan kaikkein vilkkain aika, on sillalla liikennettä tungokseen asti.
Olemme korkealla veden yläpuolella ja silta tuntuu loppumattoman pitkältä. Minun täytyy tunnustaa, että pelkään hieman, vesi näyttää olevan niin syvällä alapuolellamme.
Vastapäinen kanavanmuuri, joka nouse kaltevana vedestä on kirjailtu värillisillä kivillä kaunein, toistuvin kuvioin. Maanpinnalle nouseva muurin osa erottuu siitä pronssimetallilla päällystettynä. Metalli myötäilee kivien liitosten muotoja ja se näyttää mahtavalta, murtumattomalta.
Kaupunkia ympäröivien kanavien muurien yläosat oli tuettu metallipäällystein. Metalli piti kivet paikoilleen maanjäristysten aikana. Kirjavat alamuurit olivat eriväristä luonnonkiveä.
- Metallilla noissa muureissa on muukin kuin esteettinen merkitys. Kertoo Omhep.
Azlan sijaitsee erittäin epävakaalla maaperällä. Täällä maa järähtelee hyvin usein, ja silloin on sitkeä metalli tarpeen pitämään muurit kasassa. Murtuneetkaan kivet eivät pääse pois paikoiltaan, vaan täyttävät edelleen tehtävänsä.
Tulemme portille, jonka jälkeen alkaa pitkä maakannas. Täällä näkyy erilaisia rakennuksia suuren vihreän kentän laitamilla. Suuria puita kasvaa paikoin aina metsiksi asti. Keskellä tätä maisemaa kulkee tie, joka myötäilee muurien kaarta.
Yhtäkkiä meidät pysäyttää eteemme asettunut sotilas keihäs poikittain rintaansa vasten. Tuskin katkaistun liikenteen häntä on edennyt ohitse, kun tietä nelistää, kaviot maata pölyttäen, joukko hevosia vaunuineen ajureineen. Säikähdän niin että tarraan Omhepia viitasta. Omhep puolestaan on pudota aasinsa selästä, koska luulee, että ryöstäjä on iskeytynyt häneen tungoksessa, kuten hänellä hyvin oli tiedossa joillekin tapahtuneen.
Omhep kertoo, että kilpa-ajajina toimivat sotillaat vain harjoittelevat. Olisihan minun tämä pitänyt muistaa. Sama oli tapahtunut jo ensi kerralla kaupunkiin tullessani.
Pääsemme heti jatkamaan matkaa. Seuraava muuri, joka näkyy edessämme, on jotain mustunutta metallia. Omhep kertoo metallin nimeksi, tina. Veteen laskeva alusmuuri on vastaavin kuvioin koristeltu kuin edellinen. Käymme jälleen portista ja tulemme seuraavalle saarelle. Tämä näyttää silmämääräisesti kapeammalta edellistä, ja sillä on kauniimpia ja suurempia rakennuksia. Näen aivan kuin veden kimmellystä erään pylväikön lomasta. Ihmetellessäni sitä Omhep kertoo saarella olevan lukuisia kylpylöitä, kuten keskussaaressakin. Kylpylöitä on jopa hevosille tuolla ulommalla saarikehällä.
Nyt ohitamme viimeisen, orikhalkum metallilla päällystetyn muurin, joka on väreiltään yhtä loistelias, kuin mitä se muistoissani on väikkynyt.
Viimeisen portin jälkeen alamme kivuta kaupungin lukemattomia leveitä, loivasti nousevia portaita. Minusta vaikuttaa siltä, että tunnen joitakin taloja tai kadun kulmia, mutta en saata olla mistään kovin varma. Kaikki on hyvin säännönmukaista, vaikka rakennukset sijaitsevat rinteessä. Edellisellä kerralla täällä ollessani oli tilanne niin poikkeuksellinen, että minulla oli ollut paljon muutakin ajateltavaa, kuin maisemat. Toisaalta kaikki oli niin uutta ja ennenkokematonta, että aistit tahtoivat turtua ja mieli ei ehtinyt käsittelemään näkemäänsä.
Käsitän nyt vanhempana ja eläneempänä, millainen kulttuurishokki minua oli taannoin kohdannut. Ehkä olin selvinnyt siitä vain lapsenomaisella mielelläni, eläviin satuihin uskoen.
Keskusaukio on silmissäni tuttu. Taustalla, rinnettä vasten, on mahtava Uranuksen ja Gaian tai Man patsas suihkulähteineen ja kaartuva portaikko. Portaikkoa ja veistosta vastapäätä on rakennus, jossa olimme Kastehelmen kanssa viettäneet yhden unettoman yön odottaen lähtöä kartanoon.
Talutamme aasit talliin aukion laidalla ja jatkamme portaikkoa pitkin jalkaisin. Ylhäällä aukeaa näkymä, joka oli ollut aiemmin vain silmänräpäyksen silmieni edessä mutta minusta se vaikutti lähes yhtä tutulta kuin aukio, jolla olin viettänyt useita päivän hetkiä.
Portailta alkaa suora puiden varjostama tie, jonka toisessa päässä on muurilla ympäröity mahtava Poseidonin temppeli. Puistoalueella näkyy lukuisia pieniä pylväin koristeltuja rakennuksia, joissa vesi solisee, sekä lämpimänä, kylmänä, että kylpijän valinnan mukaan sopivan lämpöisenä.
Olin opetellut miltei ulkoa kaiken sen tiedon mitä olin Atlaksen vanhasta kaupungista käsiini saanut ja olin innokas kokemaan oppejani paikan päällä.
Käännymme poikkeavalle kivetylle kadulle. Sen päässä on Akatemian rakennus, ikään kuin ahdettuna eräälle pienelle aukiolle. Sitä vastapäätä kohoaa jokin rakennus, joka aiheuttaa tämän ahtauden tunnun. Itse Akatemia on arvokkaan näköinen jyrkkine portaineen.
Omhep pyytää minua odottamaan aloillani sillä aikaa kun hän käy etsimässä oikean henkilön käsiinsä.
Kävelen vastaanottoaulaa edestakaisin tutkien kauniita seinämaalauksia entisistä kuuluisista opettajista. Tilassa on myös joitakin patsaita, joiden tiedän esittävän Azlanin merkittävimpiä tiedemiehiä.
Omhep saapuu valkoviittaisen miehen seurassa ja esittelee minut. Mies on eräs tulevista opettajistani ja Omhepin opiskelutoveri. Hänen nimensä on Onur ja hän tulee opettamaan minulle pääainettani, filosofiaa.
Onur vie meidät tulevaan opiskelija-asuntooni, joka on rakennuskompleksin sisäpihalla. Huone on pieni ja hämärä. Avaan pienen puisen ikkunaluukun, eikä valoa pääse huoneeseen juuri enempää, kuin mitä siellä jo on. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen, eihän minulla ole ollut aiemmin senkään vertaa tilaa, jota olisin voinut kutsua omakseni.
Heitän vaatimattoman nyyttini vuoteelle, joka vie huoneesta kuninkaan osan ja poistumme pihalle. Hyvästelemme Onurin ja Omhep lupaa palauttaa minut takaisin, kunhan olisimme käyneet jossakin syömässä. Pihalta vie myös toinen tie kadulle portin kautta ja käytämme sitä poistuessamme.
Tulemme muutaman kujan jälkeen pienelle aukiolle, jolla tuoksuu hyvä ruoka. Omhep kävelee varmoin askelin kohti erästä pientä ovea, jonka molemmin puolin on katoksen alla pieniä pöytiä ja tuoleja. Hän ei kysele minulta ruokatoivomuksiani, vaan tilaa oman mielensä mukaan jotakin minulle tuntematonta ruokalajia.
Kun isäntä lähtee toimiinsa keittiöön, katselee Omhep minua veijarimaiseen tapaansa.
-Koska opiskelijamaailma tuo sinun osallesi viinin siunaukset ja kirot, katson olevani velvollinen opastamaan sinua oikean nautinnan tielle. Tilasin meille äsken ruuan lisäksi aimo ruukullisen paikallista, sekoittamatonta punaviiniä ja kannun raikasta vettä.
Menin hämilleni kuten hän oli toivonutkin. Nyt hän piinaa minua puhumattomana hymynvire naamallaan. Hän odottaa minulta jotakin vastaukseksi. Vaivun vain syvemmälle hämmennykseen, kun yritän miettiä jotakin tilanteeseen sopivaa, hänen arvoistaan sutkautusta.
Kun viinikannu ja vesi tuodaan pöytään, piina laukeaa ja Omhep hulauttaa tyhjään ruukkuuni punaviiniä ja vettä kaaoksenomaiset määrät. Samalla hän kehoitta minua tarkkaavaisesti seuraamaan oikeita sekoitussuhteita illan eri vaiheissa, jotta joskus minusta olisi toimimaan juominkien isäntänä.
Omhep nostaa ruukkunsa ja lausuu juhlallisesti.
-Olkoon opiksesi Allon.
Yritän noudattaa hänen esimerkkiään ja nostan ruukun huulilleni. Juoma muistuttaa lähinnä viinillä maustettua vettä. Tokihan se sitä juuri olikin.
-Katsos viini on taitavien juoma. Jatkaa Omhep. Mikäli olet sen herra, se on sinun paras ystäväsi ja liittolaisesi, mutta jos menetät vallan viinille, se tuhoaa sinut katalammin ja perusteellisemmin, kuin mihin pystyisi pahin vihollisesi. Kävele siis aina viinin pinnalla kuivin jaloin, älä kuivin suin.
Tämä on merkiksi seuraavalle kulauksellemme.
Tunnen viinin lämmittävän pikkuisen poskiani ja kysyn Omhepilta mitä se merkitsee.
-Viini alkaa hiipiä aivojasi kohti Allon poikaseni, pidähän nyt varasi, se on jo poskilla.
Lehahdan punaiseksi, sillä hän oli kutsunut minua poikasekseen. Se on minulle suuri kunnia ja tiesin, että yrittäisin kaikin tavoin osoittautua hänen poikasensa arvoiseksi oppini tiellä, ja tuottaa hänelle iloa ja ylpeyttä.
-Ho... enkö varoittanut sinua kyllin ajoissa, nyt on ehtinyt viini jo korviisi asti. Jatkoi Omeph sivalluksiaan.
Vakavasti ottaen minun tulisi kertoa sinulle enemmän viinistä ja jättää vähemmän kokeilujen varaan. Se on turvallisempaa. Katsos, viini on tietääkseni yhtä vanha kuin ihmiskunta ja kautta aikojen se on aiheuttanut enemmän tuhoa ja turmiota, kuin ollut oikealla asiallaan.
Hallitsijat käyttävät viiniä totuuden puhuttajana läheisten upseeriensa tai liittolaistensa uskollisuuden varmistamiseksi. Tällaisiin kesteihin on katkennut monen salaliittolaisen kaula. Viinin vallassa kieli puhuu ohitse järjen ja niin ihminen paljastaa tahtomattaan salaisuutensa ja oikeamman luontonsa.
Mikäli sinulla ei ole mitään pelättävää tämän suhteen asianomaisessa viiniseurassa, niin pidä kuitenkin kohtuus mielessä, sillä voit samoista syistä ryhtyä toimiin, joita seuraavana selkeänä hetkenäsi, tulet katkerimmin katumaan.
Muista siis viinin varoitusmerkiksi hyvän olon raja. Se venyy, siis pysyttele rajalla ja saat nauttia sen läheisyydestä, joutumatta epävarmoille vesille. Hohooo... sanoin vahingossa vesille. Viinistähän nyt on puhe. Omhep nauroi sutkautukselleen ja tartutti sydämellisen naurun minuunkin.
Istumme naurusta kyynelehtien pöydässä, kun herkulliselta tuoksuva annos tuodaan pöytään.
Keskellä pöytää komeilee välissämme vati, jolla tekee viimeistä matkaansa hedelmien ja kastikkeen seassa loikoileva, tummaksi grillattu lintu. Omhep kehottaa kohteliaasti minua, päivänsankarin ominaisuudessa, murtamaan käteeni ensimmäisen palan.
Otan itseni puolella olevan koiven ja makustelen äänekkäästi. Olin nähnyt Omhepin tekevän joskus niin, syödessään jotain oikein herkullista ja uskoin sen olevan hienoa. Kiitän kanan makua ja mureutta, jolloin Omhep remahtaa jälleen ulvovaan nauruunsa.
Olen varmaankin hieman onnettoman näköinen kananjalka suussa, koska hän kiirehtii selittämään, että kysymyksessä on kukkopoika.
- Etkö ole kykenevä erottamaan tässä iässäsi vielä sukupuolta. Jatkaa Omhep leikkisää pilailuaan.
- Olenkin usein miettinyt mistä kynityn valmistetun linnun sukupuoli oikein selviää, jos se on joskus hankalaa hengissä olevanakin.
Omhep miettii hetken vastausta kysymykseeni.
- Eihän se selviä kuin laskusta. Kukapa sitä erottaisi. Sinä vain tilaat ravintolassa kukkoa ja sitten ristit kätesi, jotta se sitä myös olisi. Jos se on kunnolla valmistettu perinteiseen azlanilaiseen tapaan, sen mureudessa ei ole mitään eroa. Maku on ehkä hieman vahvempi, jos se mausteitten jälkeen vielä erottuu.
- Itse asiassa onko sillä suurtakaan väliä? Sanon selvittyäni asiassa kilpi puhtaana.
-Se on hinnottelun kannalta erittäin tärkeää. Nauraa Omhep sormi leikillisen varoittavasti pystyssä. Kukkopoika nimittäin maksaa puolet enemmän. Niitä kasvatetaan vähemmän, koska ne eivät tuota munia.
Ruokailun jälkeen seuraa hyvän, kylläisen olon täyttämä hiljaisuus hauskassa seurassamme. Päässäni kiertävät monet asiat, joista olin ajatellut joskus sopivan tilaisuuden tullen Omhepin kanssa keskustella, mutta ne tuntuvat nyt niin mitättömiltä.
- Olen ajatellut usein tytärtänne Ledaa.
Minulta lipsahtaa ikään kuin vahingossa. Lienee viinin vaikutuksesta?
- Millä lailla? Kysyy Omhep mietteliäänä.
- Hän on niin hauras ja ihmeellinen tyttö. Hänen ei tarvitse kuin kulkea matkan päässä koulutiellä vierelläni, kun tunnen jalkojeni irtoavan maasta.
-Kuulostaa vakavalta. Sanoi Omhep piilotteleva virne suupielessään. Olet vielä kovin nuori valitsemaan elämänkumppanisi. Tosin mikään ei olisi sen mieluisampaa minulle kuin nähdä sinut vävynäni mutta... Omhep kääntää katseensa jonnekin minun ohitseni.
-Mitä tarkoitat. Olisiko se... jotenkin mahdotonta. Tarkoitan minunlaiseni voittaa Ledan rakkaus ja suostumus?
-En tarkoita sitä. Uskon, että Leda ajattelee jotenkin samoin, kuin sinä. Azlan vain on nykyaikana niin epäsuopea sellaiselle liitolle. Voisitte joutua ympäristön painostukseen ja se voisi tehdä elämästänne mahdottoman. Sellaista on tapahtunut.
Kuningas on aikaa sitten kaatanut lain, joka esti seka-avioliiton, mutta asenteet eivät tunnusta uutta lakia. Tämä ei tarkoita, että kehottaisin sinua tukahduttamaan tunteesi. Ajattele kuitenkin myös asian tätä puolta ja lapsiasi, jotka tulisivat kasvamaan samassa paineessa.
No, olenko sekoittanut liian laimeata viiniä, kun mietteemme käyvät niin murheellisiksi. Korjaan sen tällä kierroksella, katsopa taas tarkkana. Nauroi Omhep ja loiskautti ruukkumme täyteen viinin ja veden seosta. Nyt olisin arvioinnut suhdetta reiluksi puoleksi ruukulliseksi Azlanin raikkaan lähdeveden hyväksi.
Uskon, että Omhep käyttää tarkoituksellisesti minulla huomattavasti laihempia seoksia kuin itsellään. Pidän sitä hyvänä asiana. Hän tuntee minusta vastuuta, eikä halua minun joutuvan ikävyyksiin ensimmäisenä tulevana aamunani Atlaksen Akatemiassa.
